• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

torstai 30. kesäkuuta 2011

Kirjallisuutta ja valokuvausta.

-

" Toipumisessa tulee eteen vaihe, jossa saa ruveta totuttautumaan siihen ajatukseen,
että elämässä voikin käydä hyvin. Minun ei tarvitse jatkuvasti odottaa, että
jotain kauheaa tapahtuu. Kun elämä ulkonaisesti alkaa asettua turvallisemmaksi,
on aika antaa sen asettua myös sisäisestikkin. Ensimmäisiä elämän merkkejä on, kun
toipuva ihminen alkaa oivaltaa, että ehkä hänen ei tarvitsekkaan kokopäivätoimisesti
odottaa jotain kauheaa tapahtuvaksi. Hänellä voikin olla hyvä elämä ja elämä
haluaa hänelle hyvää. Tämä voi tuntua monesta itsestäänselvältä.
Mutta näin ei ole sellaisen kohdalla, joka on oppinut koko elämänsä ajan
sopeutumaan katastrofeihin. "

" Ihminen, joka on elänyt lähes totaalisesti ilman tukea, kannustusta ja rakkautta,
on omaksunut itselleen identiteetin, johon kuuluu itsensä kokeminen epäonnistuneeksi,
sairaaksi, huonoksi, pahaksi. Toipumisessa on kysymys siitä, että alkaa kokeilla
itsensä kokemista hyväksi, terveeksi, onnistuneeksi. " Minä olen paha " -kokemus
alkaa vähitellen muuntua " Minulle on tehty pahaa " -kokemukseksi. Ihminen alkaa
sisäisesti ja kokemuksellisesti ymmärtää, ettei hänen paha olonsa olekkaan hänen
huonouttaan vaan merkki siitä, että häntä on kohdeltu väärin. Tämän työstämisen 
kautta alkaa syntyä mahdollisuus nähdä itsensä hyväksi ja terveeksi.
On aika kokeilla todellista identiteettiään, joka on jäänyt itselleen vieraaksi ja oudoksi. 
On ollut helpompaa uskoa omaan huonouteen  ja epäonnistuneisuuteen. "

" Monen päätös olla luottamatta elämään ja ihmisiin saattaa olla niin syvällä, että 
ihminen ei ole enää siitä tietoinen. Luottamattomuudesta on tullut normaalitila.
Ei tiedä enää mitä on luottaa, koska ei ole sitä vuosikymmeniin tehnyt.
Päätös olla luottamatta on itse asiassa saattanut syntyä jo vauvana.
Tällaisessa tapauksessa ihminen on todella sairastunut vahvuuteen.
Hän kantaa omaa elämäänsä omissa käsissään rikä muusta tiedäkkään.
Hänellä ei ole aavistustakaan siitä mitä olisi olla toisen lähellä ilman suojausta.
Itse asiassa hänellä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä on läheisyys. 
Hän ei nimittäin ole koskaan kenenkään lähellä. 
Hän saattaa olla ihmisten keskellä, mutta ei koskaan lähellä.  "

" Vahvuuteen sairastuminen on sitä, että kantaa elämäänsä omissa käsissään.
Ei koskaan tarvitse ketään, ei koskaan näytä olevansa heikko,
ei koskaan kuulu mihinkään, ei koskaan koe lepoa eikä turvaa.
Ihmisen todellisuuteen kuuluu, että kukaan ei voi elää elämäänsä yksin. 
Vahvuuteen sairastunut ihminen on menettänyt jotain keskeistä ihmiselämässä.
Hän on vahva, mutta hänen vahvuutensa on sairasta vahvuutta.
Se on vahvuutta, joka perustuu oman heikkouden kieltämiseen. "


By; Tommy Hellsten. Elämän lapsi.
" Elämän lapsi on kirja jokaiselle, joka tunnistaa itsessään sisäisen pahoinvoinnin. "

-


-

Odotan nyt vain, että saisin sen asunnon ..
Mitään erikoista ei ole tapahtunut, ei missään, ei mitenkään.
Kaikki on jotenkin tasaista, normaalin elämän oloista.
Mutta .. Jos normaali elämä on tällaista, niin se on tylsää !

-


Astetta innokkaampi ja hyvän tuulisempi datailija.
Hyvä kun maltoin edes meikata, saati laittaa vaatteet päälle, 
kun oon vaan istunut koneella selaamassa blogeja, 
kirjoittamassa ja lukemassa ( kuvan ottoa edeltävät 6 tuntia ) .. 

-


Ensimmäistä kertaa kokeilin tuota, että laitan huivin päähäni niin,
että hiukset peittyvät kokonaan. Ja itse tykkään tästä lookista ! ( :

-


-


Kratos oli tänään liian suloinen .. ♥ !

6 kommenttia:

  1. Kerro lisää ihanasta käärmeestäsi! ^^<3 Mistä sait sen, kauan harkitsit sen ottamista ja miten on mennyt sen kanssa yms :p Käärmeet on niin kiehtovia, haluaisin tietää millasia ne on lemmikkinä! :>

    VastaaPoista
  2. aa oot ihan ylikaunis ♥ ja toi käärme, mä niin tuun yöstää ton sulta ♥

    VastaaPoista
  3. Rakkulat ovat jo onneksi lähteneet, muutama pieni on vielä mutta eiköhän ne viikonlopun aikana katoa :)
    Sulle kyllä sopii tollanen huivi tosi hyvin! :)

    Hyviä loman jatkoja sullekkin! Haleja ♥

    VastaaPoista
  4. tosta huivista tulee meileen että on joku sairaus ja hiukset on lähtenyt : D mut sopii kyllä sulle hyvin

    VastaaPoista
  5. Ihana sun käärmees<3 Kurkkii söpösti. Ja sulle sopii huivi :)

    VastaaPoista