• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

perjantai 24. toukokuuta 2013

Päänsärkyä, Xanoreita ja sadetta.

- - -  - - -

Tuima Oona perjantaina 24.5.'13.
Olen ollut tuhottoman stressaantunut, tuskastunut ja ahdistunut jo kaksi viikkoa. Päätäni on särkenyt valehtelematta lähes jok'ikinen päivä, kiitos Hra. Stressin. Stressaan tietysti kouluun liittyvistä asioista tällähetkellä eniten. Xanorit eivät ole auttaneet ahdistukseen, vaikka niitä on mennyt päivittäin 3 x 0,25mg. Ajattelinkin ottaa ensi viikon alussa lääkäriini yhteyttä keskustellakseni hänen kanssaan lääkityksestäni. Tiedossa on näillä näkymin Xanorin annostuksen nosto. Niin se on ennenkin mennyt.
   Olen väsynyt, turhautunut, vittuuntunut, epätoivoinen, tyytymätön ja surullinen. Nicon seura on kyllä auttanut hetkittäin, sekä tietysti muiden tuttujen, kavereiden ja läheisten seura, mutta viimeiset kaksi päivää ovat olleet jotain, mihin mikään ei ole auttanut. Ei, vaikka kuinka olen yrittänyt saada itseäni pirteämmäksi ja paremmalle tuulelle. Eihän mitään voi pakottaa olla olematta tai olemaan, mutta tämä painajaismainen jatkomo saisi jo päättyä. Tänään minulla oli henkisesti niin huono ja epämiellyttävä olla, että tulin kotiin vaikka olin lupautunut jäämään yöksi Nicon luokse. Halusin olla yksin. Se on absoluuttinen totuus että joskus on vain hyvä olla yksin, ja tottakai minä olenkin, mutta tänään mikään ei ole tuntunut hyvältä. Ei läheisyys, ei yksinäisyys. Ei vaatteet päällä, ei ilman vaatteita. Ei mitenkään.
   Makaan sängyssäni peiton alla tietokone reisieni päällä. On perjantai ilta. Juhliminen, ryyppääminen ja rällästäminen ei ole kuullostanut hyvältä pariin viikkoon. Ei kiinnosta, ei huvita. Mielummin otan iisisti itsekseni kotona tai Nicon luona. Käännän katseeni vasemmalle ja huomaan, että Kratos on päättänyt tulla ulos piilostaan ja on asettunut epämiellyttävän näköiseen, mutta näköjään hänen omasta mielestään miellyttävään asentoon. Hymyilen vienosti rakkaalle käärmeelleni ja nousen sängystä, sillä olen unohtanut vaihtaa terraarion vesiastian veden. Takaisin sänkyyn tultuani olen ärsyyntynyt asuntoni sotkuisuudesta. Ei ole ollut aikaa siivota, kun olen ollut niin paljon Nicon luona. Huomenna, lauantaina pitää siivota. Tai ei pidä, vaan  minä haluan siivota. On paljon miellyttävämpää olla kotona silloin kun on siistiä, vaikuttaahan se positiivisesti mielialaankin, kun koti näyttää ja tuntuu omalta ja kodikkaalta.
   Vettä on satanut koko päivän. Oikeastaan vettä on satanut jo kolme päivää taukoamatta. Mustat korkokenkäni ovat märät, sillä en jaksa välittää vesilammikoista jotka roiskivat vettä mustilla polvisukilla verhoilluille säärilleni. Kävelen pitkin tietä, jonka varrella on paikka, jota varsinkin tähän aikaan vuodesta, herättää minussa surumielisiä ja haikeita tunteita. Ja erään muiston. Siinä paikassa kasvaa tumman liloja tulppaaneja. Niitä tulppaaneja minä poimin, kun olin menossa Jessen muistotilaisuuteen. Aion poimia niitä tulppaaneja muutaman päivän päästä, kun on Jessen syntymäpäivä. Sitten, kun menen hänen haudalleen. Sitten, kun menen sinne ensimmäistä kertaa. Ensimmäistä kertaa ikinä. 29.5. Katson niitä tulppaaneja kävellessäni niiden ohitse, ja siirrän katseeni takaisin asfalttiin jota tuhannet ja taas tuhannet pienet vesipisarat raiskaavat. Ja minä mietin, kuka minä oikeastaan olen.
   Nimeni on Oona. Olen synytynyt 28. huhtikuuta vuonna 1993, olen siis 20 vuotias ja horoskoopiltani härkä. Suoriran tällähetkellä neljättä vuotta ammattikoulussa audiovisuaalisen viestinnän perustutkintoa. Haluaisin tulevaisuudessa jatkokouluttautua graaffikoksi ja sitten opiskella viittomakielen tulkiksi. Minulla on lemmikkinä kuningaspyton, Phyton Kratos Nagini, joka on pian kolme vuotias, ja ensimmäinen lemmikkini. Rakastan käärmeitä, olen pitänyt niistä pikkutytöstä asti. Harrastan unientulkintaa ja satunnaista salilla käymistä, myös kirjoittaminen on lähellä syntäni ja blaah blaah blaah. Tätä voisi jatkaa loputtomiin, mutta en siltikään tietäisi kuka, ja millainen minä olen.

- - -  - - -

10 kommenttia:

  1. Onks súl ollut muita tarvittavia ku Xanorit? Mulla Ketipinorit on auttanut ahdistukseen aika hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söin Ketipinoreja joskus, mutta niistä ei ollut minkäänlaista apua. Aivan paskoja lääkkeitä, siis minulle.

      Poista
    2. Niistä oli mulle kyllä aluksi paljonkin apua, mutta pikkuhiljaa teho "hiipui" D:

      Poista
    3. Meikäläinen joutuu näköjään vetämään näitä raskaansarjan rauhottavia että toimis edes jotenkin .. :/

      Poista
  2. Tuttuja tuntemuksia mulla vaan toi päänsärky on jatkunut jo yli puolivuotta ja syy on puhdas stressi onneks kesä alkaa voimia <3

    VastaaPoista
  3. on aina ikävä kuulla noista fiiliksistä, ja toivon et löydät pian ratkaisuja elämässä.
    Anteeksi aiheeseen liittymättömyys mutta en voi olla mainitsematta, että tuossa kuvassa olet aivan uskomattoman kaunis.

    VastaaPoista
  4. Minä oon kans kamppaillu kysymyksen kans; kuka minä olen?
    Loppujen lopuks sitä kompastuu tuohon nimenomaiseen kysymykseen ku sitä miettii liikaa, kun ei enää tiedä että kuka on, millainen on tai mitä on. Sitä on sillee hukassa. Ennen ties mitä tahtoo ja mitä haluaa tehä, millanen ihminen on. Vaan ei ennää. Mutta kyllä siitä loppujen lopuks seleviää! Sano minun sanoneen.
    Mä Oona "tykkään" lukee näitä sun juttuja, koska mulla herää sellanen omituinen hoivaamisvaisto sua kohtaan. Ei mitenkää sillai lällynlää pälä pälä, vaan ihan niinku muuten. Tahtosin hirveenä auttaa sua. Oon itekki kokenu kaikennäköstä paskaa elämän varrella (enemmän mitä tämän ikäsen pitäs kestää), mutta en siltikää nii paljo ku sinä. Minusta on niin väärin ku toiset joutuu kestämään enemmän ku muut, ja joillekkin kynnen lohkeeminen on jo itkun aihe.
    Kyllä elämä voittaa ja luonto karsii heikoimmat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi ♥ Haleja sinne !

      Poista
  5. Oot ihan järjettömän kuuma tossa kuvassa! ♥ Girl, I'd fuck you :3

    VastaaPoista