• desireforthefuture.blogspot.fi

torstai 16. tammikuuta 2014

Perkeleen parisuhde.

" Oltiin tunnettu nykyisen avopuolisoni kanssa viikko kun aloimme seurustelemaan, 
asuin tällöin yksiössä ja mies vielö kotona. Nojoo, kävi yksiö aika pieneksi ja ei tosiaan 
tarvittaessa päässyt "karkuun" toista mihinkään. 3kk seurustelun jälkeen muutettiin yhteen 
ja nyt ollaan oltu reilusti yli vuosi yhdessä :-) Siinähän se vasta oikeesti testataan jaksaako 
toista kun muuttaa yhdessä asumaan, ei se tässäkään taloudessa aina ole helppoa ollut mutta 
vaikeuksien kautta voittoon :-D Jos neuvoja pitäis antaa niin ainut on se että muistaa antaa 
toiselle sitä omaakin aikaa, se on semmonen juttu mikä meinas meiltä alussa unohtua. "

"Pakko sanoa että ei se yhteenmuutto katso sitä kauanko on seurusteltu. Minä ja mies 
tavattiin -> 1,5kk päästä oli kamat saman katon alla. Puol vuotta tapaamisesta kihloihin ja 
kihloista 3kk niin naimisiin. Myös raskaaksi tulin ennen häitä. Nyt oltu onnellisesti naimisissa 
jo pari vuotta. Sen vaan tietää kun kolahtaa. Ja se oikea tulee kohdalle. Mullakin oli mooonta 
suhdetta ennen miestäni, mutta tälläkertaa tiesin että TÄMÄ SE ON, tähän mä jään.

- - -  - - -

Minun ja Jeren parisuhde on aiheuttanut kummastusta täällä blogin puolella, ja ajattelin niiden monien kommenttien julkaisun ja vastauksien myötä tehdä aiheesta postauksen, ihan vain avatakseni enemmän tätä aihetta. Kyse on lähinnä siitä, että parisuhteemme on kestänyt vasta vähän aikaa, vain muutaman kuukauden. Yllä olevat tekstit ovat Anonyymien lukijoideni kommentteja, ja halusin liittää sen tähän postaukseen aiheeseen täydellisen sopivuutensa takia. Aina ei todellakaan tarvita lukemattomien kuukausien tutustumista tai muuta. Yht'äkkiä palaset yksinkertaisesti vain loksahtavat paikalleen, jota eräs lukija hieman kummasteli kommentissaan "Miksi muutatte jo nyt yhteen, vaikka olette seurustelleet niin vähän aikaa että tuskin tunnette toisianne?"
   Suhteemme alkoi molemmille täysin yllätyksenä. Me molemmat tiedetään ettei ei niin, ei tän pitänyt mennä niin ♪ Mutta jotenkin kaikki vain tapahtui, eteni, ja on nyt tässä pisteessä. Nylon Beatin kappaleen Rakastuin mä luuseriin alkusanat kuvaavat aika osuvasti mitä silloin muutama kuukausi sitten tapahtui, "Herkän hahmos kaukaa näin, sua ennen tuskin koskaan huomasin. Vaan nyt sua pois en koskaan päästäiskään, mä voittajaani katselin: Oot mun. Oon sun. Tänä yönä viimeinkin rakastuin mä luuseriin joka aito on, ja vielä enemmän. Olin heikko - tarrauduin mä pelkästään vain voittajiin, kunnes susta löysin oikeen ystävän." Näin ei pitänyt käydä, mutta olen onnellinen, että kävi. Valitettavasti, tai no en tiedä onko se valitettavaa mutta silti, tämä on jotain sellaista mitä en osaa olemassa olevin sanoin kuvata. Tai ainakaan en osaa pukea tätä tunnetta sanoiksi niin, että sanat kertoisivat juuri sen mitä tunnen. Sama kuin yrittäisi kuvata sitä loputtoman tyhjyyden ja helvetillisen kivun välillä vallitsevaa tunnetilaa, kun tahtoisit vain kuolla pois, kun mikään ei tunnu miltään, eikä mikään tunnu olevan mitään. Mutta tämä on jotain ihan muuta. Tämä on niin paljon, niin helvetin paljon. Enkä minä halua tästä eroon, en halua olla ilman tätä. Ilman tätä parisuhdetta, joka sai alkunsa sinä eräänä keskiviikko iltapäivänä yllättäen minut täysin, antamatta minulle armoa. Se vei minut mukanaan, antamatta minkäänlaisia vaihtoehtoja. Enkä minä vaihtoehtoja olisi tarvinnutkaan, koska tämä olisi ollut oma valintani, ainoa vaihtoehtoni.

Hämmästystä on joillekkin aiheuttanut myöskin niinkin legendaarinen asia parisuhteessamme kuin ikäero. Ennen Jereä seurustelin itseäni ~ 7 vuotta vanhemman miehen (Nico) kanssa, ja ajattelin silloin, kuten myös tää ennenkin, etten ikinä voisi alkaa seurustelemaan itseäni nuoremman miehen kanssa. Ovathan naiset (tässä iässä) jonkun väitteen mukaan yleisesti ottaen miehiä henkisesti kypsempiä No, näin kuitenkin kävi, että päädyin suhteeseen itseäni nuoremman miehen kanssa. Jere kun on minua 2 vuotta nuorempi. Rakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa, eikä näköjään myöskään ikää. Minä jouduin luopumaan ajatuksestani koskien itseäni nuorempia miehiä ja toteamaan, että joissain tapauksissa ikä on vain numero. Eikä 2 vuoden ikäero ole asia, josta ei pääsisi parisuhteen puolesta yli. Niitä suhteita minä tosin en ymmärrä tai sulata, joissa minun ikäiseni nainen menee jopa naimisiin asti yli 40 vuotiaan miehen kanssa, jolla on ennestään lapsia, joista osa on tätä uutta naista vanhempia. Tiedän erään tapauksen, enkä ymmärrä, en sitten millään vaikka kuinka yritän. Ehkä tuollainen suhde joissain tapauksissa jopa toimii ? No mutta, onneksi tämä ei ole minun päänsärkyni. Minun parisuhteeni toimii ikäerosta ja kaikista muista suuristakin eroistamme huolimatta, ja tuntuu että jotkin eroavaisuutemme vain yhdistävät ja lähentävät meitä (aiheesta kirjoitettu aiemmin poistaus; Erilaisuus yhdistää?). Parisuhteemme toimii, eikä muulla ole väliä, sillä minä rakastan tuota Miestä juuri sellaisena kuin hän on 


- - -  - - -

Onko siellä ruudun toisella puolella muitakin, joille on käynyt kuten minulle ja näille kahdelle 
Anonyymille kommentoijalleni ? Entä niitä, jotka eivät usko tällaiseen parisuhteeseen ja sen 
toimivuuteen paskan vertaa ? Ja mitä mieltä olette tästä ikäero asiasta parisuhteen puolesta ? 
Kertokaa mielipiteitänne, ajatuksianne ja kokemuksianne, olisin kiinnostunut kuulemaan niitä !

Oona kuittaa, xoxo  !

28 kommenttia:

  1. Minusta ei ole mitään väliä ajalla tai iällä tai millään muullakaan, toimiva parisuhde on toimiva niistä huolimatta. Itse en ole ollut vielä ainoassakaan oikeasti toimivassa parisuhteessa eikä millään niillä ole yhteistä keskenään (muuta kuin minut), joten en todella usko johonkin tiettyyn parisuhdetaikaan.
    Jos tuntuu siltä, että toimii niin se toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se toimii, niin miksikäs sen ei antaisi toimia :) Toivottavasti löydät vielä toimivan parisuhteen ♥ Se legendaarinen ensikohtaaminenhan saattaa olla vain huomisen päässä .. Heh.

      Poista
  2. Olen iloinen puolestasi, mutta harmittaa kun mieleen väkisinkin tunkee ajatus että:"Näin se Oona on puhunut jokaisesta poikaystävästään täällä blogissa", niin se syö uskottavuutta. Mutta pääasia että itse tiedät olevasi onnellinen, ja mitä tunnet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä puhunut paljon entisistä suhteista ja siitä miltä ne ovat tuntuneet, mutta tämä postaus ja sen sisältämä asia on jotain, mitä ei aiemmin ole täällä blogissa kuultu :) Tottakai olen ollut silloin joskus niissä entisissä parisuhteissani myös ihastunut / rakastunut / onnellinen, mutta siitähän ei tässä postauksessa ole kyse lainkaan, vaikka totta onkin :) Nyt puhun siitä, eteneekö suhde liian nopeasti ja siitä, onko ikäerolla väliä. Lainaan tähän osaa toisen Anonyymin kommentista, "Mullakin oli mooonta
      suhdetta ennen miestäni, mutta tälläkertaa tiesin että TÄMÄ SE ON, tähän mä jään." :)

      Poista
  3. Mun mielestä suurin ongelma noissa nopeesti etenevissä suhteissa on yhteiskunta. Vaikka teorian tasolla parisuhde on kahden ihmisen välinen asia, niin tottakai ulkopuolinen painostus saattaa vaikuttaa kaikista eniten. Itse näen tollasen tilanteen kaksjakosena: Voi ottaa muiden ihmisten kummastelusta sellasen "mepäs näytetään että tää onnistuu!"-fiiliksen, tai sitten vaikka kuinka yrittää näyttää ettei muiden kummastelu ja ihmettely häiritse, niin nää ajatuksen jää nakertamaan alitajuntaan ja sitä alkaa koko ajan itsekin melkein odottamaan että koskakohan ne ongelmat alkaa kun kuitenkin edettiin niin nopeesti ja silloin usein tulee ongelmia jne jne. Turha jossittelu on aina huonoksi, ja valitettavan usein sitä ei ees ite ehkä tajua tekevänsä!

    Itellä ei oo suhteet mitenkään erityisen nopeesti edennyt, mutta mun sisko on tästä mahtava esimerkki (jenskunvauva.blogspot.com)! Se tapas pojan, viikkoa sen jälkeen alko "virallisesti" seurustelee, kuukautta myöhemmin tuli yllätysraskaus, poika pääs intistä pari kuukautta myöhemmin, ne muutti yhteen, sai lapsen, tuli uudestaan raskaaks, meni naimisiin, sai toisen lapsen ja nyt ne elää onnellista perhe-elämää ja on ollu kaks vuotta naimisissa :) Ei mikään oo mahdotonta täs maailmassa, se on aina vaan ihmisistä ittestä kiinni että onnistuuko vai ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "sitä alkaa koko ajan itsekin melkein odottamaan että koskakohan ne ongelmat alkaa kun kuitenkin edettiin niin nopeesti ja silloin usein tulee ongelmia" - Tuo on kyllä niin totta ! Ulkopuolisten ihmisten painostus, kummastelu ja kommentit ovat niin perkeleen salakavalia .. Itse otin suhteemme alussa asenteen "Minähän en vittu välitä", mutta kyllä siitä silti jotenkin salakavalasti mielen perukoilla taitaa välittääkkin ..

      Kylläpäs on harvinaislaatuisen nopeasti edennyt siskolla tuo elämä, huhhuh ! Ei voi ainakaan hitaudesta syyttää ! ;)

      Poista
  4. Oon 19 ja seurustelen 40-vuotiaan kanssa. Muuten kaikki menee hyvin, mutta lapset on jatkuva ongelma. Vaikkei sen lapset ole edes vielä murrosiässä, niin häiritsee niiden olemassa olo. Haluaisin itse päättää asioista ja saada kaiken huomion, mutta kaikki menot riippuu aina lapsista ja mitä ne tahtoo..
    Mutta kenenkään kanssa ei oo koskaan kolahtanut yhtä lailla kun tän, joten miksi eroaisin? Toivon kyllä salaa, että löytyisi nuorempi ja lapseton mies, mutta en usko että ne arvostaisi mua koskaan yhtä paljon kun mieheni, tai että meillä synkkaisi yhtä hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, ei voi kyllä muuta sanoa :o No, toivottavasti kaikki menee teillä kuitenkin hyvin !

      Poista
    2. öö hyi? ei niinkään sinua kohtaan, ymmärrän että ikäisesi voi kiinnostua vanhemmasta miehestä, olen itsekkin himoinnut tuon ikäisiä, vaikka olenkin sinua muutaman vuoden vanhempi, mutta siis hyi, että miehesi voi olla kiinnostunut MELKEIN lapsensa ikäisesta nuoresta tytöstä, puhutaan vain n.5 vuoden ikäeroista.
      Ja muista AINA AINA AINA, olit sitten 30, tai 19 se olet SINÄ joka lähtee, ei lapset jos niiden suhteen alat nokkaasi naputtamaan. Sinä olet se uusi, ja sinä tulet aína olemaan toisella sijalla, ja lapset menevät aina sinun edellesi. Tämä on mielestäni asia mikä jokaisen miehen/naisen pitää sisäistää kun rupeaa suhteeseen perheellisen kanssa.
      Olet niiin nuori. Älä koskaan valita miehelle hänen lapsistaan.

      Poista
  5. Mä ja mun poikaystävä muutettii alle 4 kuukauden seurustelen jälkeen yhteen,koska se tuntui oikealta ja sitä se onki ollut<3 Tunnettii alle viikko ku alettii seurustelemaan. En oo koskaan ollut onnellisempi. Molemmat ollaa myös sellasia ettei jakseta odottaa ja miks pitäiskää odottaa jos tuntuu hyvältä ? Onnea teille siis!:))

    VastaaPoista
  6. Heti kun aloin postausta lukemaan tuli mieleeni vain yhden biisin sanat "Ne puhuu et sen tuntee ku kunnol natsaa. Se joka alta jalat saa, sekasin pääst vatsaan." Oiskohan sinullakin nyt just tommonen tunne ? Ihanaa lukee että oot nyt noin onnellinen ja toivon kaikkea hyvää teille :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla tuollainen kyllä juu, heh ;D Kiitos paljon ♥

      Poista
  7. Ite täytän tänävuonna 19 ja kohta vuoden oon ollut parisuhteessa poikaystäväni kanssa. En tuntenut häntä kovinkaan kauaa ennen kuin aloimme seurustelemaan, olisko viikon tai kaksi ja kaiken lisäksi serkkuni oli TODELLA ihastunut häneen. Parina päivänä mies ja sen kaveri sekä mun serkku istuivat meillä ja mies kysyikin yllättäen voiko tulla aveciksi vanhojen tanssien jatkoille ja no... Siitä se sitten lähti. Aluksi toki olin vähän varovainen kun kaikki oli kiukkusia kun olin vienyt "serkun miehen" vaikkei tämä ollut sanonutkaan tätä miehelle suoraan vaan oli kailottanut koko suvulle ihastuksestaan... Toki mun serkku ei puhunu mulle hetkeen mitää ja ei halunnu nähä meitä yhdessä, nyt taas hyvää kaveria hänen kanssaan ja silläki oma kultansa :) Onnellisia ollaan oltu ja yhteistä elämää suunniteltu, vaikka pari muutaman päivän eroakin on mahtunut mukaan, johtuen huonoista päivistä ja pienistä virheistä, mutta minkäs sille mahtaa jos rakastaa toista ja haluaa olla tämän kanssa? Virheistä oppii :)

    VastaaPoista
  8. Minä ja Kihlattuni muutettiin yhteen alle puolevuoden seurustelun / tapailun jälkeen, hauskinta tässä on se, että meillä on 9 vuoden ikäero ja olimme työkavereita. :) Muistan itse, kun silloin opiskelijana työssäoppimispaikallani näin hänet, meinas jalat mennä alta. Itsekkin tuolloin seurustelin toisen miehen kanssa, joten jätin tuntemukseni nurkkaan. Mutta kuinka ollakkaan, sain työssäoppimisen jälkeen pitkänsijaisuuden samasta osastolta kuin hän, niin meinasi sydän taas hypätä kurkkuun, aluksi olimme vain työkavereita, mutta sitten kun molemmilla rupesi silloiset parisuhteet ''takkauileimaan'' löytyi toisesta paljon tukea ja turvaa. (Emme siis pettäneet silloisia kumppaneitamme.) Lopulta kaiken paskamyrskyn ja epäröinnin jälkeen, saimme kun saimme yhteisenkodin (joka kanssa oli aluksi yksiö XD) rupesimme pikkuhiljaa tutustumaan kunnolla toisiimme ja tekemään sitä mistä kokoajan haaveilimme:'' voi kumpa olisi yhteinen koti, jossa vaan voi olla.'' Nyt olemme olleet yhdessä 2 ½ v ja kihlauduimme viime marraskuussa. : ) Eli kyllä sitä toisen kanssa sitten on ja pysyy kun sydämmestä siltä tuntuu. :) Anteeksi pitkä liirum laarum :D

    VastaaPoista
  9. Itse olen biseksuaali ja olin pitkään kiinnostunut vain naisista.Sitten 2011 eräänä toukokuun darraisena päivänä kaverin kanssa lähdettiin pizzaa hakemaan.Ja yht`äkkiä kaverini sanoo et yks jätkä tulee kans.Olin vaan et "okeihokeih saanko nyt jaffaa ja pizzaa":D sinä päivänä jokin kolahti ja lujaa!Vaihdettiin yhteystietoja tän jätkän kanssa ihan kaveripohjal ku jutut kulki jne..pian nähtiin uudelleen ja välimatkaa oli silloin vielä yli 300km koska olin silloin stadis juhlimassa kaverini luona alettiin pian seurusteleen ja elokuussa pakkasinkin pohjanmaalta kamani Espooseen ja tässä sitä mennään kohta 2,5 vuotta saman katon alla!<3 Ikäeroa meillä on 6 vuotta,mies vanhempi ja en ole huomannut sen olevaan millään lailla häiritsevää:)

    Toistan itseäni täälä taas:Kaikkea hyvää siis teille ja tehkää juuri niinkuin sydän sanoo<3

    VastaaPoista
  10. Käytännössä minä ja ukkeli muutettiin yhteen samana päivänä kun eka kertaa nähtiin. (Okej, okej - kämppäsin sen luona kesätyön takia alunperin, vaikka oli siinä heti muutakin). Nyt tulee kohta 7 vuotta täyteen yhessä... :o

    VastaaPoista
  11. Olimme tietoisia toisistamme yläasteelta asti. Hän oli minua vuotta vanhempi, fiksu ja komea, kaikkken suosiossa oleva miehen alku. Minulle hän puhui vain satunnaisia kertoja ja perhoset liitivät vatsassa. Hän lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja minä omalleni. Ehdimme humalapäissämme säätää yhden illan kun sattuessamme samoihin bileisiin. Myöhemmin kuulin hänen aloittaneen vakavan seurustelusuhteen. Vatsaa nipisti ikävästi. Olin ollut häneen ihastunut 13-vuotiaasta asti. Tiesin etten minä, arpinen ja ongelmilla varustettu huonomaineinen tyttö kelpaisi hänelle ikinä. Kului vuosi, kului toinen. Näimme satunnaisesti enkä koskaan kyennyt päästämään hänestä irti. Olin osastojaksolla jonka jälkeen elin eristäytynyttä elämää puolivuotta. 20-vuotis syntymäpäiväni lähestyi ja ystäväni kiskoi minut väkisin vaahtoon bilettämään. Heitin napit naamaan ja huomasin seisovani baarissa. Alkuillasta näin tuon mieheksi kasvaneen ihastukseni, sinkkuna. Minä, jolle ujous on vieras asia, huomasin olevani sitä kysyessäni hänen kuulumisiaan. Sanat vaihtuivat nopeasti ja tiemme erkanivat. Paria tuntia myöhemmin sain yllättäen vaahtoa hiuksiini. Katsoin taakseni ja tämä mies heitti lisää vaahtoa päälleni yllättäen mukaansa vaahtoon. Päässäni napsahti ja minä menin. Tanssimme ja nauroimme. Hän kietoi kätensä ympärilleni, suuteli, katsoi silmiin. Kliseisesti kaikki muu katosi ympäriltäni. Ihmiset ja musiikki. Näin vain hänen silmänsä ja hymyn. Lähdimme jatkoille luokseni.. u know? Seuraavana iltana itkin silmiä päästäni. Hänen kanssaan kaikki oli ollut taianomaisen luontevaa ja nyt tuskin enää tapaisin häntä aikoihin. Vaan kuinka kävi? Hän halusi minusta enemmän. Hän sanoi sen suoraan ollessaan luotani kolmatta yötä. Itkin ja silitin hänen komeita kasvojaan. En ikinä lakkaa kysymästä häneltä miksi hän huoli minut. Hän oleili luonani pari viikkoa satunnaisesti. Sitten hän toi hieman tavaroitaan, asuimme yhdessä. Hän huomasi arjen olevan kaikkea muuta kuin normaalia kanssani, mutta hän ei lähtenyt. Toistan itseäni, miten minä kelpasin miehelle kuka saisi kenet tahansa? Elämämme oli alkuhuumaa ja juhlaa rakkaudesta. Puolivuotta meni ja niin myös me kihloihin. Arki astui kuvioihin ja säikähdin sitä hieman, turhaan. 4kkn päästä muutimme upeaan asuntoon isommalla paikkakunnalle. Hän aloitti koulun ja satunnaiset työnsä. Tunsin jääväni jalkoihin. Itse olin/olen kolmatta kertaa väliaikaisella kuntoutumistuella, joten päiväni kuluivat/kuluvat pitkälti samojen seinien sisällä ongelmiani ratkoen. Se hankaloitti suhdettamme. Olin myös tavallista epävarmempi, isossa kaupungissa hän varmasti löytää minua paremman. Vuosi tuli täyteen, sitten 1,5vuotta ja vuosi kihloissa. Olen ollut ongelmieni vuoksi paljon kotipaikkakunnallani, huolehdin turhaan etten ole aina kotona, päinvastoin, näin saamme myös omaa aikaa ja osaamme arvostaa toisiamme enemmän kuin ikinä ennen. Rakastan häntä joka päivä vain enemmän. Olin ihastunut häneen kuusi vuotta ennen seurusteluamme. Kaikista maailman naisista minä olen hänen kihlattunsa, asun hänen kanssaan saman katon alla, jaan hänen kanssaan kaiken, hän on tuleva aviomieheni ja lapseni isä. Tässä eräs esimerkki uskomattomasta rakkaustarinasta. Ennenkaikkea miehen joka erottaa minut ja minun sairauden.

    VastaaPoista
  12. Itse tutustuin yhteen mieheen puoltoista vuotta sitten ja meistä tuli melkein heti parhaita ystäviä. Ymmärrämme toisiamme vaikka elämämme poikkeavat paljon toisistaan, meillä on samanlainen huumorintaju ja tosi paljon muitakin asioita loksahtaa yhteen. Nyt olemme olleet yhdessä muutaman kuukauden ja tosiaan ikäeroa on 14 vuotta :D Mutta ikä on vaan numero, jos oikeasti tulee ihmisen kanssa toimeen nii miksi ei ? :)

    Ja tunnen muuten yhden ihmisen joka on 20v ja hänen miehensä on 42v ja he sopivat toisilleen kuin luodut! Heistä ei edes huomaa sitä ikäeroa :) Ei se rakkaus katto sitä, miten ja kenen kanssa sopii yhteen :)

    VastaaPoista
  13. Minä ja poikaystäväni tunnettiin hiukan päälle kuukausi ennen kuin alettiin seurustelemaan. Meillä oli silloin kaukosuhde kun mies asui Turussa ja minä Vantaalla. Puoli vuotta ramppasin joka toinen vklp Turkuun ja 1.7 muutettiin omaan pieneen kaksioon Helsinkiin. Täällä me nyt sitten vieläkin asutaan ja muutama päivä sitten tuli vuosi täyteen yhdessäoloa, enkä onnellisempi voisi olla <3

    VastaaPoista
  14. Kummallinen asia tuo ihastuminen/rakastuminen. Itse tapasin oman ukkoni 2011 Provinssirockin jälkeen. Ystäväni seurusteli hänen kaverinsa kanssa, ja menimme tätä tapaamaan. Olin suunnattoman kiukkuisalla tuulella ja minua ei huvittanut yhtään lähteä katsomaan toisten kuhertelua, mutta kun pääsimme perille ja nousin autosta ulos, näin tämän kovin mystisen oloisen 'muukalaisen'. Hänellä oli lippalakki silmillä ja kyttäaurinkolasit. Mietin, että voi olla törkeä tyyppi kun ei esittäydy ja pitää lasit silmillä tervehtiessään. No, lähdimme pian ystäväni kanssa, jotenkin silti tämä tuntematon mies jäi mieleeni. Menin ystäväni luokse ja lupasin jäädä hänen luo yöksi, viettäisimme tyttöjeniltaa, leffan ja herkkujen merkeissä. Illan edetessä ystäväni sai viestin, hänen poikaystävä oli laittanut hänelle, että "N käski sanoa terveisiä sille sun punatukkaiselle ystävälle". Häkellyin suunnattomasti. Rohkaistuin muutamaa päivää myöhemmin lisäämään kyseisen miehen FB-kaverikseni, samana iltana hän laittoikin minulle viestiä, että oli aikeissa tehdä samoin, ja lähtisinkö hänen kanssaan ulos. Esitin kiireistä, että en vain antaisi yli-innostunutta kuvaa ja sovin tapaamisen parin päivän päähän. Tapasimme, katsoimme maailman surkeimman leffan, ja leffan lopuksi tämä mies kahmaisi minut kainaloonsa. Hän asui kesän mumminsa luona, koska oli kesätöissä paikkakunnallani, syksyn lähestyessä hänen oli palattava omalleen koulun jatkuessa. Olin kovin murheellinen, näimme muutamina viikonloppuina, hän oli ostanut autonkin ihan sitä varten, että pääsee luokseni. Ei mennyt kauaa kun hän ehdotti, että vaihtaisi koulua, se oli syyskuu. Pian hän ottikin yhteyttä paikkakuntani lukioon ja sai sieltä luvan siirtyä sinne. Sitten hän muuttikin luokseni, olimme siinä vaihdeessa seurustelleet vakituisesti muutaman hassun kuukauden! Nyt, vieläkin asumme saman katon alla, olemme olleet yhdessä 2,5 vuotta ja kihloissa vuoden, meillä on kaksi kissaa ja kolmas tulossa ensi kuussa, ja eilen veimme hakemuksen kunnalle, yhteistä asuntoamme varten! Kyllä nämä nopeatkin suhteet voivat toimia! :>

    VastaaPoista
  15. Teen varmaan jonkun pohjaennätyksen. Tapasin mun miehen ekan kerran kahtena melkein peräkkäisenä viikonloppuna kaverin luona ja vietettiin koko viikonloput yhdessä. Eli oltiin noin 6 päivää läheisissä tekemisissä. Asuin ja olin vakitöissä toisella paikkakunnalla jonne palasin takaisin näiden viikonloppujen jälkeen. Kolmantena viikonloppuna menin taas tapaamaan miestä ja tällä kertaa hänen asunnolleen koska saimme olla vain kahden kun aiemmilla kerroilla olimme kaverimme luona ja vaikka saimmekin olla ihan rauhassa yhdessä huoneessa viettämässä aikaa ja nukkua kahdestaan ja tehdä mitä toisistaan kiinnostuneet ihmiset nyt yleensä tekee. Menin siis tapaamaan miestä tarkoituksena viettää hänen kanssaan taas viikonloppu yhdessä ja lähteä sitten kotiin ja maanantaina töihin. Olen yhä sillä reissulla enkä missään vaiheessa palannut kotiin kuin hakemaan tavarani. Muutin siis muutaman viikon tuntemisen jälkeen miehen luo asumaan ja irtisanoin työpaikkani ja jätin kaiken elämäni sinne. Olemme nyt olleet 4 vuotta naimisissa enkä kadu päivääkään meidän salamaliittoa. Kukaan muu ei ole pystynyt tekemään muhun samaa vaikutusta edes vuosissa kuin hän pystyi muutamassa päivässä. Rakastin sinkkuelämääni ja vihasin parisuhteita ja ahdistuin aiemmin jos jouduin olemaan useamman päivän peräkkäin jonkun miehen kanssa joka oli minusta kiinnostunut. Hänen kanssaan en miettinyt edes sekuntia ettenkö haluaisi olla hänen kanssaan loppuelämäämme. Miksi jättää tällainen tilaisuus ja ihminen väliin vain siksi että muiden mielestä on kamalaa muuttaa nopeasti yhteen. En ollut häntä aiemmin seurustellut vakavasti koska vihasin parisuhteita ja halusin miehiltä vain sitä yhtä. Jos joku minun ajatukseni tuossa onnistui kääntämään oli hän se oikea. En ole halunnut rakastaa ketään ennen häntä ja nyt en rakasta mitään muuta kuin häntä. Ei tää kaikille sovi ja tarvitsee aikaa tutustua siihen kenen kanssa on muuttamassa yhteen mutta kun se ainoa ja oikea tulee vastaan niin hänen takiaan on valmis tekemään mitä tahansa miten nopeasti tahansa.

    VastaaPoista
  16. Me tunnettiin ukon kanssa kuukausi ennenku alettiin seurustelemaan ja samalla muutettiin yhteen, 3kk seurustelua mentiin kihloihin, alle vuosi seurustelua meille syntyi lapsi, reilu kolme vuotta seurustelua ja mentiin naimisiin.
    Kuulostaa ihan naurettavalta, mutta meillä on toiminut tämä nopea eteneminen. Hauskinta tässä on, kun kumpikaan ei koskaan ollut halunnut mennä edes kihloihin kenenkään kanssa, saati sitten naimisiin. Jotakin kummallista pääsi tapahtumaan :D

    VastaaPoista
  17. Mä oon tuntenut Sampan 17 vuotiaasta, ja meillä oli silloin vain sellaista säätöä. Ei seurusteltu, mutta jotenkin vain eksyin aina sen luokse ja kun muutin yksiöön asumaan, niin hän tuli käymään siellä ja auttoi mua kun masennus oli pahimmillaan. Sitten meninkin kihloihin toisen miehen kanssa, erosin, aloin seurustelemaan toisen miehen kanssa ja erosin taas. Sitten mietinkin että mitä helvettiä, enkö koskaan löydä sitä oikeaa miestä mulle. Sitten aloin juttelemaan Sampalle about vuoden tauon jälkeen, ja siinä sitten vähän säädettiin taas kunnes tajusin että hei apua, TÄSSÄ SE ON!
    Olin kasvanut henkisesti sen parin vuoden aikana sen verran että olin valmis vakavampaan parisuhteeseen, ja seurusteltiin virallisesti päälle puoli vuotta ennen kuin muutettiin saman katon alle. Ja tässä me nyt ollaan, onnellisina kuin pienet murmelit ikään. On tullut muutamalta ihmiseltä suoranaista vihaa meidän parisuhdetta kohtaan, mutta haters gonna hate, meitä ei vittuakaan kiinnosta.
    Ainiin, ja onne avielä sinulle ja Jerelle! c:

    VastaaPoista
  18. Me tunnettiin nykyisen avopuolisoni kanssa 3kk kunnes päätettiin että yhteen halutaan muuttaa. Kämpän hankinnassa meni se 2kk, joten 5kk siitä kun tutustuttiin muutimme yhteen, ja ennen sitä olimme menneet kihloihin. Kohta tulee vuosi seurustelua täyteen ja puoli vuotta kihloissa olemista; ja nyt jo suunnitellaan häitä. :D

    Oon aina ollu sitä mieltä, että kukin tyylillään ja sillä tavalla minkä itse parhaaksi kokee. Ei siinä paljon muiden mielipiteitä tarvita, jos toista rakastaa. :)

    VastaaPoista
  19. Olen itse vasta 17 ja miehekkeeni täyttää 22 tänä vuonna. En ole itse koskaan nähnyt ongelmaa ikäerossamme, enkä edes muista asiaa eikä se vaikuta arkeemme mitenkään. Tavatessamme palaset vaan loksahtivat paikalleen. Jotkut sukulaiset ja tutut olivat hieman vastaan aluksi mutta leppyivät myöhemmin. Tämä mies auttoi minua selviämään vihdoin vakavasta masennuksesta ja olemme olleet pian yhdessä vuoden. Ikäerolla ei mielestäni ole siis väliä, jos tunnet että hän on se oikea ja olette tasoissa henkisellä tasolla :)

    VastaaPoista
  20. Ei. Teidän kahden suhteella ei ole ikäeroa. Kaksi vuotta ei ole mitään sitä ei edes lasketa eikä kolmea eikä neljää, viidennessä vuodessa voi jo alkaa katsomaan vähän pidempään, mutta ei kahdessa. Vaikka se onkin se mies joka on nuorempi. Ei sillä ole mitään väliä. Ei sinun edes kuulu nyt selitellä mitään ikäerojuttuja koska sellaisia ei ole. Minunkin vanhemmilla ja isovanhemmilla oli "ikäerot" samaa luokkaa... Eihän tommosta edes noteerata.

    VastaaPoista