• desireforthefuture.blogspot.fi

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Häneen verrattuna olin pelkkä pakkasen raiskaama pulkannaru.


-

* TYHMÄ, TYHMÄ, TYHMÄ ! * Hoen itselleni huutaen pääni sisällä. Miksi minun piti mennä menettämään (taas) malttini ? Miksi en voinut (vain) poistua paikalta ? Juuri kun keksustelin kaverini kanssa facebookissa aiheesta väkivaltaisuus. " Itekki ollu ihan helvetin väkivaltanen. Vähemmästäki tullu joskus huitastua. Rauhotuin vuodenvaihteessa huomattavasti. " .. Voitte siis jo varmaankin kuvitella, mitä tapahtui. Mutta minkä minä sille mahdan, että koen liian humalaisen ihmisen lähestymisen yltiömaisen stressaavaksi ja ahdistavaksi ? Puolustauduin pelon sokaisemana väkivaltaisuudella. Kaksi nuorta kudia, silmäilyä minuun päin ja sitten fyysinen lähestyminen. Huorittelua sunmuuta nimittelyä, kun käskin heidän painua helvettiin. Miksi he eivät ymmärtäneet sanaa ei ? Miksi sana lopeta, ei pistänyt heitä lopettamaan ? Ahdistus nousi heidän läheisyydessään huippulukemiin, mutta räjähti käsiin kun toinen miehistä yritti kaikesta huolimatta päästä iholle. Nostin oikean käteni ja annoin nyrkin osua kaikella voimalla nuoren vaalenan kundin kasvoihin. Nenästään alkoi valuea verta, kuten myös minun rystysestäni. *Hups ..* Kaikki olisi mennyt jatkossa hyvin, ellei tämä kundin lähentely olisi jatkunut. Jouduin tönäisemään samaa kundia kauemmas, jota olin jo kerran lyönyt turpaan, mutta nyt hän horjahti niin pahasti, että hänen takanaan olevan kaupan ikkuna särkyi tönäisyn voimasta. " Voi vitun vitun vittu ! ", muistan huutaneeni ja sen jälkeen pyytelin anteeksi. Ei siinä ihan niin pitänyt käydä. En olisi todellakaan olettanut hänen horjahtavan niin pahasti. Hän oli minua lähes kaksi päätä pidempi lihaksikas kundi, ja minä olin häneen verrattuna pelkkä pakkasen raiskaama pulkannaru. Mutta mitäs yritti lähennellä ja päästä iholle monista kielloista ja varoituksista huolimatta, ja vaikka takanani oli jatkuvasti yli 2 miestä, eivät he jättäneet minua rauhaan .. Kaikki saatiin kuitenkin loppuenlopuksi sovittua muutaman ylimääräisen ihmisen ja kahden portsarin avulla. Minä tosin joudun näillä näkymin maksamaan koko sen vitun ikkunan, kiitos itsepuolustuksen .. Mutta ei voi mitään, onneksi ei sentään käynyt pahemmin ! Kiitos portsareille ja muille ihmisille, jotka auttoivat minut pois tilanteesta. En olisi päässyt heistä eroon / heitä pakoon ilman muiden ihmisten tukea. Kyllä sen ikkunan pystyy maksamaan, kiitos vahingon ja itsepuolustuksen kattavan vakuutuksen. Minä vain yksinkertaisesti menin paniikkiin. Pelkään niin helvetin paljon kännisiä miehiä, niistä on senverran huonoja kokemuksia, että vähemmästäkin kuin lähentelystä ahdistun ja shokeeroidun ..

Yeah ! Tällainen perjantai -ilta tällä kertaa .. 
Sattuiko kellekkään teistä mitään vastaavaa ?

-


Mitäs tykkäätte ? :'-)
- Laitoin tosin alahuuleen keskelle takaisin vanhan renkaan, sillä 
mielestäni näyttää tyhmältä, kun on pelkkiä tappeja naamassa ..

-


-

4 kommenttia:

  1. Onks sulla vertical labret siinä ylähuulessa?
    Mä en enää tänä päivänä ottais naamaani mitään rautaa mutta on siinä jotain joskus ollut ja diggaan niistä vieläkin muilla ihmisillä. Sulle etenkin sopii ja hyvännäköinen oot muutenkin!

    Vauhdikas ilta ollut. Toivottavasti se vakuutus tosiaan kattaa noi vahingot.

    VastaaPoista
  2. Ihan oikein teit kun vetäisit turpaan kun ei kerran puhetta uskoneet. Ite oisin toiminu luultavasti samalla tavalla.

    VastaaPoista
  3. Helou Oona.
    Meillä on täysin samat diagnoosit, ja lukaistuani blogiasi, tunnistin itseäni. Jos sua kiinnostaisi, olisi kiva keskustella? :)
    - A

    VastaaPoista
  4. Sinulle on tunnustus blogissani :>

    VastaaPoista