• desireforthefuture.blogspot.fi

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Hymyn siivet eivät kantaneetkaan kotiin asti.


Joskus poikatyttö,
joskus niin naisellinen .. :'-)


-

" Moikka ! Missä meet ? "
" Oon lähössä stadista. Istun bussissa. "
" Okei. Ainiin, oot ****'n kanssa ? "
" En ole. "
" Mitä ihmettä, kuinka nii ? "
" Sanotaan näin, että she broke my heart. "

-


-

Ja minä itkin koko bussimatkan Helsingistä kotiin. Olin niin pettynyt, niin helvetin surullinen ja niin saatanan vihainen itselleni. Päällimmäisinä kysymyksinä mielessäni; " Mikä minussa on vikana ? " " Miksi aina minulle käy jotain tällaista ? " " Miksei ikinä mikään onnistu ? ". Tuona perjantaina olin tehnyt jotain, mitä en koskaan ennen ollut kenellekkään tehnyt, en mitään samankaltaistakaan. Vain siksi, koska olin kiintynyt tähän vaaleaan, pieneen suloiseen ilmestykseen. Halusin näyttää hänelle, että vielä on olemassa ihmisiä, jotka vilpittömästi haluavat saada toiselle paremman mielen, jotka oikeasti haluavat saada toisen hymyilemään aitoa hymyä.
   Kotonani häntä odotti " yllätys ", piirrustus jota olin tehnyt muutaman päivän vain häntä varten. Ostin hänelle lahjaksi nuottiavain -korvakorut, koska hän rakasti musiikkia. Itseasiassa tuo piirrustus oli myös musiikkiaiheinen .. Vein hänet syömään ja tottakai maksoin kaiken. Kun tuli aika lähteä kohti bussia, kävin ostamassa illaksi meille molemmille alkoholipitoisia juotavia. Yhteensä sain tuohon suloiseen vaaleaan tyttöön uppoamaan rahaa ~100e'n edestä. Mutta sitten hän jätti minut kuin nallin kalliolle. Ja matkustin ( kyyneleet poskille valuen ) yksin takaisin kotiin. Join yksin osan meille tarkoitetuista juomista. Revin piirrustuksen, jonka olin hänelle tehnyt ja liiskasin suklaat, joilla olin tuon teoksen koristellut. Olin pettynyt, surullinen ja ryvin itsesäälin pohjamudissa.
   Tätä perjantaita olin odottanut kuin kuuta nousevaa jo kaksi viikkoa. Olin valmistellut kaikkea jo kaksi viikkoa. Sitten tuntui, kuin maa olisi murentunut altani. Palasin takaisin alas pilvilinnastani ja minut valtasi se ( tutun turvallinen ) tunne, pettymys. Menee varmasti kauan aikaa, ennenkuin viitsin / uskallan tehdä jollekkin ihmiselle jotain tällaista uudestaan. En jaksaisi enää panostaa ja joutua sitten taas toteamaan, että kaikki olikin turhaa vain siksi, koska minä en ole tarpeeksi hyvä, enkä kelpaa. En ole edes tutustumisen arvoinen.

-

Ah, pettymys. Se ihanan tuttu ja turvallinne tunne. "

4 kommenttia:

  1. kyllä sä kelpaat. se toinen ei vaan ollut sen arvoinen ;_;

    VastaaPoista
  2. *Lämmin halaus* Mutta jos jotain lohdutuksen sanaa osaan sanoa, niin olet aivan valloittavan kauniina noissa kuvissa, jopa siinä missä itket. <3

    VastaaPoista
  3. sinä olet upea. ajattelin lukea blogisi läpi ja tahdoin heittää välikommentin. elä koskaan ajattele, ettet kelpaa. se on se toinen joka ei ansaitse sua :--(

    VastaaPoista