• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Ystävät ovat rikkaus.

Ystävät ..


..

..

..

..

..

..

..

..

..

..


Ei minulla ole sellaisia.
.. Vai onko sittenkin ?

-


Mutta ei, tästä ei tule mitään " yhyy haluun kavereita " -postausta.

-

Yksi ihminen, jota minä en koskaan enkä ikinä tahdo menettää. Suoraan sanoen hän on ainoa johon voin turvautua. Vaikka hän on niin kaukainen, harvoin luonani tai vierelläni, minä en voi muuta kuin sanoa häntä parhaaksi ystäväkseni. Vaikka hän on kaukana, hän on aina lähelläni. Hän saa minut rahoittumaan pelkällä äänellään, ja se on jotain, mihin en koskaan uskonut kenenkään pystyvän, i-ki-nä !
   .. Mutta asiat ovat muuttuneet. Kaikki on muuttunut lähestulkoon täysin tämän helvetillisen, ikuisuudelta tuntuneen viikon aikana. Olen tainnut pilata kaiken. Miksi minä tahdon hallita kaikkea ? Miksi kaiken pitää mennä aina niin miten minä haluan ? Olen kahlitsija, vapauden riistäjä. Olen helvetillinen paskiainen. En arvosta ihmisen omia päätöksiä, enkä hänen valintojaan, jolleivat ne miellytä minua. Hänellä on oma tahtonsa, hän tekee omat päätöksensä ja pitää kiinni omista valinnoistaan. Minun pitää vain hyväksyä se. Minun pitää rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. En minä ole mikään helvetin jumala. En minä päätä kaikesta.

Olen sanonut hänelle pahasti. 
Huutanut, ettei hän ole enää paras ystäväni.
Itkenyt, että hän on menettänyt luottamukseni, 
Kironnut, että hän on pettänyt minut. 

- Ja tämän tiedostaminen tuntuu pahalta, niin helvetillisen pahalta ..



Olen niin pahoillani. Minulla ei ole muita kuin sinut.
Käyttäydyn näin ja yritän hallita, koska pelkään menettäväni sinut.
Olen niin pahoillani. Minä en tahdo elää ilman sinua.

-

Ystäviä, onko heitä ?
- Postaukseen purin hetkittäisen pahan oloni. En oikeastaan edes tiedä, mikä minuun tuona iltana meni. Itkin vuolaasti. Itkin vain siksi, koska tunsin olevani täysin yksin, yksin yksinäisyydessäni. En ole koskaan ennen itkenyt sen takia, ettei minulla ole läheisiä ystäviä, edes kavereita. Ehkä olen jo niin tottunut siihen. En tiedä.
   Olin vaikeaa kuvitella, että minulla olisi kavereita ja ystäviä. Tai siis .. En osaa kuvitella, että minulle soiteltaisiin ja/tai tekstailtaisiin päivittäin, että milloin voitaisiin nähdä yms. En osaa kuvitella, että näkisin kavereita ja/tai ystäviä monta kertaa viikossa tms. Jos asiat nyt muuttuisivat ja minulla olisi paljon ihmisiä elämässäni, joita nähdä päivittäin .. En osaisi pitkään aikaan sopeutua sellaiseen. Olen tottunut olemaan suurimman osan ajastani yksin. Tottakai joskus kaipaan seuraa, mutta en aina silloinkaan saa sitä. Ja silloin tämä kaverittomuus alkaa tuntua pahalta. Kun ei ole ketään, kenen kanssa olla ja kenen kanssa puhua juuri silloin, kun kaipaisi läheisyyttä ja seuraa. Olen kuitenkin jo tottunut, eikä se enään tunnu niin pahalta kuin ennen. Ennen ..
 
-


Siskoni ..!
( Pst, tämä kuva on vitsillä otettu :'------------D ! )


Ja rakas kisuni .. !
En minä häntäkään tahdo menettää, koskaan enkä ikinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti