• desireforthefuture.blogspot.fi

maanantai 28. helmikuuta 2011

Annan sen juhlia ja alistaa !

Pakotan itseni nousemaan ylös sängystä kirjoittamaan. Pahoinvointi on jo fyysistä, mutta
ei johdu siitä, että olisin tulossa kipeäksi. Henkinen pahoinvointi muuttui vain aivan liian
suureksi, lähestulkoon sietämättömäksi. Jos se olisi sietämätönä, en minä nyt kirjoittaisi.
   Kello vasta puoli 11 aamulla, maanantai aamuna. Minä makaan sängylläni. Surulliset
ja haikeat lyriikat hipovat korvanlehtiäni ja minä vaivun niiden mukana vain synkempään
tunnemaailmaan. Tuntuu kuin hukkuisin tyhjyyteen. Ainoa mitä tunnen, on päänsärky,
muuten näen ympärilläni vain tahallista tyhjää. Voimani ovat lopussa, en jaksa taistella.
Olen väsynyt, tehnyt kaikkeni ja nyt mitä tahtoisin vain luovuttaa. Tahdon nukkua pois.
   Millään ympärilläni ei ollut merkitystä, enkä välittänyt mistään, en jaksanut välittää.
Ensimmäistä kertaa tämä tuntematon, sanoilla kuvaamaton olotila voitti minut, ja juhli.
Minä jätin koulupäivän kesken. Ensimmäistä kertaa ! Aiemmin tämä olotila ei ole ollut
tällainen. Tämä on huono enne, todella, todella huono enne. Tätä minä olen pelännyt.
Tätä minä olen odottaen pelännyt, että depressio ottaa seuraavan askeleen, joka estää
minua elämästä, joka pakottaa minut sängyn pohjalle, kieltää käymästä koulua. Vaikka
kuinka yrittäisin, minä en nousisi tämän tunnetilan yläpuolelle. Annan sen juhlia, annan
sen alistaa niin kauan kuin se tahtoo ja elän vasta sitten, kun se se on saanut tarpeekseen.
Minä en tahdo, en pysty, en jaksa taistella vastaan. Se on liian voimakas, vitun depressio.
Painuisi helvettiin ja lakkaisi tuhoamasta minua enään yhtään enempää. " Mene pois .. "

Soitin psykiatrini vastaajaan ja jätin soittopyynnön. Hetken kuluttua hän jo soitti takaisin.
En ole koskaan aiemmin jättänyt hänelle viestiä, johon sanon loppuun " asia on tärkeä ".
Kerroin mitä on tapahtunut. 3 päivää putkeen olotila, jota en pysty sanoin kuvailemaan,
jotain lähestulkoon sietämättömän kamalaa, enkä edes voinut olla satuttamatta itseäni. Sanelin, kun
en ollut olotilan takia pystynyt olemaan edes koulussa, selviämään päivästä kuten ennen,
vaan olin joutunut käyttämään väärin minulle määrättyjä lääkkeitä siinä toivossa, että
pääsisin olotilasta eroon. Olisin ottanut lisää lääkkeitä, jos olisin jaksanut nousta sängystä.
   Keskiviikkona tapaan psykiatrini lisäksi myös lääkärin. Sertralinin annostusta lasketaan,
siinä toivossa että uusi lääkitys olisi syy lisääntyneeseen masentuneisuuteen ja ahdistukseen.
Lääkäri ei kuitenkaan usko tämän johtuvan lääkkeestä, mutta mistä sitten ? Vaihtoehtoja on.




Keskustelu ihanan maite'n kanssa herätti minussa tuntemuksia ja ajtuksia. Eivät kuitenkaan
uusia, mutta voimakkaampia kuin ennen. Minä en käsitä nykymaailmaa, nykyisiä normeja.
   " Nykymaailmassa on muutenkin ihan liikaa muotilesboja. " Ja tämä on täysin totta,
sitä on kenenkään turha kieltää. Nykyisin näkee aivan liikaa pikkutyttöjä kävelemässä
käsikädessä toisen tytön kanssa, antamassa toiselle sukkoja ja halauksia. Milloin bi-, lesbo-
ja homoseksuaalisuudesta tuli muotia ? Miksi siitä tuli muotia ?
   Tämä " muoti-ilmiö " on perseestä. Itse arvostan avoimuutta ( esim. ) kahden naisen välillä,
kun he suutelevat aamuruuhkaisen Helsingin keskustassa, erotessaan ja jatkaen yksin
matkaansa eri suuntiin. On ihanaa nähdä, kuinka saman sukupuolen edustajan kanssa
seurustelevat näyttävät rakkautensa toisiaan kohtaan julkisesti.
   Minua inhottaa tämä " muoti-ilmiö ". Tämä kappale oli kuitenkin vain minun mielipiteeni,
enkä tahdo sillä loukata ketään, eikä sen pitäisikään, sillä tämä on totuus, että saman
sukupuolen edustajan kanssa seurustelu on muotia pikkutyttöjen keskuudessa, tyttöjen,
jotka eivät ole vielä edes naisen alkuja. Tietäisivät edes seksuaalisuudesta ensin jotain,
saati tietäisivät sanan " seksuaalisuus " merkityksen .. * Huoh. *
  


- Milloin jostain näin kauniista, herkästä ja salaisesta tuli muotia ?



- Kuva minusta sattuu osumaan hyvin aiheeseen .. (;


Postauksissani on käyty kovaa keskustelua lääkkeistä, ja suoraan sanottuna en todellakaan
tiedä mitä minun niiden perusteella pitäisi tehdä. Jokaisessa on kumminkin toettu se raaka
tosi asia, että jokainen reagoi lääkkeisiin eritavalla. " Toisen pelastus on toisen tuho. " Tämä
on totuus ja sen kanssa on opittava elämään, mikä tarkoittaa sitä, että eri lääkkeitä pitää
niellä niin kauan, kuin se sopiva ja oikea löytyy. Mutta tämäkö onkin sitten turhauttavaa ja
vituttavaa ? Ihmiset joutuvat sietämään sietämättömän tuntuisia tunnetiloja väärän lääkityksen
takia ja on vain kestettävä sen toivossa, että oikea lääke löytyisi vielä joskus. Kuinka kauan
ihmisillä onkaan mennyt aikaa löytää se oikea lääkitys, oikea lääke esim. ahdistukseen tai 
uniongelmiin ? Joillekkin osuu hyvä lääke heti ensimmäisellä yrittämällä, jotkut joutuvat
kärsimään jopa vuosia, ennenkuin oikea lääke löytyy. 
   Sain kommentin, joka loppui sanoihin " ..etenkin kun muutenkin taustalla on masennusta. "
Taustalla on tosiaan masennusta, mutta ei ole perimmäinen diagnoosi. Psykiatria ei ole
kuitenkaan pystynyt vielä selvittämään, mistä tämä kaikki alkoi, mikä diagnoosi on tämän
kaiken siemen, mistä tämä kaikki alkoi, minkä takia kaikki minulle diagnosoidut häiriöt
saivat mahdollisuuden kukoistaa ja kukkia.




4 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä kanssasi tuosta. Itse en halua luokitella itseäni mihinkään. Olen minä. Minä rakastun ihmiseen. En sukupuoleen. Minä voin rakastua androgyyniin, hermafrodiittiin. Ei sillä väliä. Rakastun ihmiseen ja niin sen pitäisikin olla.

    Kunpa sinun olosi helpottuisi, ettei sinun tarvitsisi satuttaa itseäsi. Minä yritän pysyä vahvana, mutta tiedän sortuvani. Sellainen minä olen. Heikko.

    VastaaPoista
  2. Jep, paasto jakaa aika paljon mielipiteitä. Joiltain olen kuullut että on ollut ihan ok kokemus mutta taas joillekkin se on ollu yhtä helvettiä eikä oo auttanut.
    Ja kiitos noista sanoista, tuli hymy huulille :) pusuja myös!

    VastaaPoista
  3. Hei, blogissani on sinulle pieni bloggauspalkinto (:

    VastaaPoista