• desireforthefuture.blogspot.fi

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Oona vs. Se Paha.

On saattanut vaikuttaa siltä, että elämäni olisi sujunut pari viime 
kuukautta eteenpäin kivuttomasti, hyvillä mielin ja hyvillä fiiliksin.

Tämä ei kuitenkaan ole totta. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Ei tietenkään, eihän mikään ole.

Elämäni on kuitenkin ollut selkeästi paremman laatuista jo pitkään, mutta on tähän aikaan
sisältynyt myös tapahtumia joita häpeän, joita kadun, joiden toivoisin olleen vain pahaa unta. 

Olen vajonnut pimeään.
Sen Pahan raahaamana.

Sinne, missä joskus olen saattanut harhailla pelokkaana ja epätoivoisena jopa monia viikkoja.
Onneksi tämä kaikki on ollut vain hetkittäistä. Mutta ne hetket ovat olleet jotain helvetillistä.

- - -  - - -


- - -  - - -

Olen istunut vessan lattia terä kädessäni, seuraten tummanpunaisten lämpimien jokien vieriessä hiljaa
pisara kerrallaan lattialle ranteestani, säärestäni ja reisistäni. Olen vuodattanut satoja lämpimiä kyyneleitä,
jotka sekoittuivat lattialla olevaan verilammikkoon. Olen sitonut punaisia kyyneleitä itkevät raajani, ja niin
 yrittänyt unohtaa sen mitä tapahtui, sen että lankesin jälleen Sen Pahan tahdoon, kykenemättä taistelemaan
sitä vastaan voimattomuudeltani, tuskaisuudeltani, ahdistuneisuudeltani, masentuneisuudeltani ja surultani.

Olen laulanut surullisia kappaileita itkun raiskaamalla äänellä, ajatellen, muistellen ja kaivaten rakkaimpaani,
parasta ystävääni, tukeani ja turvaani, Jesseä. Olen tuntenut kuinka sydäntäni raastaa, kuinka siihen sattuu,
kuinka se kaipaa enemmän kuin koskaan mitään tai ketään aikaisemmin. Olen surrut hänen menetystään,
samalla myös itseäni. Olen laulanut kappaileita, jotka muistuttavat minua hänestä, meistä, meidän yhteisestä
elämästämme, meidän toisillemme lupaamista lupauksistamme. Olen itkenyt, olen kaivannut, olen ikävöinyt,
olen surrut, olen ollut vihainen. Olen miettinyt, miksi hän jätti minut, miksi hän lähti ilman minua, vaikka lupasi
ottaa minut mukaansa. Olen miettinyt lupaustamme, että lähdemme yhdessä. Niin me lupasimme toisillemme.

Olen istunut auton takapenkillä tuijottaen koko matkan ajan ulos lumiseen öiseen maisemaan, liikahtamatta
kertaakaan. Olen ollut kuin irtaantunut itsestäni, ruumiistani, pelostani. Olen ennen panikoinut auton kyydissä,
 joka ajaa niin huonolla säällä, liukkaalla auraamattomalla tiellä tuplasti niin nopealla vauhdilla kuin ohitse
vilisevät nopeuskyltit vaativat hohtaen pimeydessä. Olen kuin päästänyt itri elämästä. Olen vain ollut, kuin
en edes olisi, ja antanut elämän kulkea eteenpäin ilman pelkoa ilman odotusta siitä, että kohta kuski ei enää
pysty pitämään autoa hallinnassaan, ja ajaisimme kolarin. Olen antanut kaiken olla ja pienellä tapaa toivonut,
 että pelkoni toteutuisi, että kaikki päättyisi tuona lumisena iltana, tuona niin haikeana, elämättömänä hetkenä.

Olen maannut lämpimään peittoon kääriytyneenä, pehmolelujeni ympäröimänä sängyssäni seuranani
vain masentuneisuuteni, ahdistuneisuuteni ja haikeuteni. Olen vain ollut siinä, kuin aika ei kuluisi lainkaan
eteenpäin, kuin aikaa ei edes olisikaan, tuijottaen näyttöä jolla pyörivä tv -sarja vaihtuu jaksosts toiseen.
Olen repinyt, pureskellut ja syönyt sormeni verille, ja vain odottanut iltaa, jotta voisin jälleen nukahtaa.

- - -  - - -

Mutta näistä tunteista ja tapahtumista huolimatta, minä voin tasaisemmin ja paremmin kuin aikoihin. 
Ainakin sillointällöin. Ainakin hetkittäin. Ainakin silloin, kun Se Paha ei ole ottanut minua valtaansa.

9 kommenttia:

  1. Kaikesta tuskaisuudesta ja surullisuudesta huolimatta tässä tekstissä oli jotain todella kaunista. Voimia.

    VastaaPoista
  2. Se kaipaus on aivan kamala tunne, tuntuu että siihen kuolee. Ja nuo hetket tosiaan tahtoisi vain unohtaa mutta sinä vahva Oona olet selvinnyt niiden ohitse ja elät elämääsi, menet eteenpäin ja olet niin tajuttoman vahva. Olet selvinnyt niin mielettömistä jutuista ja menettänyt niin paljon, mutta silloin tarvitsee vain antaa se kaikki elämälle anteeksi ja pitää niistä rakkaista kiinni kuten vaikkapa miehestäsi, jotka ovat vielä vierelläsi.

    Voimia ja auringonpaistetta päiviisi ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti Mary, kiitos supermegayber paljon ♥, heti aamusta sain hymyillä suupielet korvissa ! c:

      Poista
  3. Tiedän miltä menetyksen tuska tuntuu. Itekkin näinä pimeinä talvi-iltoina olen tosi voimaton ja henkisesti väsynyt. Multa kuoli pari kolme vuotta sitten eräs todellatodella läheinen ystävä ja sitä ennen 2. En ole kyennyt käsittelemään sitä vieläkään, tuskin koskaan täysin pystynkään hyväksymään/käsittelemään sitä loppuun. Niinä hetkinä kun kaikki tuntuu paskalta eikä elämä enää kiinnosta tee jotain mitä rakastat, se on auttanu mua vaikein aikoina eteenpäin, tai soita läheiselle ystävälle ja vaikka vain itke/huuda hänelle. Hän kyllä ymmärtää! Kunhan vaan päästät sen ulos jollain tapaa! Voimia!!<3
    t. tyttö, joka tietää mistä puhuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥
      Pitää tosiaan yrittää tuota .. En ainkaan tietoisti ole ennen tehnyt noin, vaan lähinnä vain vajonnut sinne olotilaan ja tunteisiin. Paljon voimia myös sinne, toivottavasti joskus pystyt käsittelemään nämä kauheat asiat, toivottavasti myös minä ..

      Poista
  4. Samaistuin. Itsellänikin asiat hyvin pitkälti paremmin kuin aikoihin, mutta silti toiset päivät.. No, ei niitä vain voi ymmärtää ellei itse ole kokenut. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä paljon myös sinne, pahoihin päiviin ja hetkiin ♥

      Poista
  5. Huh, kun tuota luki niin tuntui kuin kerroit minun elämästäni. Kaikki tunteet pystyin tuntemaan omina.

    VastaaPoista