• desireforthefuture.blogspot.fi

lauantai 19. helmikuuta 2011

Minä pidän kuolleen, biologisen äitini siskoa enemmän äitinäni, kuin haudassa lepäävää synnyttäjääni.

Ensiviikolla käytävä hoitoneuvottelu psykiatrian
poliklinikalla stressaa, jopa hieman ahdistaa. En
tahtoisi käydä sitä keskustelua, minkä tulemme
käymään. Miksi näin ?
- Koska joudun antamaan itseni ilmi kuolleen
äitini siskolle, sijaisäidilleni, huoltajalleni. Hänelle,
joka sanoo minun olevan vain masentunut.
Mikä shokki onkaan hänelle kuulla ja nähdä,
mitä minä todellisuudessa olen; Traumatisoitunut,
yleistyneestä ahdistuneisuudesta ja vakavaksi
muodostuneesta depressiosta kärsivä nuori
nainen, joka vaatii itseltään enemmän kuin liikaa,
joka saattaa jopa omata persoonallisuuteen
liittyvän häiriön (ei vielä tutkittu).
   Mutta tätä minä olen myös odottanut. Tahdon
näyttää hänelle, kuinka hän vain luulee tietävänsä
minusta ja  elämästäni jotain. Minä olen jo pitkään
odottanut saavani järkyttää hänet tällä tiedolla, etten
todellakaan ole sitä, mitä hän luulee minun olevan.
Olen piilotellut todellista itseäni häneltä aina, mitä
tapahtuu, kun todellinen minäni paljastuu ?



Liikaa kysymyksiä, joihin minulla eikä kellään ole vastauksia. Tulevaisuus on hämyisen
usvan peitossa. Koko elämäni olen elänyt epätietoisuudessa, johon olen jo niin tottunut,
etten vaadi tietäväni tulevaisuudesta mitään. Varaudun aina pahimpaan, enkä oleta
minkään päättyvän niinkuin lastensadut; onnelliseen loppuun. Minä en usko onnellisiin
loppuihin, niitä on vain tarinoissa. Elämä on todellisuus, ei tarina. Mutta tämä on
vain minun näkemykseni. Jos joku uskoo elämän päättyvän vielä joskus onnellisesti,
arvostan hänen näkemystään, hänen positiivisuuttaan. Minä en kuitenkaan pysty enään
ajattelemaan, kuvittelemaan elämän päättyvän onnelliseen loppuun, vaikka ehkä tahtoisin.

Palaan vielä huoltajaani. Minä oikeastaan pelkään häntä, hänen suhtautumistaan siihen,
mitä hän tulee minusta kuulemaan. Kuinka hän sitten käyttäytyy minua kohtaan, mitä
hän sen jälkeen ajattelee minusta, miten hän tuntee asian suhteen ? Liikaa kysymyksiä,
joihin saan vastaukset vasta keskiviikkona käytävässä hoitoneuvottelussa. " Apua ! "
   Ahdistaa, stressaa, jännittää, pelottaa, tuskastuttaa. Yleisesti en piittaa siitä, mitä muut
minusta ajattelevat, mutta huoltajani suhteen pelkään, mitä hän tulee ajattelemaan minusta ?
Pelkään hänen ajattelevan, tuntevan, että hän olisi epäonnistunut vanhempana, äitinä, vaikka
minulle hän on maailman paras äiti. Hän on hoitanut tehtävänsä paremmin kuin kukaan,
paremmin kuin biologinen äitini. Minä pidän kuolleen, biologisen äitini siskoa enemmän
äitinäni, kuin haudassa lepäävää synnyttäjääni. Eikä minulla ole edes isää.

Olen todella tyytyväinen itseeni; Tienasin 80 euroa kuvaamalla vanhojen tanssit. Kuinka
kauniita kaikki naiset olivatkaan. Jesse, paras miespuolinen kaverini, komeimmillaan,
pitkät hiuksensa taakse kammattuina ja solmittuina, liituraidallinen puku päällään; Ah,
olin pelkkää hymyä kun katsoin hänen tanssivan, vievän kaunista tanssipariaan tangon
tahdissa. Tunsin ylpeyttä katsellessani häntä ja hänen tanssiaan. Niin komea ja tärkeä.
Enkä voinut olla tuijottamatta yhtä kauneimmista ilmestyksistä, mitä olen  koskaan nähnyt ..
Pitkä, kaunis, brunette nainen tumman lilassa mekossa oli kauneinta  mitä olen
vanhojentansseissa koskaan nähnyt. Näky oli sokeria silmilleni, täydellistä katseltavaa.
   Suoritustani kehuttiin ja kuvat miellyttivät. Olin ylpeä itsestäni, sillä olin onnistunut.
Vihdoinkin audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon opinnoista oli minulle jotain hyötyä !


Mä tahdoin olla sulle syy jatkaa huomiseen. "

- Mieli täynnä kirveleviä muistoja.

4 kommenttia:

  1. Vikassa kuvassa sun vaatekaapin ovet näyttää siltä kuin ne iskisi silmää..! ;) Joo, näen kasvoja ihan joka paikassa. :D

    VastaaPoista
  2. jep -__- se oli todella ihanaa, ihaninta on se kun kurkkaat baari illan jälkeen raha tilanteen

    VastaaPoista