• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

lauantai 18. toukokuuta 2013

2 videos.


- - -  - - -


- Sorry, en voikkaan laittaa tähän mitään biisiä teidän kuunneltavaksenne ..
Kyllä te joskus myöhemmin tulette kuulemaan Nicon musiikkia, lupaan ! :)

13 kommenttia:

  1. Mikä mahtaa bändin nimi olla ja löytyykö mitään youtubesta, olis kiva kuulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei (valitettavasti)löydy Youtubesta :/

      Poista
    2. No hööööh! Patistahha poikia pistämmään mjusaa sinne!

      Aihetta sivuten, tossa olis meidän kylän jätkien bändiä jos yhtään kiinnostaa :) toi on kylläki vanhaa, mut anyways!
      http://www.youtube.com/watch?v=SWsi0tw6Kzs

      Poista
  2. Oii, oot jotenki tosi sulonen tos ekas videos :3 En tiiä miks :D

    VastaaPoista
  3. Oon samaa mieltä Tannyn kanssa, jotenkin olet tossa ekassa videossa tosi sympaattisen oloinen, hehe. Ja suuret onnittelut opinnäytetyön valmiiksi saamisesta! Jään kyllä mielenkiinnolla odottamaan sitä postausta kun joskus saat esiteltyä ko. työtä täällä blogissakin. (Kieltämättä alkoi kans kovasti kiinnostaa päästä lukemaan jotain novellejasi, kun toi kirjoittaminen on niin kovasti omaa sydäntä lähellä että kiinnostaa myös muiden kirjoitelmat!) Varmaan kyllä aivan mahtava fiilis!

    VastaaPoista
  4. Anteeksi että käytän Oona sun blogia tälläseen mut toivon et saisin täältä edes jonkin verran apua, anteeksi..Täällä on niin mahtavia tyyppejä kommentoinut ja avannu monille asioita toivon et mullekkin avautuisi.. Kirjotin tuon alemman tekstin ihan vaan fb seinälleni mutta vain niin että minä näen sen..

    VAROITUS! Nyt tulee syvällistä ehkä jonkun mielestä shittiä mutta haluan kirjoittaa. Ihminen on erehtyväinen ja tekee virheitä, kaikki tietää sen. Mut entä siinä vaiheessa ku elämänsä aikana joutuu kestää liian paljon, pettymyksiä, turhia lupauksia, menetyksiä ihan vaan koska aina uudestaan ja uudestaan olet niin tyhmä että sokeasti luotat ihmisiin ja annat anteeksi. Enkä puhu nyt vain parisuhteessa tapahtuvista asioista vaan ihmissuhteissa ylipäätänsä. En halua huomiota tai muutakaan mutta tosia asia on se että, kyllä, minuakin on elämä potkinut ja kovaa ja aina oon noussu ja sanonut kaikille pärjääväni ja kaiken olevan hyvin, hymyillyt ja ollut iloinen. Mitä tapahtuu kun en nousekkaan, kun en enää jaksa, koska oon vaan niin väsynyt siihen että uskon ihmisiin ja asioihin ja ajattelen aina parasta ja yritän nauttia kaikesta vaikka olenkin kova valittamaan ja mun mottona on aina ollu " kaikki järjestyy, on aina järjestynyt". Nyt en vaan jaksa enää esittää ja hymyillä, mä oon palanut loppuun enkä nouse enään, en jaksa eikä mua kiinnosta. Ollessani 14 mulla todettiin vakava pitkäkestoinen masennus, piti käydä kalloskusettajalla, oli nappia jos jonniinmoista, mutta ei ne auttanut en mä ollut valmis ottamaan apua halusin pärjätä omillani, yksin, olla vahva. Toki aina voi ajatella "huomenna kaikki on paremmin" niinkuin varmasti onkin.. Tiivistettynä, en vaan jaksa enää, en yhtään, en kestä enää pienintäkään paskaa mikä tulee.. Mä tarviin nyt vain ja ainoastaan tukea et selviän. Oon varmaan viime ajat ollu täys kyrpä mun läheisille ja välinpitämätön, mutta se on ollu pelkkä avunpyyntö, mitä kukaan ei oo hoksannu, koska kukaan ei nää mun kuoren alle. Nyt sanoin sen ääneen haluan apua mutta en mihinkään kallonkutistajalle tai osastolle, haluun vaan tukee ja ymmärrystä koska oon loppu.. Eipä tähän muuta oo lisättävää.. Pyydän elkää valehdelko.. Mulla on poikaystäväni kanssa sellanen sääntö kun ruvettiin seurustelemaan että ei valehdella vaikka mikä olisi, no toinen on rikkonut sen lupauksen ja pahasti, tai no mulle pahasti ja se sattuu se sattuu niiin saatanasti et jos sanonta "Itken verta" olis totta ni tällä hetkellä olisin ihan veressä.. Mutta olenhan mäkin tehnyt virheitä en kiellä sitä, mut nyt en halua puhua mun vioista koska tiedän niitä olevan ja tiedän kuinka oppia elämään niiden kanssa ja muuttua, mutta miksi muuttua kun toisetkaan ei sitä tee? Miksi ihminen ei kelpaa sellane kuin on, ehkä sen takia koska me ollaa niin tyytymättömiä ja halutaan aina vaan enemmän ja enemmän, mikään ei riitä.. Ei myöskään minulle. Saatan ehkä näyttää tän poikaystävälleni mutta nyt ajatuksena on pitää tämä vain omana tekstinä, ehkä joskus rohkaistun myöntämään julkisesti ihmisille " Olen poikki, en jaksa enää, en ole iloinen, olen masentunut, taas.." Mutta ei nyt en sitä tee (liekkö teen koskaan) koska ei musta oo siihen et myönnän ihmisille heikkouteni.. Ja jos myönnän, tiedän että esim. poikaystäväni ei ymmärtäisi, kääntäisi asian itseensä, samoin paras ystäväni, äitini ei haluaisi kuulla tuollaista minulta, ei enää kaiken paskan jälkeen jota käytiin läpi -07 vuodesta, vuoteen -10 asti.. En halua pettää äitiäni uudestaan. Tähän loppuun voisin hyvin kirjoittaa " Asioilla on tapana järjestyä, ne on aina järjestynyt. Kyllä mä pärjään oon vahva likka" Mutta ei en kirjoita sitä niin koska en ole se "vahva likka" enään. Ehkä vielä joskus olen :)

    VastaaPoista
  5. ( jatkoa siihen pitempään kommenttiin)

    Minä vaan nuori naisen alku 19 vuotta, joista 5 vuotta asuin lastenkodissa (se pelasti elämäni silloin) ollut osatoilla, syönyt monia lääkkeitä, käynyt ties missä terapia istunnoista, mutta tässä olen ja nyt vasta myönnän etten jaksa, paremi myöhään kuin ei milloinkaan? ( Halusin kirjoittaa tuon jottei tulisi turhaa kommentointia " mee hoitoon yms" ) Sinun ei ole Oona pakko julkaista tätä kommenttia, voit vaikka vastata minulle jtn seuraavaan postaukseen? Kaikkea hyvää elämääsi <3

    VastaaPoista
  6. Onnittelut opparin valmistumisesta !! Laita hei ihmees jtn matskuu sit näytille :>

    VastaaPoista
  7. Ano: Parantumisen ensimmäinen vaihe on ongelman myöntäminen. Vaikket myöntäisi sitä läheisille, olet jo tehnyt sen itsellesi, ja tavallaan pyytänyt itseltäsi apua. Vaikka sanot luottavasi sokeasti ihmisiin tietäen, että ne pettävät sinut, tiedät myös, että susta välitetään. Sulla on poikaystävä, paras kaveri ja äiti, vaikka hekin tekevät virheitä, he voivat silti olla tukenasi. Pyydä aikaa, pyydä pieni hetki päivässä, jolloin sua kuunneltais vaikka ilman vastauksia, mutta että voisit avautua. Se helpottaa ajan myötä. Mun poikaystävä ei aluksi edes uskonut että mielialahäiriöitä on olemassa, mutta se tulee nykyään toimeen mun kaksisuuntaisen kanssa. Käskin sitä kuunnella. Se ei saanut sanoa mitään, sen piti vaan kuunnella kun puhun ja halata kun itken. Ei muuta, se ei ole vaikeaa, ja auttaa mielettömästi. Läheisetkin tarvii aikaa miettiä tilannetta ja sulatella sitä. Vaikka se tuntuukin väärältä, ketään ei voi pakottaa ymmärtämään, parantumaan tai muuttumaan silmänräpäyksessä.

    Netissäkin saat tukea, esim. www.tukinet.net ja SPR. Missä ikinä asutkin, sieltä löytyy ihmisiä, jotka välittää ja tukee, mä tiedän sen. Uupumus ja masennus vaatii aikaa parantuakseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itkin, kiitos sulle, moni ei uskokkaa mut tolla vastauksella autoit mua enemmän kuin uskotkaan :)

      Poista