• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

maanantai 23. huhtikuuta 2012

En jaksa tätä enää.

 A l a m ä e n   j ä l k e e n   t u l e e   a i n a   y l ä m ä k i ,
m u t t a   a l a m ä k i   v a i n   j a t k a a   l a s k e m i s t a a n .

Maanantai aamuna en jaksaisi saati edes haluaisi avata silmiäni.
En tahdo nousta sängystä ylös, olen niin helvetillisen väsynyt.
Huomaan kuitenkin kellon olevan puoli 12, ja minun pitäisi
olla puolentunnin kuluttua tapaamassa sossua ja tukihenkilö.
Perkele. Keitän kahvia ja puen Puman -verkkarit päälleni,
yritän epätoivoisesti saada silmäni pysymään kokonaan auki,
mutta se tuntuu mahdottomalta. Jalkani tuntuvat hetkittäin yli
keitetyiltä spagetin naruilta ja pääni ontolta mutta helvetin 
painavalta siirtolohkareelta. Pahoinvointi on käsittämätöntä.

En voi muuta kuin soittaa tukihenkilölle ja sanoa, etten vain
yksinekertaisesti pysty tai kykene, saati uskalla lähteä minnekkään
olotilani vuoksi. Yritin juoda kupin kahvia ja polttaa yhden tupakan,
mutta ei siitäkään tullut mitään. En voi muuta kuin maata sängyssä,
näin olotilani on edes jotenkin siedettävä, vaikkakin edelleen kamala.

Minua huimaa, oksettaa ja olotilani on yksinkertaisesti voimaton,
jokapaikkaan sattuu, enkä kipujen takia pysty kävelemään suorassa.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Kaikki muuttui vielä paljon pahemmaksi.
Sillä vain tuntia myöhemmin kun olin maanantai aamuna herännyt,
saan puhelun sijaisäidiltäni, että hän tulee käymään, keskustelemaan.

Minä vihaan elämääni tällähetkellä. Ainakin suurintaosaa siitä.
Sain häädön asunnostani, jossa en kerennyt asua kuin alle vuoden.
Ja sain pelkkää paskaa niskaani kun sijaisäiti tuli käymään täällä.
En hoida kotitöitä, kotini on sotkuinen ja likainen, olen turha.
" Hae töitä, eiku älä haekkaan ku oot niin laiska ja saamaton,
miten sä voit elää näin ?! " Helvetin hyvä kysymys, en voikkaan.
En ainakaan enää. Sain tarpeekseni. Tahdon muuttaa pois täältä,
en jaksa tätä enää. Tahdon aloittaa uuden elämän jossain muualla.
Tahdon aloittaa elämäni alusta. Uusi paikkakunta, uusi ympäristö,
uusi asunto, uusi koulu, uudet tuttavat, uudet kaverit, uusi työ.

Ei minulla ole enää muuta mahdollisuutta, sillä en pysty jatkamaan elämäni
elämistä täällä. Minun olisi pitänyt muuttaa pois täältä jo kauan aikaa sitten.

Minä en tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Tahdon pois täältä.

8 kommenttia:

  1. Saanko kysyä, mistä syystä sait häädön? :o Kuulostaa pahalta, surullinen teksti, koita jaksaa ♥♥

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, miksi sait häädön?

    Suosittelen uudeksi paikkakunnaksi Lahtea ;)
    Hyvät opiskelumahdollisuudet ja asuntoja löytyy ihan kiitettävästi!

    Jaksamisia, pus!

    VastaaPoista
  3. Koita kestää. <3 Olet ajatuksissani!

    PS. Miksi sait häädön? :(

    VastaaPoista
  4. Hei! Annoin sulle tässä taannoin Liebster Blog-tunnustuksen, koska seurailen blogias ja se pääs miun kärkiviisikon joukkoon. :p Näin jälkiviisaana tajusin, että ois pitäny linkittää siulle tieto tästä, joten tässä tulee: http://nainatin.blogspot.com/2012/04/liebster-blog-tunnustus.html

    Ja tajusin myös että siulla on YLI 200 lukijaa, mutta hällä väliä. :DD

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä! Älä lannistu. Jos sut on irtisanottu, niin sitten on. Jossain on uusi koti odottamassa. Virheistä voi oppia.

    Pidä huolta itsestäsi <3

    VastaaPoista
  6. tuttu tunne tuo että haluaa vaihtaa ympäristöä.. tsemppii ja voimii <3

    VastaaPoista
  7. Ihmettelen vaan minkä takia sun sijaisäiti käyttäytyy noin ilkeästi sinua kohtaan? Tuntuu, että aina kun kerrot jotain hänestä, niin koskaan se ei ole mitään hyvää. Ethän sä ole vielä edes täyttänyt 19 vuotta, joten mikä ihmeen kiire sulla ylipäätään on hakea töitä, jos opiskelut on joka tapauksessa kesken? Aika törkeää käytöstä häneltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo, mutta olen jo tottunut ..

      Poista