• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Ja nyt minä olen omillani ,,/,,



Kaikki aikaisemmin aloitetut blogiteksti luonnokset on nyt unohdettava viimeaikaisten tapahtumien takia. En ole koskaan, en jumalauta koskaan aiemmin ole ollut tällaisessa tilanteessa. Mutta kuten Hra. M sanoi minulle, ja totesi myös psykiatrilleni, tämä voi olla sen kauan odotetun ylämäen alku.
   Voiko täysi-ikäinen nainen ottaa hatkat kotoaan ? En tiedä, voiko sen sanoa noin, mutta minä tosiaan lähdin. Minä lähdin kodistani huudon ja raivon säestämänä. En kestänyt enää. Olen monesti puhunut teille siitä, kuinka (sijais)äitini vaatii minulta niin helvetillisen paljon. Niin paljon, etten minä kykene siihen, mihin hän vaatii minun kykenevän. Minun pitäisi toimia täysin niin miten hän tahtoo, miten hän vaatii. Eräät sanat kertovat siitä, ettei hän todellakaan ymmärrä tilannettani, vaikka lukemattomista yrityksistäni huolimatta olen yrittänyt saada häntä ymmärtämään. Minä en voi mitään sille mitä olen, minä ja diagnoosini.

Minä: "Mä en pysty kaikkeen mitä multa vaaditaan.
Sm: "Sun on pystyttävä, sulla ei ole muuta vaihtoehtoa. 
Joko sä teet niin miten mä sanon tai lähdet tästä talosta.

Tästä keskustelusta on noin kaksi viikkoa, mutta sunnuntaina kaikki hajosi käsiin. Koko talo piteli korviaan, kun huusimme (sijais)äitini kanssa toisillemme kilpaa. Minä itkin ja hänen silmänsä leimusivat inhoa, pettymystä ja vihaa. Pyysin häntä vain ymmärtämään ja kuuntelemaan, mutta ei. Hän ei tahtonut kuunnella eikä pystynyt ymmärtämään. Noin viidentoista minuutin huudon ja vihan purkauksien jälkeen minä vain pakkasin tavarani ja häivyin. En vain yksinkertaisesti kestänyt enää. Minä olen aina, aina tehnyt niin, että olen vain hiljaa ja kuuntelen hänen huutoaan, ja vaatimuksiaan. Mutta tuona hetkenä minä en enää sietänyt, kestänyt kuunnella ja alistua. Enään minä en kestänyt sitä, että hän ei ymmärtänyt. Enään minä en kestänyt tehdä niin, miten olin aina ennen tehnyt.
   Lähdin sunnuntaina. Olen nyt ollut 3 päivää lähestulkoon omillani. Maanantaina kävin psykiatrini luona kertomassa tilanteen. Hän oli todella ymmärtäväinen, auttoi ja neuvoi minua parhaansa mukaan. Sain tiistaina uudet reseptit Seroqueliin, Sertraliniin ja Melatoniniin, sillä olin joutunut olemaan 2 päivää ilman lääkkeitä, enkä en tahtonut mennä (sijais)äitini taloon, hänen luokseen hakemaan lääkkeitäni. En yksinkertaisesti uskaltanut. Tiistaina hoidin vielä myöhemmin 45 minuutin psykiatrisen lääkärinajan 7 minuutissa. Ensimmäistä kertaa hän oli siedettävä, hän oli sitä mieltä, että olin tehnyt oikean ratkaisun lähtieässäni kotoa pois. Olin tyytyväinen ja kiitin häntä hänen sanoistaan. Huomenna, torstaina, minun täytyy astua (sijais)äitini taloon jälleen. Tapaan hänet ja perheemme sosiaalityöntekijän. Innolla odottaen.. Not.

Hämmentävintä tilanteessa on se, että taidan tosiaan olla muuttamassa pois kotoa. (Sijais)äitini sanoin, minä tein oman päätökseni enkä voi sitä enään muuttaa. Ihmettelen suuresti, sillä mistä hän voi jumalauta päätellä, että olisin tehnyt päätöksen ? Minä vain pakenin tilannetta, minä lähdin koska en yksinkertaisesti kestänyt ja sietänyt sitä. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että minä tein päätökseni ja sillä selvä. Minä tein päätöksen, etten enään tahdo noudattaa hänen kotinsa sääntöjä ja lähtisin pois hänen hoivistaan. Selvä. Huomenna saan kuitenkin tähänkin asiaan hieman selkeyttä. Uskon kuitenkin asuvani täällä, Hra. M 'n luona vielä jonkin aikaa, niin kauan kunnes tiedän mitä tehdä. Minä tarvitsen aikaa sulatella tätä kaikkea ja tätä tilannetta.
   Jos (sijais)äitini huomisessa palaverissa on edelleen samanlainen kuin hän on ollut sunnuntaista lähtien tekstiviesteissään, en enään jaksa. En minä jaksa enään rääkätä itseäni hänen luonaan, paikassa, jossa minua ei ymmärretä, jossa minä en voi olla omaitseni, minä ja diagnoosini, minä ja lääkkeeni, minä ja minä.






PST !

Mitä on tämä, kun blogillani voi olla Bloggerin mukaan vain 100 lukijaa ?
Bloggerin etusivu - Asetukset - Käyttöoikeudet - Blogin lukijat
ja siellä sanelma, että blogillani voi olla enintään 100 lukijaa. 
Miksi ?

Mutta te 100 lukijaa, kiitos.

8 kommenttia:

  1. (Sijais)äitisi toimii kyllä tuossa hyvin itsekkäästi ja vastuuttomasti, hänen kuitenkin pitäisi pitää sinusta huolta. Toivottavasti sosiaalitädit ymmärtävät hänen näkökulmansa vääryyden ja saat sinulle parhaan mahdollisen asumisratkaisun. Voimia ♥

    VastaaPoista
  2. Mullakin lukee se mut hyvin on porskuttanut yli sadan :o ihmettelin sitä siitä lähtien ku mulla oli tyyliin jotain 20 lukijaa mut ei se oo koskaan vaikuttanut... :))

    VastaaPoista
  3. Wou, olit todella rohkea kun lähdit.
    Ehkä olisi parempi asua jossain missä saat olla oma itsesi eikä kukaan vaadi sinulta liikoja.
    Koska voisitko koskaan hengittää rauhassa tuollaisessa kodissa?

    Voimia sinne ♥

    VastaaPoista
  4. Joskus se tulee aika kun linnut lentää pesästään. Toiset lentää aikaisemmin, toiset myöhemmin.

    Toivottavasti välisi sijaisäitiisi tulevat kuitenkin kuntoon.

    VastaaPoista
  5. hei mulla oli ihan sama tuo, että luki että blogissasi voi olla vain 100lukijaa. Ja kumminkin meni ohi se määrä jo aikoja sitten. ;> elä pelästy, huomaat onko joku vikana jos lukijamäärä ei nouse vähään aikaaan niin kuin ennenkin.

    Tsemmppiä! olet meille lukijoille tärkeä. :)

    VastaaPoista
  6. Mustakin teit oikean ratkaisun kun lähdit pois kotoa, sun ei todellakaan tarvitse kestää tuollaista. Voimia ja haleja ♥

    VastaaPoista
  7. En tiedä miksi se on tuollainen max. 100 lukijaa, mullakin on toisessa blogissa noin : / tiedä sitten mistä johtuu.
    Ja mustakin toi sun kotoa pois muuttaminen on varmaan ihan hyvä idea, jos ei sun sijais äiti kerran sun tilannetta ymmärrä.

    voimia :)

    VastaaPoista
  8. no mä oon ainakin lukija nro. 101 :-)

    VastaaPoista