• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

torstai 17. marraskuuta 2011

Kysymyksiä Miikalle !


Luulin jo päässeeni niistä eroon.
Kohtaus tuntui kestävän ikuisuuden.
Ahdistuskohtaus, vanha tuttuni.

" Siulla ei ole mitään hätää, mie en aijo lähteä tästä mihinkään. "
- Onneksi rakkaani pysyi vierelläni niin kauan, kunnes nukahdin .. ♥


" Jännittyneisyys, rintakipu, kohonnut sydämen syke, epäsäännöllinen syke, hikoilu, kylmä hiki tai kuumat aallot, vapina, tukehtumisen tunne, hengen haukkominen, pahoinvointi, perhosia vatsassa, vatsakipu, sekavuus, pyörryttävä tunne, todellisuuden tajun hämärtyminen, kutina tai ”muurahaisia” iholla, kuolemanpelko, kontrollin menettämisen pelko, hulluksi tulemisen pelko. "  ~ Ja minä olen kokenut nämä kaikki ahdistuskohtauksien aikana. Kerran jopa raavin kasvoni verille.
   Sain tämän kohtauksen siis jälleen tiistai iltana, enkä edes muista milloin tätä viimeisintä kohtausta ennen sain edellisen kohtauksen. Olin suihkussa ja yht'äkkiä ahdistus valtasi minut. Yritin hengittää rauhallisesti ja syvään, mutta se tuntui vain pahentavan olotilaani. Hengitykseni kiihtyi ja aloin haukkomaan henkeä, sitten hengittäminen vaikeutui. Tunsin nopeutuvan sydämen sykkeen rinnassani ja otin seinästä tukea. Suljin silmäni ja toivoin sen loppuvan, mutta tiesin mitä tästä seurasi. Kohtaus, jota en ollut kokenut aikuihin. Pyysin Miikan luokseni ja seuraavaksi muistan makaavani sängyssäni totaalisen kauhun ja ahdistuksen vallassa. Hengittäminen oli vaikeaa ja hetkittäin en saanut lainkaan henkeä. Pelkäsin pyörtyväni, yritin haukkoa henkeä. Kroppani nyki ja sätki. Tätä kesti luultavasti n. 15 minuuttia, kunnes vain yht'äkkiä rauhoituin. Sen jälkeen olotilani oli epätodellinen, sekava ja pelokas. Hetken aikaa vain vapisin sängyllä peittoon kääriytyneenä rakkaani syleilemänä, kunnes nukahdin.
   Tapahtuman seurauksena aloin ottamaan enemmän selvää näistä kohtauksista. Mitä ne ovat ? En ole koskaan ottanut selvää, en edes psykiatrian poliklinikalla, vaikka se on aina ollut päivän selvää. Paniikkihäiriö. En ole kehdannut / uskaltanut kertoa ja puhua näistä, vaikka tiedän, että olisi pitänyt. " Toistuvia paniikkikohtauksia nimitetään paniikkihäiriöksi. " On tämä ollut aina tiedossa, mutta koska en ole tästä puhunut polilla, en ole tähän asiaan perehtynyt. Olen vain ajatellut, että nämä kohtaukset ovat osa yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötäni.
   Vaativa persoonallisuus häiriö, toistuvat masennusjaksot, traumaperäinen stressihäiriö ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ovat ihan tarpeeksi, mutta tervetuloa listaan #*"/ 'n paniikkihäiriö ! Olen saanut näitä kohtauksia 13 vuotiaasta saakka. Kerran jouduin sairaalaan kohtauksen takia. On ambulanssia yritetty minulle soittaa useampaan otteeseen, mutta olen aina jotenkin ihmeen kautta kyennyt kieltämään sen auttajiltani. Seuraavalla kerralla, kunhan saan raahattua ruhoni polille, puhun näistä kohtauksista hoitajalleni. Vihdoinkin on jotain puhuttavaa sen naisen kanssa .. 


 - Onko jollain teistä paniikkihäiriö ? Millaisia teidän kohtauksenne ovat ? 
Onko teillä lääkitys niihin ( jos on, millainen ja kuinka vaikuttaa ) ?

-

video

-


Minä ja maailman ihanin pikkusiskoni ♥ ..


 .. menossa kattomaan Paranormal activity 3'sta ! :'-)

10 kommenttia:

  1. Itse sain paniikkikohtauksen viime vuonna. Se oli jotain todella, todella pelottavaa. Lysähdin lattialle, kun jalat ei enää kantanu. Itkin hysteerisesti. Sykkeeni nousi ja yritin haukkoa henkeä. Oli kuuma ja kylmä yhtäaikaa. Tärisin ja luulin että kohtaus ei lopu - ellen sitten kuolen siihen paikkaan. En oo puhunu kohtauksesta kenellekään ammattiauttajalle tms...

    VastaaPoista
  2. Miikalle:

    häiritseekö/haittaako tai vaikuttaako oonan sairaudet tai muut ongelmat elämääsi tai teidän yhteiseloon? onko itelläsi mitään aiempia kokemuksia tälläisistä?

    VastaaPoista
  3. Mulla on todellu paha paniikkihäiriö kirjoitin blogiini joskus, laitan tähän > Mitä voisin sanoa, vuosi jo ja mikään ei muutu. Miks tää asia ei vois olla kuin vuosi sitten, jolloin tätä ei ollut. Mä vihaan tätä, haluan tän pois, mä en osaa kuvailla mun oloa. Aina kun se tapahtuu, ahdistaa, itkettää, pelottaa, tuntuu kuin olisin yksin täällä. Ihan kuin vajoisin lattiasta alas, eikä mikään muu odota minua kuin tyhjyys. Mulla on täysin samoja oloja kun sulla, kun vajoaisin, pelottaa, ahdistaa, sydän sykkii lujaa, kun tukehtuisin, kun joku kuristais mua, epätodellinen olo, muisti menee, puhun outoja, tuntuu kun sekoisin, ihmettelen miksi mulla on käsi, itken, en pysty kävellä, hikoilen, kuumia aaltoja, vapisen, sekavuus, huimaus, pelkään että kuolen, menetän kontrollin jnee.. liikaa kaikkea..

    VastaaPoista
  4. Mulla on diagnoosina paniikkihäiriö, ensimmäinen kohtaus tuli 2009 syksyllä kun raadoin itseni burnoutin partaalle töissä.

    Mun pahimmat kohtaukset oli sitä, että irtaannuin kokonaan siitä ympäristöstä missä olin ja kaikki tuntui epätodelliselta. Luulin kuolevani, hikoilin ja sydän jyskytti. Juoksin monta kertaa vessoille luullessani että oksennan, mutta niin ei käynyt. Kun palasin työpisteelle, tuo oksennusolo iski jälleen. Melko pian lopetinkin työt ja jäin saikulle.

    Nykyään kärsin pienemmistä paniikkikohtauksista. Ne voi aiheutua ihan mistä vaan, tulee vaan helvetin ahdistunut olo johon ei auta oikein mikään. Korkeintaan miehen seura ja se että se vaikka pitelee kiinni tai makaa vieressä samalla kun itse yritän tasata hengitystäni ja tajuta sen että kaikki on oikeasti ihan hyvin. Kädet saattaa alkaa pistellä, huimaa, oksettaa, on kuuma ja kylmä, itkettää. Siis jopa television katselu tai mikä tahansa saattaa aiheuttaa mulle itkukohtauksen paniikin aikana.

    Monimutkainen ongelma, kaikilla on varmasti omanlaisensa oireet. Mulla on lääkityksenä Opamox 15 mg (aivan liian vähän, pitäis pyytää isompaa annosta :P) sekä masennuslääkkeillä on yritetty saada hallintaan noita paniikkioireita mikä ei kyllä oo onnistunut toivotulla tavalla.

    VastaaPoista
  5. Itsellä kohtaukset vähenivät huomattavasti sen jälkeen, kun aloin syömään Seroquelia.

    VastaaPoista
  6. Mulla on myös paniikkihäiriö, olen kärsinyt siitä 13-vuotiaasta lähtien, eli lähemmäs 8 vuotta. Kohtaukset on saatu kuriin 90-prosenttisesti 40 mg paroksetiinilääkityksellä, joka aika varmasti koitui pelastuksekseni. Lisäksi syön tarvittaessa Opamoxeja.

    Sain kohtauksia monta kertaa viikossa, todellisuudentajuni katosi täysin, lyhistyin lattialle ja oireeni olivat laidasta laitaan tekstissäsi mainitsemiasi oireita. Tukehtumisen tunne ja kuolemanpelko päällimmäisinä. Kohtaukset kestivät minuutista puoleen tuntiin, pisimmillään olen ollut kohtauksen kourussa jopa 45 minuuttia, jonka aikana raavin itseni kauttaaltaan verille ja revin tupoittain hiuksiä päästäni. Kohtaukseni olivat pahimmillaan iltaisin.

    Apua lähdin hakemaan vasta 17-vuotiaana, olen siis syönyt paroksetiinia noin kolme vuotta, ja nyt on vaikeaa edes ajatella mitä sitten tapahtuu kun tulee aika luopua lääkityksestä. Olen kaksi kertaa unohtanut ottaa lääkkeen ja silloin on helvetti irti. Pelottaa. Keskusteluapua en ole koskaan saanut vaikka olen sitä pyytänyt, sen suhteen olen jo luopunut toivosta vaikka taudin puhkeamisen syyksi epäillään isoveljeni itsemurhayritystä, minä nimittäin löysin veljeni sen jälkeen. Ehkä syy on liian olematon.

    Onneksi avopuolisoni, ja jopa koirani, osaavat reagoida kun saan kohtauksen. Muuten näinkin "mitätön" psyykkinen sairaus olisi vienyt minusta jo voiton heikkouteni takia.

    VastaaPoista
  7. Mulla on kans yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, ja kun kerroin lääkärille, et on myös paniikkikohtauksia ja pelkotiloja, se sano vaan, et se on ihan normaalia ja kuuluu taudinkuvaan. Vahva ja pitkittynyt ahditus on vain pääoire, nää kaikki muut pikkukivat roikkuu mukana samalla nimellä :D Ainakin mulla.

    VastaaPoista
  8. mulla ei oo mitään häirötä silleen diagnosoituna mut aa emmätiedä emmä 'normaalikaan' oo D__:
    ps ootte hirmusöpöjä, sinä ja siskos c:

    VastaaPoista
  9. Juu mulla kanssa panniikkihäiriö johon oon syöny Propralia fyysisiin oireisiin ja Seronilia psyykkisii, joka vähensi kohtauksia huomattavasti, mutta seronil pahensi kaikkea muuta joten lopetettiin ja sen jälkeen ei oo hirveesti kohtauksia edes tullut, eli ositaisessa remissiossa paniikkihäiriö. Mä ainakin hyperventiloin, tärisen, sydän tykyttää, naama ja kädet alkaa pistelemään, en kykene liikkumaan ja tietenkin järkyttävä pelkotila, haluan piiloon (muutaman kerran ystävät heittäny peiton päälle tai kaikki valot pois ja se on helpottanut), pelkään että menetän kontrollin ja kosketuksen itseeni...

    VastaaPoista
  10. Minulla ei ole koskaan paniikkihäiriötä diagnosoitu, mutta paniikkikohtauksia olen saanut 14-vuotiaasta lähtien.

    Pahimmillaan minut on viety ambulanssilla poliisin saattamana sairaalan putkaan ja siitä valvontaan osastolle. Tämä on tapahtunut pari kertaa, kerran niin että poliisi oli mukana.

    Ne kohtaukset alkaa usein hyperventilaatiolla. Tajunta hämärtyy täysin, saatan itkeä ja huutaa, kerran oksensin päälleni kun röhnötin lattialla kohtauksen kourissa.

    SSRI:tä ne on määrännyt. Bentsoja olen syönyt myös rutkasti, mutta ei kohtaus ole koskaan kadonnut nappien pureskelulla.

    Onneksi kuluneen vuoden ajan niitä on tullut vain pari ja nekin lieviä. Lääkityksestä ei tietoakaan. :)

    Sanon sulle sen mitä kaikki on mulle sanonut. Hyperventilaatioon auttaa puhuminen. Se tasaa hengitystä. Sano vaikka sille sun ukolle, että puhuttelee sua jos hyperventiloit. Ja se kohtaus menee aina ohi, ihan aina.

    VastaaPoista