• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

tiistai 29. marraskuuta 2011

But there's still rage inside.


Laskuja maksamatta enemmän kuin tarpeeksi ja 
kämppä enemmän kuin kaaoksen vallassa. 
Enkä minä jaksanut enää
Korkkasin oluen jos toisenkin ja 
myöhemmin totaalinen raivokohtaus.
Puhelin ruhjeilla ja naarmuilla sen lennettyä seinään. 
Oluen maku kurkustani alas,
kun yritin epätoivoisesti tasoittaa mielialaani,
kun yritin epätoivoisesti rauhoittua.

Seuraavan päivän elin kuin sumussa,
vaikka olisin vain halunnut olla sängyn oma.

Kävelyni oli hidasta, toisinkuin yleensä.
Lainasin kirjastosta Nemi -sarjakuvalehtiä.
Hukutan päiväni kirjojen ja lehtien sivuille.
Hymyilin vaaleahiuksiselle nuorelle autoilijalle,
joka antoi minun mennä ensin suojatien yli.
Se oli ensimmäinen kerta, kun tänään hymyilin.

Ohitse ajoi eestiläinen euro rekisterikilvellä 777 AGO,
ennekuin minä kohotin katseeni taivasti kohti.
Vasemmalla näkyi kirkon katolla hohtava risti,
ja minä ajattelin mielessäni " Saatana 666. "
Säikähdin takaani kuuluva ääntä, mutta en nähnyt mitään.

Tiet olivat jään peitossa.
" Vihdoinkin on pakkasta. "
Vastasin kirjastonhoitojalle, kun hän
kysyi, pidänkö talvesta ja oliko ulkona kylmä.
Eivät kirjastonhoitajat ennen ole minulle puhuneet
sanaakaan, saati yrittäneet keskustella.

Mietin lähdettyäni, näytinkö niin surulliselta, 
että naisen oli pakko puhua minulle jotain.

Kerrostalon rappukäytävässä tuoksui ruoka.
Enkä minä ole syönyt tänään oikeastaan mitään.
Olen elänyt koko päivän vain kahvilla.

Minä voin pahoin, niin henkisesti kuin fyysisesti.
Minä olin väsynyt, niin henkisesti kuin fyysisesti.

Ensin ajattelin sen johtuvan liiasta kahvin juonnista
ja yltiömäisestä tupakan polttamisesta,
mutta päädyin siihen, etteivät ne ole ennenkään
minuun niin vaikuttaneet.

Tahtoisin vain nukkua, mutta en saa unta.
Enkä minä muista, milloin viimeksi olisin
tuntenut olotilani näin masentuneeksi.

7 kommenttia:

  1. Kuulostaapas tutulta.
    Oona onko kaikki kunnossa?
    Eikun kysynkin, että onko asiat päin persettä?

    VastaaPoista
  2. Kaiken pitäisi olla kunnossa, eikä minkään pitäisi olla päin persettä .. Mielialani on vain masentunut, tuskin muuta. Eihän masentuneisuudelle aina ole järkevää, selitettävää syytä ?

    Kiitos kysymästä ♥

    VastaaPoista
  3. kamala lukee tällästä varsinkaan kun itekkin tietää miltä toi tuntuu ;__; yh
    koita pärjätä jooko, hali♥

    VastaaPoista
  4. Ei, yleensä sille ei ole mitään järkevää syytä, tiedän. Kurjaa. Kunpa vois jotenkin sua piristää..
    Tiedän kuitenkin, miltä sinusta tuntuu. Ehkä se auttaa edes vähän, hetkellisesti?

    VastaaPoista
  5. Tuttu tunne juuri nyt. Hakusanoilla löysin tekstisi, josta on apua. Enemmän kuin Duodecimin lääke-ehdotuksista...

    VastaaPoista