• desireforthefuture.blogspot.fi

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Back to the business !

Sunnuntai iltana huomaan, etten ole edes ajatellut blogiani saati postailua viimeiseen viiteen päivään. Eipä minulla olisi aikaakaan ollut, sillä olen tehnyt perse hiessä töitä jopa vapaapäivinä sekä nyt kuluneena viikonloppuna. Esimerkiksi lauantaina heti herättyäni klo 08:30 aikoihin, aloitin työt ja huomasin olevani työn touhussa edelleen klo 15:00 aikaan. Mutta voin ylpeänä todeta, että olen saanut työni valmiiksi ja olen todella tyytyväinen siihen mitä sain aikaiseksi. Pysyin aikataulussa, eikä deadline ylittynyt. Tein siis Amis -lehteen aukeaman, aiheena taide. Muuten minulla oli 100% vapaat kädet työn suhteen. Lähetettyäni painovalmiin PDF -tiedoston toimeksiantajalleni, sain vastauksen jonka lopussa hän sanoi minun tehneen upean työn. Tästä tuli todella hyvä fiilis, sillä olin itsekin tyytyväinen siihen, mitä piirsin ja kirjoitin aukeaman varalle ♥ Kun lehti tulee painosta, pääsette tekin näkemään millaisesta työstä oli oikein kyse ja mitä minä oikeastaan edes tein :)

Tilanne on kaikesta huolimatta ja valitettavasti se, että nyt kun työ on valmis niin minulla on enemmän aikaa ajatella ja stressata sitä millainen tulevaisuuteni koulun / työn suhteen tulee olemaan .. Minun ei pitäisi antaa tämän asian vaikuttaa itseeni näin voimakkaasti, mutta tällainen minä olen, enkä mahda tälle mitään .. :( En siis ole edelleenkään saanut tietoa siitä, pääsenkö viidennelle vuodelle opiskelemaan. Kysyin koulumme rehtorilta viime viikolla asiasta, mutta asia ei ole edennyt lainkaan siitä, mitä se oli ennen kesäloman alkua .. Turhauttavaa ? -Kyllä. Stressaavaa ? -Kyllä. Ahdistavaa ? -Kyllä. Vituttavaa ? -Kyllä. Kaikkea tätä ja vielä paljon enemmänkin .. Uusi viikko on kuitenkin jälleen edessä, eikä minun auta kuin elää päivä kerrallaan vaikka se vaikeaa onkin ..

- - -  - - -

Ps. Loppuun vielä suuret pahoitteluni blogi-
hiljaisuudesta, ja pari uusinta pärstäkuvaa :)



33 kommenttia:

  1. Oi aivan yli kauniita kuvia ja mahtavat meikit! :3

    VastaaPoista
  2. toi tokavika kuva on tosi kaunis:)

    VastaaPoista
  3. paljon tsemppiä koulun kanssa, se on niin stressaavaa, varsinkin toi epätietoisuus :( mutta oot kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep, tämä on karmeaa .. :(
      Kiitos paljon ♥

      Poista
  4. Ihania kuvia, oot tosi kaunis! ♥

    VastaaPoista
  5. aivan sairaan kauniit eka & vika kuva ! mieleton meikki !

    VastaaPoista
  6. Miten joku voi olla noin kaunis? :3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njaww, mitä tuohon nyt vastata .. Oonan peruspärstä ._.

      Poista
  7. Osaat kyllä meikata niin upeesti! :)

    VastaaPoista
  8. Oi olet niin kaunis kuvissa!<3 Stemppihali kouluun/töihin!:3

    VastaaPoista
  9. Ihanat meikit ja kaunis sinä! <3 :)

    VastaaPoista
  10. onko sulla paljon meikkivoidetta tms vai onko sulla huonossa kunnossa iho? ihan vaan mielenkiinnolla kysyn,muutoin olet aivan upea:)

    VastaaPoista
  11. "Miten paljon kauneutta voi mahtua yhteen ihmiseen?" Tuo kysymys herää pään sisällä kun sinua katsoo :)

    VastaaPoista
  12. Ooi värillisiä kuvia ! Ihania ovat :) ♥

    VastaaPoista
  13. Sun tyyli on aivan upee ! : o

    VastaaPoista
  14. kaunis ! ja sulla on ihana hymy :)

    VastaaPoista
  15. (Stalkkeri ilmoittautuu)
    Äyh, aina suurella kateudella ihailen ulkonäköäsi ja tyyliäsi!
    Oot niin persoonallinen pakkaus että FUS RO DAH! (eli en keksi hyvää sanaa :D)

    Paljon tsemuja koulutustilanteeseesi ja elämääsi noin yleisesti :]

    VastaaPoista
  16. Ihastuin noihin kulmakarvoihin! ASDF sopivat täydellisesti sulle! :3

    VastaaPoista
  17. Ihana nähdä sun hymyilevän, se on nimittäin todella kaunis! :) Oon lukenu tätä blogia ties kuinka kauan mut ikänä uskalla kommentoida x) Joka tapauksessa, toivon sulle hyvää ja pidä toi hymy! :)

    VastaaPoista