• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

maanantai 1. marraskuuta 2010

Mom, rest in peace.


Ajattelin tänään äitiäni.
Teen sitä harvoin, todella harvoin. Hänen kuolemansa jälkeen olen ajatellut
häntä vain muutaman kerran. Vain muutaman. Onhan siitä kohta kolme vuotta.
En ole "tuhlannut" ajatuksiani häneen, hänen tekoihinsa, varsinkaan viimeisensä.
Pohdin asiaa (äidin kuolemaa) sängyllä sikiöasennossa peiton syleilemänä.
Tunsin ensimmäisen kyyneleeni pitkään aikaan, äitini vuoksi, vierähtävän poskelleni.
En kuitenkaan itkenyt sen totuuden tähden, että äitini on nyt poissa, vaan sen 
takia, mitä tästä traagisesta tapahtumasta aiheutui. Kuinka moni 4'n lapsen äiti
saa itsensä tilanteeseen, jossa makaa kuolleena, kalpeana ja elottomana 
nelikerroksisen talonsa olohuoneen lattialla verilammikko päänsä vierellä ?
Kuinka moni 4'n lapsen äiti makaa arkussaan samean mullan alla, lasten tiedostaessa, 
että äiti on aiheuttanut itse tietoisesti oman kuolemansa lääkkeiden yliannostuksella 
ja alkoholilla, jotka olivat yhdessä hallinneet sen naisen elämää jo kauan aikaa.
Kuinka moni äiti jättää 4 lastaan tällaisella tavalla ? En omaa tiedossani kuin tämän yhden, omani.
Äitini ei vain jaksanut enään, hän menetti otteensa elämästä jo kauan ennen omaa kuolemaansa. 
Enkä tuskin koskaan tule antamaan äidilleni hänen tekojaan anteeksi. En viimeisintään, 
enkä niitä joilla hän ajoi minut pois luotaan jo vuosia sitten. 
En unohda häntä koskaan, en hyvässä enkä pahassa.




Kuva vain on niin osuva ja suloinen.

7 kommenttia:

  1. En tiedä, mitä sanoa, mutta haluan silti sanoa jotain.

    *halaus*

    VastaaPoista
  2. Nämä postaukset ovat niitä, joihin yleensä kukaan ei osaa sanoa mitään, vaikka tahtoisi. Kiitän kuitenkin. ♥

    VastaaPoista
  3. Minäkin haluaisin sanoa jotain, olen menettänyt isäni joka oli minulle todella rakas. Tosin hän ei menehtynyt oman käden kautta joten paskaakos minä tässä mitään änkytän kun en voi tunteistasi tietää. Tsemppihali sinulle kumminkin♥

    VastaaPoista
  4. Aika sanattomaksihan tämä joo vetää. Voimia!

    VastaaPoista
  5. Toivon mukaan et ottanut kommenttiani pahalla.. En itsekkään tarkoittanut pahalla mitään. En osaa vain ilmaista tunteitani jostain syystä :( Isäni kuolema sattuu minuun vieläkin, en itsekään ole käsitellyt asiaa vaikka siitä on jo 5 vuotta. Haluan toivottaa jaksamisia sinulle ja arvostan kommenttiasi, jokainen menetetty läheinen on todellakin kyyneleen arvoinen. Toivottavasti onnistut käsittelemään äitisi kuolemaa ja pystyisit hyväksymään tai edes ymmärtämään hänen motiivejaan miksi hän teki niinkuin teki :( Olen typerä, pyydän anteeksi jos kommenttini aiheutti mielipahaa... En vain ymmärrä että en ole ainoa joka on menettänyt oman vanhempansa nuorena tässä maailmassa :<

    VastaaPoista
  6. Munki äiti on kuollut vaikka tosin ei tuolla tavalla kuin sun.. Tai no oikeestaan äiti kuoli oman valinnan kautta kun piilotti sairauden eikä suostunut menemään hoitoon. Jotenkin vähän ymmärrän millaisia fiiliksiä oot käynyt (ja käyt) läpi. Koskaan ei voi saada vastausta tai motiivia että miksi.

    Mutta jaksuja.. <3

    VastaaPoista
  7. Menetys on aina surullista, varsinkin tuollaisissa tapauksissa. Mutta eiköhän me kaikki elämässä tehdä virheitä, toiset isompia ja toiset pienempiä. Sen lisäksi aiheutamme tuhoa itsellemme. Sinä teet sitä myös itsellesi, niinkuin teki äitisi. Et ymmärrä äitiäsi, vaikka teet itse samaa itsellesi. Toki se on väärin että lapset joutuu kärsimään, mutta ihmisen mieli on loputon ja on vaikea ymmärtää miksi ihmiset toimivat miten toimivat. Tsemppiä!

    VastaaPoista