• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

lauantai 11. kesäkuuta 2011

♠ Rouva.

Vihaa ja raakaa katkeruutta. En anna hänelle enään anteeksi, satutti hän minua tahtomattaan tai tiedostaen tekonsa. Sen illan jälkeen minä vihasin häntä. Sinä iltana, kun porasin sinisen katseeni hänen silmiinä, tunsin vain vihaa ja katkeruutta. " Miten sä voit tehdä mulle näin ?! " Syljin avunhuutoni hänen kasvoilleen ja annoin nyrkkieni, kuten myös kynsieni puhua hänen kasvoillaan. Toivon hänen tunteneen niin henkistä- kuin fyysistäkin kipua, mitä minä olin jo vuosia joutunut hänen takiaan sietämään. Turhaan. Minä ja inhoan häntä. Hän kuvottaa minua. Kuinka hän saattoi tehdä minulle näin. Kuinka hän saattoi valehdella minulle näin. Turhaan.

Tämä menee ohi, tiedän sen. Tätä on vain kärsittävä oma aikansa, mutta tämä on helvetillistä.
Minä vihaan tuota ihmisolentoa niin törkeän paljon, vihaan, vihaan, inhoan ja inhoan.


-

Ongelmat saartavat meidät, meidät ihmis raukat,
mieleltään sairaat parat ( eivätkä irrota ).
Sairastuneet ajatukset, tulehtuneet tunteet ajavat meidät
maailmaan, jossa meitä ei ole ( eikä ollutkaan ).
Tulevaisuus on meidän käsissämme, meidän, jotka 
emme tunne olevamme mitään, ketään ( emme olekkaan ).
(c) Eris.

-

Vaalenpunainen, valkoisilla kukilla kirjailtu viltti lepää puolialastoman olemukseni alla. Aurinko paistaa lähes kolmenkymmenen asteen voimalla selkääni ja yritän epätoivoisesti viilentää olotilaani kylmällä, kuivalla omenasiiderillä. Lyijykynä piirtää alastoman naisen ääriviivoja paperille. Tahdon teoksestani sopusuhtaisen hoikan ja kauniin, yksityiskohtaisen ja herkän. Hetkeksi siirrän piirrustuslehtiöni ja lukemattomat kynäni sivuun ja otan esille kirjan Sonderkommando - Tarinani Auschwitzizsta, kertomus by Shlomo Venezia. Niin kauan kuin muistan, olen ollut kiinnostunut Natsi-Saksasta, keskitysleireistä, Adolf Hitleristä yms. Luin kirjaa niin kauan, kun huomasin lukeneeni siitä jo yhden kolmasosan. Siirsin kirjan sivuun, sytytin tupakan ja siirsin katseeni puiden lehvistöön. Pelto ympärilläni oli kaunis. Pellon keskellä makaaminen oli sinä hetkenä harvinaislaatuisen ihanaa. En olisi halunnut olla muualla.
   Oli lämmin, oli kaunista, oli hiljaista, oli rauhallista. Olin huoleton. Enhän minä koskaan ole pitänyt kesästä saati kesälomasta, mutta hetkittäin koen tuntemuksia, jotka saavat minut ymmärtämään, että elän hetkessä.

Myös tuota päivää edeltävänä iltana elin hetkessä. En kuitenkaan niin hyvässä hetkessä. Olin kuin toisessa maailmassa, en ollut omaitseni. Inhimillisyys oli kadonnut, tuntui kuin olisin tullut hulluksi. Minä en todellakaan elänyt enään todellisuudessa, vaan olin jossain ihan muualla ..
   Kävelin paljain jaloin pellon halki. Aamun kajo oli lämmin, mutta tuuli viileä. Tuijotin taivaan rantaan ja tunsin kuinka voimat alkoivat hiipua jaloistani. Rojahdin maahan. Heinä oli kosteaa, nokkoset pistelivät, hyttyset inisivät ympärilläni, mutta minä en välittänyt. Palaneen käryä. Sytyttelin kuivia oljenkorsia ja lehtiä ympärilläni. Pieni savukiekura vaelteli ylläni ja katosi sitten. Juoksen. Juoksen. Juoksen. En muista enään mitään. Olen sisällä. Minun on kylmä, jalkani ovat likaiset nurmesta ja mullasta, kuten myös vaatteeni.
   Seuraavana aamuna kaikki on kuin, mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olin peloissani. Entä jos olisin sytyttänyt tuon pellon palamaan ? Minusta tuntui kamalalta. Onneksi mitään ei käynyt. Kaikki oli hyvin, eikä kukaan tiennyt mitä olin tehnyt saati miettinyt. Kiitos kuningas alkoholi.

Seuraavana päivänä totesin nolona, häpeisenä ja jokseenkin huvittuneena, 
että mikä helvetin Pocahontas minä oikein luulin tuona iltana, tuona hetkenä olevani ..


-

Kultaseni, vanhemmat sanovat lapsilleen pahoja asioita aina. Se on ihan tavallista - tottakai se sattuu - mutta se on ihan tavallista. Minun äitini sanoi minulle kerran jotain, mitä en pystynyt unohtamaan ja itkiessäni hysteerisesti huoneessani veljeni astui sisään ja sanoi "Älä ota sitä niin vakavasti" ja minä pysähdyin miettimään. Niin, onhan se vaikeaa olla ottamatta jotain, mitä oma äiti sanoo, vakavasti mutta kai niin pitäisi tehdä. Koska olen minäkin sanonut äidilleni jotain aivan kamalaa. Ihmissuhteissa tulee aina konflikteja, varsinkin kun on kyse äiti-tytär suhteesta, ja minun käsitykseni mukaan pidät kuitenkin sijaisäitiäsi ihan äitinäsi joten uskon tämän pätevän sinuunkin. En usko nimittäin äitisi tarkoittaneen kaikkea mitä sanoi. Osaa ehkä, mutta takana on huoli rakkaasta perheenjäsenestä. Ja minun äidilläni ainakin on tapana ladella kaikki negatiiviset asiat niskaani yhdellä kertaa, koska kuulemma niin se on sitten käsitelty(?) Silloin ei minunkaan äitini suusta kuule mitään positiivista minuun liittyen. Toivon että kommenttini auttaisi sinua ymmärtämään ettei ilkeät sanat ole syy itkeä tauotta kolmea tuntia. En siis mitenkään tuomitse, itse olen itkenyt myös monta tuntia ja käyttäytynyt hyvin lapsellisesti joten ymmärrän täysin. Olet vain mielestäni niin ihana ja kaunis ettet todellakaan ansaitse tuollaista surua. Ihmisillä on hyviä ja huonoja päiviä, lisäksi kukaan ei ole täydellinen joten jokaisesta löytyy jotain mikä ärsyttää. Silloin tulee sanottua pahasti, ymmärrät varmaan. Uskon veljeni sanoihin, kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Toivottavasti sinä tunnet samoin. "

Edelliseen postaukseeni sain tämän aivan käsittämättömän ihanan kommentin. Kiitos siitä, se todella kosketti minua. Tosiaan minä ajattelen asioita nyt paljon, paljon selkeämmin ja ymmärrän niitä nyt paljon, paljon paremmin. Ei minun pitäisi ottaa sitä niin vakavasti. Minulle on aina sanottu, ettei minun pitäisi ottaa tuollaisia puheita niin vakavasti. Miksi siis otan ? 
- Johtunee juuri siitä seikasta, ettei perheeni ole niin tavallinen, äitini ei ole, mitä äidit yleensä ovat. Tarkoitan, että äitini ei ole biologinen äitini, hän on sijais äitini. Ehkä juuri siksi otan hänen sanomansa niin vakavasti. Tahdon miellyttää. Tahdon helpottaa hänen taakkaansa, olemalla helppo ja kurillinen lapsi joka tottelee, vaikka olen täysi ikäinen. Perkele. Se vain on minussa. Tahdon, että äidilläni on helppoa. Hän kasvattaa minun lisäkseni viittä, oikeastaan seitsemää lasta. Se ei ole helppoa. Ja minä olen hänen kasvateistaan vanhin. En tahdo hänelle lisää taakkaa, en tahdo olla vaikea. Tästä huolimatta tahdon elää, tahdon elää itse.

-


Pukeudut miehekkäästi. Olet siis lesbo tai haluat saada itsellesi naisen.  Kuinka vanhanaikaista. Pukeudut paljastavasti ja vähiin vaatteisiin. Metsästät siis itsellesi miestä tai vain yhden illan juttua.  Kuinka vanhanaikaista. Sinua ei kiinnosta miltä näytät ja olet meikittä, etkä näytä siltä, että olisit miettinyt mitä laitat päällesi. Olet siis yksi pojista etkä kaipaa kumppania tms. Kuinka vanhanaikaista. Näitä esimerkkejä löydän ja keksin paljon, sillä olen joutunut kokemaan itse ne henkilökohtaisesti oman pukeutumis- tai muuten vain ulkonöllisen tyylini takia. Pukeudut tietyn tyylisuunnan mukaisesti. Haet siis itsellesi seuraa sen tyylisuunnan edustajasta. ← Kuinka vanhanaikaista.
   .. Vihaan sitä, kun minut lokeroidaan tai luokitellaan sen perusteella, miltä minä ulkoisesti näytän. Harvinaisen vittumaista ja täysin perseestä revittyä. En käsitä, miksi näin tehdään ? On eräs tapaus, entiseni, muisto mielessäni, joka kertoo tästä aiheesta. En voinut käsittää sitä silloin, enkä voi oikeastaan vieläkään. Miten hän pystyi sanomaan yllä mainittuja asioita niin, että vielä itse oli sanojensa takana, täysin sitä mieltä mitä sanoi ? 


-

Olen ehkä jokseenkin kummallinen, mutta tämä ilmestys terassini vieressä on mielestäni vain niin järjettömän suloinen ja herkkä.. Tahdon tuon pienen kasvin ( mikä siitä sitten tuleekaan ) kasvavan, voivan hyvin ja saavan tarpeeksi vettä ja ravinteita. En ymmärrä miksi, mutta tämä pieni luonnon ilmestys koskettaa minua. En ole ihmisenä kovinkaa luonnonläheinen tms, mutta tässä vain on sitä jotain.. Näin pieni kasvi pystyy elämään suuren, aikuisen koivun juurella .. ♥


-

4 kommenttia:

  1. Äitin kommentti ei ole mitään uutta, eikä pahimmasta päästä. En tule toimeen hänen kanssaan, hän on lyönyt minua ja jaksaa kyllä muistuttaa joka päivä miten turha ja sairas ihminen minä olen. Luulisi, että siihen tottuu mutta tuo kommentti oli vain taas yksi niistä jotka jäävät kummittelemaan mieleeni.

    Pakko sanoa, että rakastan blogiasi. Luen jokaisen postauksen, mutten osaa kommentoida mitään (pahoittelen). Postauksesi ovat jotenkin niin viisaita ja ajatuksia herättäviä, en tiedä jään vain sanattomaksi. En tiedä miksi kerron tämän, halusin vain.

    Hyvää kesää ♥

    VastaaPoista
  2. Hera, kiitos ihanasta kommentistasi. Olen todella otettu, kun sanot, että rakastat blogiani, ihan hämmennyn, menen lähestulkoon sanattomaksi. En voi kun kiitellä, kiitos ♥

    Postauksiini ei tietenkään ole pakko kommentoida, tahdon kuitenkin, että jos ne herättävät ajatuksia tai tuntemuksia tai ihan mitä vain, niin siitä kommentoitaisiin.

    Ihanaa kesää sinullekkin ! ♥

    VastaaPoista
  3. Löysin blogis vasta tossa joku aika sitten ja ne, ketkä tuomitsee rakkauden ensisilmäyksellä puhuu paskaa. Hitto, mä niin rakastan tätä. Kelasin pitkän aikaa mitä mä sulle kirjottaisin. Mul on sulle niin törkeesti sanottavaa, mutten saa asiaani oikeen mihinkään järkeenkäypään muotoon.

    Ihan näin aluks voisin alottaa sillä, että ihmiset uskoo usein olevansa niin helvetin vahvoja, kun ne peittää heikkoutensa. Kuvittelevat kai, että se, mitä ei näe, sitä ei ole. Tollanen toiminta on pelkkää pelleilyä. Sä kuitenkin uskallat myöntää olevas heikko ja inhimillinen, ihanniinkun jokanen meistä. Hei, se on vahvuutta!

    Toisekseen haluisin mainita, että mulla on vähän semmonen fiilis, että sä et osaa oikeen arvostaa ittees. Mitä vittua nainen? Oot ihan törkeen mahtava persoona, älä ihmeessä nainen aliarvioi ittees.

    En haluais ryhtyä mikskään vitun oraakkeliks, mut mä annan sulle yhen neuvon: älä haudo sitä päätäs niin usein pipolla. Sul on helvetin hienot kasvonpiirteet ja mahtava tukka, älä hei pihtaile niitä! :D

    Ei mulla näin äkkiseltään kait mitään muuta.
    Pidä lippu korkeella! ;)

    VastaaPoista
  4. En minä kai osaakkaan arvostaa itseäni .. En tiedä mistä se johtuu, etten ajattele itseäni niin paljon kuin pitäisi. Ja kiitos kehuistasi ! ♥

    Kiva että pidät blogistani juuri sellaisena kuin se on, juuri sellaisena millaisena sitä kirjoitan. Pyrin olemaan vahva, mutta en minäkään kaikkea kestä. Heikkoja olemme kaikki, kaikki tavallaan.

    VastaaPoista