• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

maanantai 7. helmikuuta 2011

Jotain positiivista, mutta liikaa negatiivista.


Hän on kuin uni, josta en tahtoisi koskaan herätä.
Hän on kuin ensimmäinen kasvi, jonka näen kukkivan talven jälkeen. 
Hän on kuin auringonlasku, jota tahtoisin katsella ikuisesti.
Hän on kuin kesän ensimmäinen hellepäivä, jonka tahdon kestävän ikuisesti. 
Hän kuin keväinen lämmin tuuli, jonka en tahtoisi loppuvan koskaan. 
.. ♥

-

- Mitkä asiat saavat minut tuntemaan positiivisia tunteita ?

Tunnen tyytyväisyyttä itseeni, kun saan jotain aikaiseksi. Tunnen onnistuneeni, kun saan ystäväni 
hymyilemään. Tunnen tyytyväisyyttä, kun olen siivonnut huoneeni. Tunnen onnistuneeni, kun olen
kirjoittanut mielestäni loistavan runon. Hymyilen, kun huomaan käärmeeni olevan tyytyväinen.
Tunnen onnistuneeni kun olen tehnyt vartalolleni jotain terveellistä, käynyt lenkillä, treenannut, tai 
elänyt päivän terveellisellä ruokavaliolla. Tunnen tyytyväisyyttä, kun sisarukseni kehuvat vihdoinkin onnistuneita, leipomiani muffineita, tunnen onnistuneeni kun huomaan kaikkien muffinien olevan 
syöty. Hymyilen, kun peilikuvani, ulkoinen olemukseni miellyttää kriittistä silmääni. Tunnen 
onnistuneeni, kun joku kiittää tai pyytää anteeksi. Hymyilen, kun huomaan miellyttäväni jotakuta.


Vaikka positiiviset tunnetilani jäävät aina negatiivisten varjoon, pyrin huomaamaan ne ja säilyttämään
positiiviset ajatukset ja tunteet niin pitkään, kuin on mahdollista. Pyrin tiedostamaan, että jokaisessa 
päivässä on aina jotain positiivista, sillä se on totuus. Vaikka olenkin yleisesti negistelevä persoona, 
pyrin ajattelemaan asioita niin positiivisesti, kuin pystyn. Ei se aina onnistu saati ole helppoa, mutta 
tähän minä pyrin, koska elämällä on aina jotain positiivista annettavaa. Aurinko paistaa aina, vaikka
sitä ei aina näekkään. Aina on huominen ja uusi aamu. Evät kaikki päivät ole täysin mätiä ja kokonaan
negatiivisia, vaikka ne usein siltä tuntuvat. Ajattelen kuitenkin usein, turhankin usein, että koko päivä
on yleisesti täysin perseestä, ettei siinä olisi mitään positiivista, ettei se sisältäisi mitään minkä vuoksi
tuntea tyytyväisyyttä, mitään minkä vuoksi hymyillä. Tämä johtunee yleistyneestä ahdistuneisuus-
häiriöstä. Elämä on täynnä positiivisia asioita, vaikkei niitä aina huomaakkaan, saati tiedota, joskus 
niitä ei vain yksinkertaisesti edes käsitä. Pyrin muistamaan, että negatiiviset asiat ja tapahtumat 
johtavat aina johonkin positiiviseen, aina, sillä se on totuus.

Kaikesta tästä huolimatta, tunnen päivittäin kokoaikaista ahdistusta (mitä olen ennenkin tuntenut, 
mutten koskaan näin huomioitavana ja voimakkaana), joka vaivaa jatkuvasti, ei päästä irti otteestaan. 
Aamulla kun herään, se on luonani ja illalla ennenkuin nukahdan, se on vierelläni. Rakas ahdistus ei
tahdo lähteä luotani minnekkään, ja minä olen jo niin tottunut sen kosketukseen, että se tuntuu
normaalilta. " Tällaista tämä on aina ollut. " Niimpä, joten en ole uskonut sen katoavan mihinkään.
   Onko todella keino karkottaa tämä sisälläni riehuva myrsky, ahdistuneisuus joka on tuhonnut
mieltäni jo niin monien vuosien ajan ? Onko todella keino repiä irti minusta tämä hirviö, joka on
lannistanut minua näiden vuosien ajan, depressio ? Minulle sanottiin, että on.
En kuitenkaan usko siihen täysin,
ja miksi uskoa ?

- Tahdonko minä edes muuttua ?
Mitä kaikkea minulta vaaditaankaan sitten, kun olen terve, täysissä ruumiin voimissani ja elämän
haluissani. Millainen minä sitten olen ? Muutunko minä, millaiseksi minä muutun, mitkä asiat
minussa muuttuvat, mitkä piirteet minusta katoavat, mitä uutta minussa tulee olemaan, mitä minä 
tulen olemaan sitten, kun minut diagnosoidaan terveeksi. Nämä kysymykset pelottavat, en
uskallakkaan miettiä, mitä sitten mahdollisesti olisi, mitä minä olisin. En uskalla miettiä, en tahdo
edes ajatella. Tulevaisuus on pelottava, koska tiedän siellä olevan jotain minulle täysin tuntema-
tonta, uusi minä. Minä, jota en ole vielä koskaan tavannut. Minä, joka on terve ja onnellinen.


" Positiiviset tunteet, ajatukset ja tapahtumat pakenevat synkän 
mielialani tieltä päivä päivältä tutumpaan tapaan. 
En enään edes murehdi sitä, sillä se on jo niin normaalia, 
minulle tuttua ja turvallista. Pelkään muuttua."

2 kommenttia:

  1. Jälleen kerran, minä tunnen jotain tekstisi lukemisen jälkeen. Olen ollut sairaana ja siki sen ole kirjoitellut/vastannut kommenttiisi.
    Anteeksi.

    "Tulevaisuus on pelottava, koska tiedän siellä olevan jotain minulle täysin tuntema-
    tonta, uusi minä. Minä, jota en ole vielä koskaan tavannut. Minä, joka on terve ja onnellinen."

    Sinä pikkuinen olet aivan yhtä eksyksissä kuin minäkin. Jos voisin tarttuisin käteesi ja kulkisimme labyrintin läpi yhdessä.

    Uskon, että siihen mennessä kun ihminen löytää todellisen itsensä, hän on myös tarpeeksi vahva kestämään kaiken sen pelon/erilaisuuden, joka siitä saattaa seurata.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta! Eiköhän se ylämäen rämpiminen huipulle onnistu paremmin kun on noin ihania tukijoukkoja kannustamassa ja seuraamassa tätä taivalta! Itsekkin lueskelen tässä epämääräisessä järjestyksessä teidän kaikkien blogeja ja kuulumisia, niin paljon kiinni otettavaa! =) Paljon puhut tekstissäsi (Tahdonko muuttua) asiaa, joka pohdituttaa myös mua. Pysäytti kyllä ajattelemaan taas asiaa, ihan niin kuin vastauksen keksisin. Ehkä joskus...ja jaan sen kyllä teidän kanssanne!

    VastaaPoista