• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Perse edellä puuhun.

Vitulla päähän. On tapahtunut taas niin paljon, etten tiedä mistä aloittaa saati mitä edes sanoa .. Tiistai iltana itkin kolmen tunnin ajan lähestulkoon taukoamatta. En muista milloin viimeksi olisin itkenyt niin vuolaasti vain ja ainoastaan sen takia, mitä minulle on sanottu. Minut lyötiin henkisesti maahan ja koko illan toistelin niitä neljää sanaa. " Mitä vittua mä teen. "
   Itkin, itkin ja itkin. Tuntui kuin sydämeni olisi ollut sen hetken jäljiltä kuin yksi helvetillsen iso mustelma. Mutta nyt voin jo paremmin, oikeastaan paljon paremmin, mutta minuun sattuu edelleen. Tuntuu kuin sydämeni olisi rampautunut ..
   Oikeastaan en koe enään tarvetta puhua tuosta asiasta, vaikka minun pitäisi puhua. Se tapahtui tiistai iltana enkä nukkunut silmällistäkään tiistai - keskiviikko välisenä yönä. Nyt olen rauhoittunut, ja kaikki ovat rauhoittuneet. Mutta mitä tosiaan tapahtui .. Tämä blogihan on sitä varten, että voin sanella kaiken suoraan juuri niin, miten on tapahtunut. Se helpottaa myös omaa olotilaani, joten kerron pää seikat .. Kaiken takana on jälleen kerran sijaisäitini.

Hän sanoi, että minun pitää olla jotain muuta kuin olen. Minulla ei ole vaihtoehtoja, minun on oltava parempi ihminen. Hän sanoi, että olen itsekeskeinen, ajattelematon, tyhmä, laiska, saamaton .. Kaikkea mahdollista muutakin negatiivista. Sen tunnin aikana, kun hän minulle puhui, en kuullut hänen sanovat minusta mitään positiviista. Hän sanoi, etten osoita kiitollisuutta siitä, että saan asua hänen luonaan. En kykene käymään töissä, olen sairas ja jaksamaton kaikkeen siihen mitä minulta vaaditaan, siihen mihin minun pitäisi kyetä. Ja minä tuotan äidilleni vain huolta, murheita ja harmia. Minä en kelpaa, sen hän teki hyvin selkeäksi. En voi sanoin kuvailla, kuinka kamalilta hänen sananta kuulostivat ja ennen kaikkea tuntuivat. Hän sai minut tuntemaan itseni maailman paskimmaksi ihmiseksi ja ennen kaikkea lapseksi, joka ei ansaitse tällaista elämää. Hän saneli kaiken niin suoraan, niin kylmästi ..
   Hän on pettynyt minuun, mutta yritän tehdä parhaani. Olen laiminlyönyt tehtäviäni ( joita en edes tiennyt olleen olemassakaan ), enkä ole kunnioittanut muita tässä talossa vaan elänyt niin, miten itse olen halunnut. Voi, tuo nainen ei edes tahdo tietää kuinka eläisin, jos eläisin täysin niin miten itse tahdon. Hänen mielestään minä leikin hengelläni. Tiedä sitten mitä tuo tarkoittaa. Varmaankin sitä, että nautin alkoholia, hah.
   Ymmärrän kyllä hänen huolensa. Biologinen äitini kuoli alkoholin ja lääkkeiden yliannostukseen ja biologinen isäni, jota en edes tunne, on täysi rapajuoppo. Ei siis ihme, että minusta ollaan huolissani, mutta ei, minä en leiki hengelläni, minä vain elän. Ehkä tyhmästi, mutta virheistään oppii. Kaikki ajallaan. Tulen vielä olemaan sellainen, jollaisena kelpaan. Mutta vain sillä ehdolla, että pidän sellaisesta itsestäni myös itse. En tahdo olla, mitä en tahdo olla.

Tästä aiheesta sen enempää. Kaikki on nyt hieman paremmin, eikä hän ole minulle niin kiukkuinen enään. Minun pitää vain yrittää miellyttää häntä parhaani mukaan, jotta minäkin voisin elää paremmin, vapaammin ja niin, miten itse tahdon. Teen kaiken niinkuin hän sanoo ja sitten saan vapauksia. Olen hänen silmissään edelleen se kapinoiva 13 vuotias teini, joka koettelee rajojaan, vaikka tiedostan ne paremmin kuin koskaan aiemmin. En minä jumalauta tyhmä ole. Minä tahdon vain elää. Nythän on kesäloma, perkele ?! ../..

-



Ihmissuhteeni laskevat tosiaan perse edellä puuhun. Onnistunut saamaan minulle tärkeät ihmissuhteet törkeään solmuun ja yrittäessäni avata niitä, ne puristuvat vain tiukempaan.
   Minä tykästyn, ihastun, rakastun ja lopulta huomaan että toinen on täysi paskiainen. Miksi minä aina raksatun luuseriin ? He, ketkä tahtovat minulle vain ja ainoastaan parasta ( sen lisäksi, että he tahtovat minut ) .. Miksi en tunne ketään heistä kohtaan sen enempää, edes sen vertaa enempää, että sitä voisi kutsua parisuhteeksi. Ei, ei, ei ja ei ! Ihastuminen on hankalaa, aivan saatanan hankalaa. En edes muista, miltä se tuntuu. Se lämpö, se toiveikkuus, ne perhoset vatsassa, se jännitys, se odotus, se loputon hymy ja iloisuus .. Miltä se tuntui, tai tuntuu ?

   Minusta on tainnut tulla jokseenkin suhdekammoinen. En pysty enään kuvittelemaan itseäni parisuhteessa. Oikeastaan sen ajatteleminen saa minut tuskastumaan, voimaan jokseenkin pahoin. En minä edes tahdo elää parisuhteessa. Joten ei minun tarvitse, i know. Toisaalta on todella hämmentävää selvitä nyt ilman tukea ja sitä tutun turvallista turvaa, jonka seurustelu kumppani on ennen antanut. Sitä ei ole ollut aikoihin, mutta toisaalta en sitä tarvitsekkaan. Olen näyttänyt itselleni ja kaikille, että selviän tästä elämästä elävänä yksinkin.
Psykiatrian poliklinikalla oli aikoinaan puhetta siitä, kuinka minun pitäisi päästä eroon ajatuksesta " En selviä ilman parisuhdetta, ilman seurustelukumppania. " Mutta nyt en edes halua kuvitella millaista elämä olisi parisuhteessa. Minä en tarvitse sellaista, vaikka ennen koin sen olevan välttämätön osa elämääni. Hämmentävää, kuinka ihmiset voivatkaan muuttua, kuinka minä olen voinutkaan luonteeltani muuttua. Enään en ole takertuja, nyt olen selviytyjä !


Tämän tekstin pätkän päätteeksi sopii täydellisesti 
Destiny's Childin kappale Survivor.

" Now that you are out of my life, i'm so much better.
You thought that I'd be weak without ya, but i'm stronger. " ♪ 

-


Kesäloma on tosiaan alkanut.
Aloitin kesän vieton rannalla hyvässä seurassa 
kirjoittaen, piirtäen, tuhottomasti tupakkaa polttaen.

-

Minun pitäisi kehittää itselleni tavoitteita kesälomaksi. Viimekesät ovat menneet oikeastaan päin helvettiä, sillä en ole yksinkertaisesti kyennyt nauttimaan, saati elämään huolettomasti niinkuin suurinosa muista. Huvittavaa on se, kun päättäreitä seuraavana päivänä luen facebookissa lähestulkoon jokaisen ihmisen kirjoitelmat siitä, kuinka hauskaa oli, kuinka kännissä he olivat yms. Kyllä te tiedätte varmasti mitä tarkoitan. Mutta ei, minä olin kotona yksin, kääriytyneenä peittoon ja lueskellen autokoulun oppikirjaa (aloitin autokoulun hieman myöhässä, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan). Kuitenkaan minua ei haittaa tämä ollenkaan, olen oikeastaan vain tyytyväinen, ettei minulla ollut henkisen olotilani takia mahdollisuutta lähteä juhlimaan ja rällästämään. Olin kotona, omissa oloissani. Surullinen, 
mutta tyytyväinen ja jollain tapaa helpottunut, etten kyennyt tekemään muuta.

Psykiatrian polilla käynnit tuntuvat jo turhilta. Siellä ei ole minulle enään mitään muuta kuin nainen, joka antaa minulle reseptejä, jotta saan lääkkeeni. Hoitajani kanssa emme ole päässeet suuntaan emmekä toiseen, mutta terapia asiaa pitäisi suunnitella eteenpäin. En kuitenkaan ole saanut soitetuksi sille yhdelle vaihtoehtoiselle terapeutille, joka olisi koulutukseltaan se the oikea minulle. Olen hukannut hänen numeronsakkin jo ..
   Jokatapauksessa .. Pian on taas uusi käynti poliklinikalla, mutta ei niistä käynneistä ole oikeastaan enään paljoakaan puhuttavaa. Paitsi sitten, kun hoitajani vaihtuu. Perkele, en todellakaan odota tätä tapahtumaa, en jumalauta sitten yhtään. Hyvän ja miellyttävän hoitajan löytäminen on niin sanoin kuvaamattoman vaikeaa. Vihasin entistä ja ensimmäistä hoitajaani yli kaiken. Hrr, saan vieläkin kylmiä väreitä hänen takiaan. Hyi, mikä nainen. Toinen hoitajani, kun kirjasin itseni takaisin sisään psykiatriselle poliklinikalle, oli kuitenkin täysin toista maata. Henkilökemiamme kohtasivat täysin, hänelle on helppo puhua. Olin huojentunut saadessani juuri hänet hoitamaan minua, keskustelemaan kanssani. Edessäni on kuitenkin luopuminen ..
   
-


Minun pitää ottaa itseäni niskasta kiinni !

-


Kesäloman kunniaksi toivotan ihanaa kesää teille kaikille ! ♥

Muistutan vielä toisesta blogistani, pus.
http://endofthelinedarling.blogspot.com/

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat mahdollisuuden elää vähän rennommin. Ihana kuva susta<3

    VastaaPoista
  2. Kultaseni, vanhemmat sanovat lapsilleen pahoja asioita aina. Se on ihan tavallista - tottakai se sattuu - mutta se on ihan tavallista. Minun äitini sanoi minulle kerran jotain, mitä en pystynyt unohtamaan ja itkiessäni hysteerisesti huoneessani veljeni astui sisään ja sanoi "Älä ota sitä niin vakavasti" ja minä pysähdyin miettimään. Niin, onhan se vaikeaa olla ottamatta jotain, mitä oma äiti sanoo, vakavasti mutta kai niin pitäisi tehdä. Koska olen minäkin sanonut äidilleni jotain aivan kamalaa. Ihmissuhteissa tulee aina konflikteja, varsinkin kun on kyse äiti-tytär suhteesta, ja minun käsitykseni mukaan pidät kuitenkin sijaisäitiäsi ihan äitinäsi joten uskon tämän pätevän sinuunkin. En usko nimittäin äitisi tarkoittaneen kaikkea mitä sanoi. Osaa ehkä, mutta takana on huoli rakkaasta perheenjäsenestä. Ja minun äidilläni ainakin on tapana ladella kaikki negatiiviset asiat niskaani yhdellä kertaa, koska kuulemma niin se on sitten käsitelty(?) Silloin ei minunkaan äitini suusta kuule mitään positiivista minuun liittyen. Toivon että kommenttini auttaisi sinua ymmärtämään ettei ilkeät sanat ole syy itkeä tauotta kolmea tuntia. En siis mitenkään tuomitse, itse olen itkenyt myös monta tuntia ja käyttäytynyt hyvin lapsellisesti joten ymmärrän täysin. Olet vain mielestäni niin ihana ja kaunis ettet todellakaan ansaitse tuollaista surua. Ihmisillä on hyviä ja huonoja päiviä, lisäksi kukaan ei ole täydellinen joten jokaisesta löytyy jotain mikä ärsyttää. Silloin tulee sanottua pahasti, ymmärrät varmaan. Uskon veljeni sanoihin, kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Toivottavasti sinä tunnet samoin.

    Voimia ♥ Olet kaunis.

    VastaaPoista
  3. Sinulla on kaunis vartalo ja tyylisi on inspiroiva. Kuolaan täällä<3 Persoonallisuutesikin on mielenkiintoinen ja itselläni on ollut samankaltaisia ongelmia kuin sinulla. Alan ehkä lukemaan. ^_^

    VastaaPoista