• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

perjantai 4. toukokuuta 2012

Viime viikon perseestä revitty perjantai.

---




Vaikka hän on ex kihlattuni, hän on ollut ja on minulle käsittämättömän tärkeä ja rakas.
Meillä oli ihan törkeän hauska ilta ( 2.4. ) kahdestaan minun luonani ! En edes muista
milloin viimeksi olisi ollut niin hauskaa, nauran edelleen illan päättömille jutuille .. :'---D 

---

Päädyin siis perjantai iltana 27.4. Järvenpäähän moikkaamaan erästä nettituttavaani Heidiä ( Linkki hänen blogiinsa; Heidi Berglund ), jonka olen tuntenut 3 vuotta mutta emme olleet vielä koskaan nähneet. Tulin hänen kanssaan todella hyvin toimeen, meillä synkkasi heti, vaikka ulkonäön puolesta voisi vannoa, ettemme tulisi toimeen keskenämme. Ulkonäkö voi hämätä, todellakin ;-) Pari Heidin tuttavaa ihmetteli Järvenpään "rantsussa" sitä, miten minä, minunlaiseni muija voi olla Heidin kaveri. En aluksi ymmärtänyt lainkaan mitä he tarkoittivat, kunnes he sanoivat, että olen niin erityylinen Heidin kanssa. Ok en tätäkään vielä oikein ymmärtänyt kun automaattisesti oletin että he puhuivat luonteen erityylisyydestä. Kysyin kuitenkin, että ulkonäöllisesti vai ? Kyllä, juuri siksi ! Hah, kivan pinnallisia ihmisiä .. Nuaroin asialle, mutta kyllä he saivatkin ihmetellä sitä, kun vihdoin näimme Heidin kanssa ja tulimme niin helvetin hyvin toimeen keskenämme vaikka emme olleet koskaan ennen nähneetkään. Tuntui kuin olisin tuntenut tämän mimmin ( joka on muuten myös kuvassa ) jo kauan ja nähnyt hänet monta kertaa in real life.

---


---

video

- VIDEO OTETTU SEURAAVANA AAMUNA !
VIDEON VIIMEINEN MINUUTTI TAITAA OLLA
IHAN PELKKÄÄ PASKAA LIITTYEN VAPPUUN
JA SYNTYMÄPÄIVIENI VIETTOON, ELI NIIDEN
OSALTA VIDEO TULEE MYÖHÄSSÄ ! :'---D

---

Se nainen lähti autolla karkuun, kun poliisit tulivat ensimmäisen kerran luoksemme. Mutta voi helvetti, ajoi kuitenkin vastaan kun olimme Heidin kanssa jo matkalla poispäin ja alkoi uhota minulle autosta. Uhkasi tulla ulos autosta, ja totesin vain että no tule vain, ei minulla mikään kiire ole mihinkään. Kyseli ensin että onko minulla hänelle jotain asiaa, johon totesin että eipä ole. Hän tosin sanoi että hänelläpä on minulle aika paljonkin asiaa ! "Selvä !" Kaikki tapahtui niin nopeasti etten edes muista mitä se nainen minulle aukoi. Minä en koskenutkaan häneen, kun hän jo päätti tönäistä minut astetta kovakouraisemmin keskelle autotietä niin, että kaikki tavarani levisivät pitkin tietä. Mukaanlukien kamerani ( Canon EOS 500D ) ! Pää pieni hetkeksi aikaa, enkä heti päässyt nousemaan ylös. Hampaani oli iskeytynyt huulestani sisään ja verenmaku suussani yllytti minua käymään sen rahtilaivan kokoisen naisen kimppuun. Tätä en kuitenkaan tehnyt, vaan annoin olla, mutta tässä vaiheessa Heidi soitti poliiseille. Koko sen ajan kun odottelimme poliiseita tien sivussa ( minun syljeskellessä verta ja tutkiessani ovatko tavarani ehjänä ) se nainen huuteli ja yllytti minua kaikin mahdollisin tavoin, mutta minä en murtunut ja siksi olen itsestäni ylpeä. Tiesin, että jos nainen on samanlainen poliiseiden tullessa, he kyllä tietävät miten asiat ovat menneet. Parasta oli kuitenkin se, kun poliisit tulivat paikalle. Se nainen alkoi valehdella poliiseille ! Sanoi että olin mennyt autotielle potkimaan hänen autoaan, sylkemään hänen päälleen ja lyömään häntä. Hän yritti esittää naamastaan paikkaa johon olisi tullut mustelma. Minä vain totesin ettei tuo ole totta. Poliisit vain pyörittelivät silmiään tuon naisen suhteen, kysyvät haluanko tehdä jonkunsortin rikosilmoituksen tai nostaa pahoinpitely syytteen, mutta en minä tuollainen ( suoraansanottuna ) ruman rotan kanssa ala mitään sellaista väsäämään. Poliisit tarkastivat kuntoni ja ajoivat sen valehtelevan rahtialuksen tiehensä. Kuinka säälittävä ihminen voi olla, että yrittää vielä yllyttää toista oman tekonsa jälkeen jatkamaan tappelua, sitten vielä puhumaan paskaa poliiseille ?! En ymmärrä. Ihan vitun psykoottinen ämmä oli kyseessä, oikeasti taisi olla sekaisin .. Muistan hänen huudelleen minulle siitä, että luulen olevani kova mimmi kun tulen Järvenpäähän ensimmäistä kertaa dokaamaan. Hmm ? Okei, nauroin hänelle vahingossa päin naamaa vaikka yritin pidättää nauruani. Hänen lausahduksensa olivat niin käsittämättömän huvittavia ! Kaikin mahdollisin tavoin hän yritti ärsyttää ja saada minut loukkaantumaan tai suuttumaan. Eipä onnistunut. Sain vain räkäiset naurut :'---D !

Pst !
Vaikka tästä on kulunut jo viikko, huuleni ei ole vieläkään parantunut.
Siinä on edelleen pehmeä, ällöttävän kellertävä "rupi" (sekä turvotus).

---


---

4 kommenttia:

  1. Ootkohan sä koskaan maininnut täällä, mistä päin Suomea sä itse ole? (Kunhan nyt tuli mieleen tätä postausta lukiessa..) Mutta joo, sekopäältähän toi muija kuulostaa. Isoissa opiskelijakaupungeissa ei kukaan (ainakaan kukaan fiksu)kehtaisi tohon malliin alkaa uhoomaan, kun ollaan totuttu siihen, että uutta porukkaa muuttaa koko ajan työn ja opiskelupaikkojen perässä. Ehkä kyseinen tapaus kuitenkin kuulu siihen porukkaan, jossa ylpeillään isänmaasta, ihonväristä, asuinpaikasta jne. ihan vaan siksi, että omassa elämässä ei ole yhtäkään itse ansaittua ylpeydenaihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kai jonkin postauksen kommenttiin vastannut asuvani Nurmijärvellä.

      Poista
  2. oon ihan koukussa sun plokiin, oot ihana <3

    VastaaPoista
  3. Alkoi naurattaa tota videota katsoessa : D Aika säälittävä ja läppä se sekopäämuija oli. Hah hah:D Onnea vaan sillekkin.

    VastaaPoista