• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

torstai 16. elokuuta 2012

Vihdoinkin.

14.8.2012 tapasin vihdoinkin uuden hoitajani psykiatrisella poliklinikalla. Siitä taitaa olla jo 
lähes vuosi, kun viimeksi siellä kävin, mutta silloinen hoitajani jäi niin pitkälle sairaslomalle että osa 
hänen potilaistaan siirrettiin jatkossa käymään jollakulla toisella hoitajalla. Ja olen käsittämättömän
iloinen, että minä kuuluin näihin hoitajaa vaihtaviin potilaisiin. Uuden hoitajani kanssaan tuntuu, kuin 
henkilökemiamme olisivat täydellisessä sopusoinnussa. Tiesin tämän jo ensimmäisen kymmenen 
minuutin jälkeen. Jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen tiedän 100% varmasti, että tulen pystymään 
puhumaan hänelle avoimesti aivan kaikesta. Olen todella iloinen, että minulle kävi näin hyvä tuuri,
että sain näin ihanan hoitajan itselleni. Hän on nuori mutta kokenut, avoin ja mielipiteensä ilmaiseva 
nainen, jota tulen kutsumaan tulevaisuudessa tässä blogissa Neiti Terapia 'ksi. Tulen tapaamaan 
häntä kerran viikossa, enkä millään malttaisi odottaa seuraavaa tapaamista. Minulla on niin paljon 
asiota sydämelläni. Kun pitkästä aikaa pääsin puhumaan hoitajalle (ja vielä sellaiselle jonka kanssa 
henkilökemiat kohtasivat ja kenestä pidin), tuntuu kuin voisin käydä siellä vaikka jopa jokatoinen 
päivä. Tiedän, että harvalla näin on. Minulla sattui käymään äärettömän hyvä tuuri, kerrankin !


LISÄÄ KUNTOUTUMISESTA.

Kuntoutuminen on pyrkimystä saavuttaa parempi toimintakyky, ei täydellistä sellaista. Kuntoutuminen ei tarkoita samaa asiaa kuin parantuminen. Toimintakyvyllä tarkoitetaan ihmisen kykyä toimia ja tehdä erilaisia asioita tavalla, joka itselle tyydyttävä ja suhteellisessa sopusoinnussa ympäristön ja sen odotusten kanssa.

"Hyvälle" toimintakyvylle ei ole määritelmää, sitä ei edes voi määritellä. Jotkut pystyvät toimimaan, oli heidän tilansa miten paha tahansa, eikä siitä voi päätellä, että heidän tuskansa tai kärsimyksensä olisi vähäisempi. Muutokset omassa toimintakyvyssä koetaan yksilöllisesti, koska jokainen ihminen on erilainen ja pitävät tärkeinä erilaisia asioita. Me emme osaa määrittää/mitata kärsimystä, tuskaa tai psyykkista kipua, emmekä täten pysty päättelemään toisen kivun määrää hänen toimintakykynsä perusteella. Kun on sairas, ei tarvitse jaksaa, kyetä tai osata. Toisaalta tämä totuus aiheuttaa yleensä alemmuuden ja huonommuuden tunteita. Sairaana on riippuvainen toisista, ja tämä yleisesti ottaen kolhii itsetuntoa. Kun avun tarve on pitkäaikaista, se vaikuttaa ihmisen ajatteluun, että miten hän enää joskus pystyisi selviämään itsenäisesti.

Kuntoutujan päivät eivät ole kaikki samanlaisia, todellakaan. Jaksaminen ei ole samanlaista kaikkina päivinä, vaan jokainen päivä on erilainen, mutta tärkeä ja merkityksellinen kuntoutumisen kannalta. Pienetkin asiat ovat merkityksellisiä. Mikään mitä tekee, ei ole turhaa tai merkityksetöntä, vaan jokainen teko, suuri tai pieni, on askel eteenpäin kuntoutumisen polulla.

Sairastumiseen saattaa liittyä monenlaisia menetyksiä tai negatiivisia tapahtumia. Työ- ja toimintakyvyn aleneminen, terveyden menettäminen, haaveista luopuminen ja ongelmat ihmissuhteissa/perheessä johtavat yleisesti ottaen keskittymis vaikeuksiin, toivottomuuteen ja ahdistukseen, jotka lisäävät ihmisessä tarkoituksettomuuden tunnetta. Kaikki, jotka ovat kokeneet vakavan sairastumisen, tietävät ja tuntevat epätoivon ja ahdituksen. Se on itsesääliä. Se on elämistä pimeydessä, ilman toivota, ilman tulevaisuutta ja menneisyyttä. Se on elämän vihaamista. Se on itseen suunnattua vihaa. Se on niin syvä haava, ettei mikään huuto pysty sitä kuvaamaan. Se on epätoivossa elämistä, henkisesti kuolemista.

Mielenterveys tai psyykkinen sairaus voi johtaa kokemukseen elämän "ulkopuolelle" jäämisestä. Elämä kuuluu muille, "terveille" ihmisille. Ihmiset kokevat asian eritaivoin. Osa kaipaa mahdollisimman normaalia elämää, mutta ei usko pystyvänsä elämään sitä. Osa saattaa kieltää merkityksen aikaisemmin tärkeiksi koetuilta asioilta, koska ei enää pysty elämään niinkuin haluaisi. Mutta kaikille yhteistä on se, että elämä on ikään kuin sairauden, toimintakyvyttömyyden tai vaikeuksien saartama. Kuntoutuja voi hävetä sairauttaan ja jaksamattomuuttaan, ja tavallaan "piiloutuu" muilta. Häpeä, huonommuuden ja hyväksymättömyyden tunteet johtavat siihen, ettei ihminen usko muiden hyväksyvän häntä sellaisena kuin on, siinä tilanteessa missä on. Pitkäaikainen/vakava sairaus johtaa yleensä siihen, että ihminen määrittelee itsensä sairauden kautta. "Olen masentunut, ahdistunut ja hullu." Kaikki elämässä, aivan kaikki, jää sairauden taakse.

1 kommentti:

  1. Ihanaa lukea näin iloisia uutisia :)
    Se onkin todella tärkeää tuntea, että psykahoitaja ymmärtää. Ja vielä isot plussat päälle, jos tykkää ja pystyy puhumaan hänen kanssaa aivan kaikesta!

    VastaaPoista