• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

tiistai 10. tammikuuta 2012

Yarr .. ?


Tylsyys iski tukihenkilöä odotellessa .. :'-)


-

Herään tiistai aamuna hengittäen raskaasti, lakanat ovat liimautuneet kiinni ihooni. Hetkinen, tiistai .. Missä välissä oli maanantai ? Mitä .. ? Miksi en muista mitään ? Ja hiljalleen osa lähimuistista palaa, mutta ei läheskään kokonaan. Sanotaan, että vain 20% sunnuntai ilta - tiistai aamu välisistä muistoista palautui mieleeni.
   Kolme miespuolista tuttua. Kaikkien kasvoilla huoli ja jopa pieni kuvotus. " Tiedän kyllä, että näytän kamalalta, tiedän kyllä että olen pilannut ulkonäköni pahimman kerran. " Pyysin apua ja sain sitä. Mutta mitä sitten tapahtui ? En muista, kuinka he ovat yksitellen lähteneet luotani ( oikeastaan en ole edes varma, lähtikö yksi heistä ollenkaan ). En muista menneeni nukkumaan. Viimeinen muistikuva sunnuntailta on Smirnoff -vodkapullo. Maanantain muistikuvat ovat niin hataria, etten ole edes varma ovatko kaikki niistä totta.
   Muistan heränneeni maanantaina vain syömään ja katsomaan House 'n kolmatta tuotantokautta siksi aikaa, että nukahtaisin jälleen. Seuraava muistikuva on se, että herättyäni katson kelloa, ja se on 22:46. Panoin play -nappia, otin ilta lääkkeet uudestaan ja nukuin tiistai aamuun. Hämmentävää. Olisi kiva muistaa jotain, mutta ei, en muista lähestulkoon mitään. En ole edes varma, haluaisinko muistaa, sillä jalkaani särkee helvetillisesti.


-

Tukihenkilön kanssa ei ole ollut aikoihin mitään puhuttavaa. Nyt olisi ehkä liiankin paljon, mutta minusta tuntuu, etten pysty puhumaan. En tahtoisi vain hymyillä valheellisesti ja sanoa, että muutosta ei ole tapahtunut, että voin yhtä hyvin edelleen. Tämä painajaismainen jatkumo on kestänyt vasta niin vähän aikaa, että voisin kertoa tästä ja kaikesta tapahtuneesta vasta seuraavalla tapaamisella, eli 2 viikon päästä.
   Tosin .. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Pitäisi tottakai puhua totta ja kertoa siitä, mitä minulle on tapahtunut, miltä minusta tuntuu ja mitä minä olen itselleni tehnyt. Mutta toisaalta tuntuu niin helvetillisen vaikealta puhua sille ihanalle ja ystävälliselle naiselle .. Juuri kaksi viikkoa sitten hän kehui minua, kun minulla menee niin hyvin ja kun voin niin hyvin.
   Nykyisin on vain niin vaikeaa puhua. Hoen itselleni päivästä toiseen, että kyllä kaikki kääntyy vielä parhainpäin, että nyt pitää ottaa vain itseään niskasta kiinni. Ja kyllä minä tiedän sen, että jonkin ajan kuluttua kaikki alkaa menemään taas paremmin, että otan vielä itseäni niskasta kiinni. Mutta kun .. aikuisille ja varsinkin tällaisille kunnan työntekijöille tuntuu niin mahdottomalta puhua ja purkaa kaikki pääni sisällä myrskyävät tunteet, ajatukset ja tapahtumat. Kyllä, ei, kyllä, ei .. Ja minua ahdistaa. Kyllä minä hänelle puhun ja kerron, mutta vasta kun olen itse valmis. En voi pakottaa itseäni, en ainakaan vielä. Jos en pysty siihen tänään, pystyn siihen kyllä parin viikon päästä .. Niin, näin minä teen. Kerron, puhun ja keskustelen vasta kahden viikon kuluttua.

6 kommenttia:

  1. Voi kauhia kun näyttää kivuliaalta tuo yks kuva mis näkyy jalat ja käsi... :( Kamala tuntea, että jollain on paha olla eikä voi tehdä mitään täältä ruudun takaa!! Kerää pian rohkeutta puhua, niin saat sellaista apua kun tarvitset <3

    VastaaPoista
  2. Apua en voinu olla kommentoimatta, varsinkaa ton kuvan nähtyäni. Haluun vaan sanoo, että asiat kyllä järjestyy, kunhan vaan puhut tukihenkilölles. Tiiän miten vaikeaa tälläsistä puhuminen voi olla, mut kyllä sä siihen pystyt, oot niin vahva. Ja niinku ite sanoit, jonkin ajan kuluttua kaikki alkaa menemään taas paremmin. Yritä olla satuttamatta itseäs lisää siihen mennessä. :--( ♥

    VastaaPoista
  3. No no no no nonononouuuuu. Puhu vaan, siitä niille maksetaan. Vaikkei se olisi edes just täydellisen natsaava tyyppi sulle, niin anna mennä. Se on SUN tukihenkilö, se on SUA varten. Oot arvokas ja tärkeä.
    Please, älä tee ittelles enää noin. Iso virtuaalihali!
    -Hessu

    VastaaPoista
  4. Voi kauheeta toi jalka :/ voimia <3

    VastaaPoista
  5. Sun tää bloggerin henkilökuvaus kuulostaa niin multa, että musta vähän melkeen tuntuu et oot stalkannu mua ja kirjottanut sen musta! Ei vaan, vaikutat ihanan samanhenkiseltä ja sun blogi on kaunis.

    VastaaPoista
  6. Voimia, en osaa sanoa mitään muuta ♥ Toivon että olet vielä joskus aivan älyttömän onnellinen, ansaitset päästä kaikesta pahasta olosta eroon.

    VastaaPoista