• desireforthefuture.blogspot.fi

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kavereita tai ystäviä, onko heitä ?

Nyt siis asiaa aiheesta;

Kaverittomuuteni.
{ Vai onko heitä sittenkin ? }

---

Minun piti keskustella tästä aiheesta Neiti Terapian kanssa eräässä tapaamisessa, mutta koko
45 minuuttinen tapaamisemme sisälsi vain yhden aiheen; Jesse. En oikeastaan ole puhunut Jessestä
Neiti Terapian kanssa lähes ollenkaan, mutta tällä kertaa minä puhuin harvinaislaatuisen avoimesti.
Oikeastaan taisin puhua avoimemmin kuin olen kellekkään puhunut, edes Miikalle. Ja tällä käynnillä
itkinkin ensimmäistä kertaa. Ensimmäistä kertaa itkin aikuispuolen psykiatrian poliklinikalla hoitajani
edessä ja näytin heikkouteni. Näytin, kuinka rikki olen. Näytin, kuinka surullinen ja pettynyt olen.

Jesse on kuollut, ollut kuolleena pian puoli vuotta. Hän ei ole täällä enää.
Mutta miksi otin Jessen nyt puheeksi, kun puhun kaverittomuudestani ?

Koska;

Jessen kuoleman, parhaan ystäväni menetyksen jälkeen minä aloin huomaamattani erakoitumaan.
Tajusin tämän asian vasta tänään, kun aloin ihan miettimällä miettimään miksi olen tässä tilanteessa.

Päivä päivältä minä erakoiduin vain enemmän ja enemmän, kunnes huomasin valittavani siitä, ettei
minulla ole enää kavereita, ettei  minulla ole ihmisiä elämässäni keiden kanssa viettää aikaa. Mutta en
minä tehnyt sitä tahallani  .. En minä tietoisesti vaipunut omaan yksinäiseen maailmaani, täysin yksin.

En minä tarkoituksella lopettanut yhteydenottoja. En minä tarkoituksella jättänyt silloisia kavereitani huomiotta.
Mutta kaikki hajosi käsiin Jessen itsemurhan jälkeen. Hiljalleen ja huomaamattani vaivuin nykyiseen tilanteeseeni.

Minä pelkään. Minä en uskalla päästää ihmisiä enää lähelleni. Kyllä te ymmärrätte miksi.
Minä en tahdo enää ikinä enkä koskaan kokea samanlaista tuskaa, jonka Jessen kuoleman
jälkeen koin. Ja koen edelleen. Mikään ei ole muuttunut. Kukaan ei tule olemaan kuin Jesse.

Tiedän, että on omaa syytäni, että olen nykyisin lähestulkoon aina yksin, etten näe ketään
kavereistani enintään kuin 3 kertaa kuukaudessa ( miinus pikkusisko ja Miika ). Tiedän, että 
se on omaa syytäni ettei minuun oteta enää yhteyttä. Oma vikani, kun tietämättäni erakoiduin.

Mutta minä olen jo tottunut tähän. Tällaista elämäni on ollut pian puoli vuotta. Olen sopeutunut.
Olen tottunut yksinäisyyteen, kaverittomuuteen. Minulle tämä on jo pitkään ollut normaalia elämää.

Mutta he ovat vielä olemassa;


Minulla on Miika, avomieheni, rakastettuni, ainoani ♥ Hän on kanssani enintään
 8 päivää kuukaudessa, mutta ne päivät ja hetket jolloin olen hänen kanssaan, 
minä olen onnellinen. Miika tekee minusta vahvan, hänestä saan voimia taistella. 


Minulla on Pietu ♥. Ystävä jonka kanssa olemme kokeneet paljon samanlaisia asioita. Hän 
on ihminen, jonka kanssa voin keskustella ihan mistä vain. Mutta näen häntä todella harvoin .. 



Minulla on pikkusiskoni, Sanna. ♥ Uskokaa tai älkää, mutta hänen 
kanssaan vietän enemmän aikaa kuin kenenkään muun kaverin kanssa ..


Minulla on Tiia. ♥ Häntä näen myös todella harvoin, mutta aina kun vietämme aikaa 
yhdessä, meillä on hauskaa ja minä unohdan murheeni hänen positiivisuutensa varjoon :)


Ja minulla on Miksu, joka on ollut osa elämääni jo 7 vuotta. Aina neuvomasssa, kuuntelemassa ja 
auttamassa. Hän on se, joka asuu kaukana, jota en näe välttämättä moneen vuoteen, mutta hän on silti
 elämässäni, osa minua ja rakas ystäväni. ♥ Nämä kuvat on otettu viimeksi kun näin Miksun, 9 kk sitten.

7 kommenttia:

  1. Voimia Oona. Sä nouset vielä, sä nouset aivan varmasti. Ne oikeasti tärkeät ihmiset eivät katoa mihinkään. Eivät. Muista se :)

    VastaaPoista
  2. Tärkeimmät ja oikeat ystävät ei unohda vaikka ei ehtis/pystyis/jaksais tms pitämään yhteyttä :) Ei ne lähde mihinkään jos toisella on vaikeaa, voimia sulle silti :)

    VastaaPoista
  3. Tiiän niin hyvin miltä tuntuu kun ei oo ystäviä/kavereita. Itellä nyt kolmas vuosi menossa.. Miula on koulussa ne meiän luokkalaiset "koulukaverit", vapaa-ajalla ei ketään. En voi puhua kellekään sellasia syvällisiä juttuja koska ei oo ystäviä.

    P.s. Onko Sannalla blogia ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei valitettavasti ole, ainakaan vielä :p

      Poista
  4. ääääää meiän pitää nähä ens vkl rakas!<3

    VastaaPoista
  5. Hei!

    Blogistasi tehty esittely on valmis ja löydettävissä täältä! Suosittelen tarkistamaan esittelyn vielä virheiden ja täydennysten varalta. Ihanaa syksyä!

    # Helmi (jokonappaa.blogspot.fi)

    VastaaPoista
  6. Olen menettäny ihmisen, joka tiesi minusta kaiken, jolle kerroin kaiken ja jolle pystyin olemaan aivan pelkkä oma itseni ja hän minulle. Ei, hän ei kuollut. Menetin hänet muista syistä, enkä vieläkään osaa sanoa oikein että miksi. Olen aina ollut erittäin herkkä, varsinkin henkisesti joten otin tämänkin.. Vaikeinta oli kun näin häntä viime syksynä usein koulumatkallani kun hän tuli vastaan, en koskaan unohda hänen kovaa ja kylmää katsettaan.. Loppujen lopuksi kotikaupunkini alkoi ahdistaa liikaa (oikeastaan ihmiset siellä ja ongelmani), joten otin ja lähdin Sveitsiin. TIedän ettei ongelmia saisi paeta, mutten halua kohdata niitä vielä.. Minulla on 9kk aikaa kerätä voimia siihen :)
    Tsemppiä sulle myös! Hyvä ystäväni menehtyi myös onnettomuudessa, joten tiedän miltä sekin tuntuu..

    Toivon kaikkea hyvää sinulle :)

    VastaaPoista