• desireforthefuture.blogspot.fi

torstai 5. joulukuuta 2013

Palasia elämästä.

Yksin, mutta ei yksinäinen.

Suurta yksinäisyyttä voi kokea keskellä ihmisjoukkoa. Toisaalta voi olla tuntematta itseään yksinäiseksi, vaikka olisi aivan yksin metsässä, tunturilla tai aavalla merellä. Yksin olemisesta voi myös iloita ja nauttia. Mistä siis lopulta on kysymys ? Yksinäisyyttä kokee ihminen, jolla ei ole yhteyttä itseensä. Tällainen ihminen on hylännyt sen, mikä hän todellisuudessa on. Rakkaus ei ole tavoittanut hänen sisintään. Kun en ole yhteydessä omaan itseeni, en voi myöskään kokea yhteyttä toisiin. Vaikka olisin tuhansien ihmisten ympäröimänä, en ole yhteenkään yhteydessä.Yhteys toisiin tulee mahdolliseksi sitä mukaan kuin ihminen tulee todeksi, kasvaa siksi mikä hän syvimmiltään on. Meitä kutsutaan kohtaamaan ainutlaatuisuutemme ja liittymään siihen.

Rakastamisen arvoinen.

Mitä suurempi tarve minulla on arvostella, halveksia tai tuomita muita, sitä pinnallisempi itsetuntemukseni on. Voin jopa tarvita muiden virheitä, jottei minun tarvitsisi tarkastella omiani. Mitä enemmän minun on ollut pakko käydä kohti omaa pimeyttäni, sitä vähemmän on varaa tuomita muita. Yritän vain kaikin voimin etsiä armoa itselleni, jotten murskautuisi syyllisyyteni ja häpeäni alle. Ja kun löydän sen ihmeen, että minua rakastetaan heikkoudestani huolimatta, tai jopa sen takia, alan ymmärtää, että näinhän se on kaikkien kohdalla. Epätäydellinen ihminen on rakastamisen arvoinen.

Rohkeuden ydin.

Ajattelemme, että rohkea ihminen ei pelkää ja siksi hän uskaltaa tehdä sen, mistä me muut vain haaveilemme. Päättelemme, että rohakeus on omaisuus, joka on vain niillä, jotka eivät pelkää. Näin vapautamme itsemme tekemästä sitä, mitä meidän pitäisi tehdä. Petämme itseämme, ja niin meidän ei tarvitse kohdata kasvuun liittyvää kipua. Todellisuudessa rohkeat ihmiset pelkäävät mielettömästi. He eivät kuitenkaan tee pelostaan veruketta. Rohkeus ei ole sitä ettei pelkää, vaan rohkeutta tarvitaan nimenomaan siksi että pelätään. Kaikki pelkäävät kasvamista, mutta kaikki meidät on kuitenkin samalla tavoin kutsuttu hyppäämään kuilun yli. Rohkeus on pelkoa, joka alkaa muuttua rukoukseksi, kun ihminen lopulta astuu kasvamisen kuilun reunalle.

Levollisuuden tila.

Tämä aika elää kroonisessa ponnistuksessa ja suorituskrampissa. Tämä aika kuvittelee, että jokin maailmassa voisi tulla valmiiksi ja saavuttaa lopullisen muotonsa ja tilansa, ja että sen olisi tapahduttava mahdollisimman nopeasti, mielummin heti. Kun ikuisuus halusi tulla mitatattavaksi ja olla olemassa jossain vain tilapäisesti, se otti ajan muodon. Aika on siis vain ikuisuuden väliaikainen ulottuvuus. Mitä syvemmin tajuaa elävänsä ajattomuudessa, sitä vähemmän aikaa on. Kun ei ole aikaa, ei voi olla kiirettä. Niimpä tempoilun ja kuumeisen hääräilyn tilalle astuu levollisuus. Levollinen ihminen tekee tehokkaasti juuri sitä, mitä hän kunakin hetkenä on tekemässä. Levollisuus on kykyä olla intensiivisesti läsnä tässä ja nyt. Ikuisuus on tässä ja nyt.

Kiireen luojat.

Kiire on sitä, että on aina väärässä paikassa väärään aikaan. Pitäisi olla jo seuraavassa hetkessä tekemässä seuraavaa asiaa. Sille mikä on tässä ja nyt ei ole enää aikaa. Kuvittelemme olevamme kiireen uhreja ja päättelemme, ettemme voi sille mitään. Haluaisimme sitä ja haluaisimme tätä, mutta emme voi, koska emme ehdi. Olemme tehneet kiireestä luonnonvoiman, pyörteen, joka imaisee meidät sisäänsä kaikista jaloista ponnisteluista huolimatta. Tosi asiassa kiirettä ei ole olemassakaan. Kiire ei tapahdu meille, me luomme sen. Tämä on hyvä viesti, sillä se tarkoittaa, että voimme myös luoda kiireettömyyden. Voimme valita läsnä olemisen, pysähtymisen ja hitauden. Miksi emme sitä tee ? Siksikö, ettemme ole valmiita maksamaan sen hintaa ? Hitauden hinta on konflikti, ristiriita kaikkien niiden kanssa, jotka vielä takertuvat kiireeseensä kuin hukkuva oljenkorteen.

Uupumuksen ilosanoma.

"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." Ketkä meistä kuulevat tämän kutsun ? Eivät ne, jotka vielä jaksavat, koska he kuvittelevat, että seuraavan ponnistuksen takana odottaa ylennys. Eivät ne, jotka vielä jaksavat, koska he saavat unilääkkeen avulla unenpäästä kiinni. Eivät ne, jotka saavat alkoholista ilonsa eivätkä ne, jotka pelkäävät menettävänsä ihmisarvonsa, jos eivät jaksa. Eivätkä myöskään ne, jotka päättävät vielä muutaman vuoden sinnitellä eläkeikään asti. Kukaan heistä ei kuule, koska kutsu ei koske heitä. Hehän ovat vielä vahvoja. Meidän kulttuurimme on sairastunut omaan vahvuuteensa ja se on sen vuoksi romahtamaisillaan. Sen terveys on nyt niissä jotka uupuvat, sillä he reagoivat asianmukaisesti siihen mitä tapahtuu. Uupuneet kertovat, että me olemme hylänneet sisimpämme, rakkauden tarpeemme ja yhteyden tarpeemme. Uupuneet julistavat: Me olemme ihmisiä, ihmisiä.

Luovuus ja haavoittuvuus.

Työelämä metsästää luovuutta ja innovatiivisuutta. Siitä ollaan valmiit maksamaan, sillä luova työntekijä keksii uusia ratkaisuja, jotka johtavat uusii tuotteisiin. Uudet tuotteet myyvät ja tuovat rahaa. Työelämä siis arvostaa luovuutta. Luovuutta ei kuitenkaan ole ilman haavoittuvuutta. Luovuus on riskien ottamista, erehtymistä ja virheiden tekemistä. Luovuus on näkyväksi tulemista omana autenttisena persoonana. Ei ole sellaista ihmistä, joka ei olisi haavoittuva näyttäessään kuka hän on. Kun luomme, tuomme esiin jotain sisimmästämme. Näkyväksi tuleminen herättää rakkauden tarpeemme. Hyväksytäänkö tämä, ymmärretäänkö minua, arvostetaanko ajatuksiani ? Jos työelämässä olisi viisautta, se kunnioittaisi ihmisen haavoittuvuutta ja suojelisi ihmisen heikkoutta. Sivutotteena se saisi luovuutta ylenpalttisesti, sillä turvallisuus johtaa riemulliseen itsensä ilmaisemiseen.

5 kommenttia:

  1. En pääse yli siitä että tää kuulostaa joltain kirkossa kuultavalta saarnalta. :D
    Viisaita ajatuksia silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit, nii en pysty enää kuvittelemaan näitä muuks kun jokskuiks kirkko saarnoiks .. :D

      Poista
  2. "Yksinäisyyttä kokee ihminen, jolla ei ole yhteyttä itseensä. Tällainen ihminen on hylännyt sen, mikä hän todellisuudessa on."

    En usko omalla kohdallani tähän, koska minulla on vahva yhteys itseeni ja tunnen itseni hyvin, ehkä jopa keskivertoa nuorta aikuista paremmin. Minulle yksinäisyys on sitä, etten koe tulevani ymmärretyksi tai kuuluvani ikinä joukkoon; en niin sanotusti ole kenenkään kanssa samalla aaltopituudella. Olen aina jollakin ratkaisevalla tavalla erilainen ja jään ulkopuoliseksi, olin sitten missä seurassa tahansa. Yleensä yksinäisyys ei kuitenkaan häiritse minua, koska viihdyn yksin oman pääni sisällä. Ehkä en silloin varsinaisesti "koe yksinäisyyttä".

    VastaaPoista