• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Stupid Kratos, my stupid sweet baby ..

Keskiviikko päiväni alkoi kyyneleillä, eikä itkusta mienannut tulla loppua, ei sitten mitenkään. Pidin Kratosta sylissäni ja itkin lämpimiä kyyneleitä välillä hokien "Kaikki menee hyvin, lääkäri parantaa sut kyllä", kuin käärme muka kuulisi tai ymmärtäisi mitä sanon. Pikkuiseni oli vietävä Espooseen, lähimpään eläinlääkäriin joka hoitaa matelijoita, sillä Kratos oli saanut ruhjottua suomujaan yrittäessään päästä liian pienestä reijästä yhteen piilopaikoistaan. Pienen helpotuksen minulle toi Kratoksen normaali käytös tilanteesta huolimatta, mutta silti vilkuilin jatkuvasti terraarioon tarkastaakseni mitä pikkuiseni tekee. Toisaalta Kratosken vilkkaus toi mukanaan minuun myös pelkoa. Entä jos hän on eläväinen vain sen takia että hänellä on kipuja ? Mitä tahansa pikkuiseni teki, mietin johtuuko se tilansa tuomasta kivusta tai muuta vastaavaa. Saimme lääkäriin onneksi ajan jo klo 14:00 kiireellisen tarkastuksen tarpeen vuoksi. En ennen eläinlääkärin aikaa tehnyt muuta kuin tarkastelin Kratoksen vointia. Koko automatkan pitelin laatikossa piileksivää Kratosta sylissäni peläten tulevaa lääkärin tuomiota. Mietin sitä, mitä ajan minulle varannut toimistotyöntekijä sanoi lääkärin hänelle sanoneen. Tulehdus on mahdollinen. Verenmyrkytys on mahdollinen. Kuolema on mahdollinen. Pelkäsin niin paljon, niin helvetin paljon. 

Kun viimein astuimme eläinlääkärin huoneeseen, voin fyysisesti todella pahoin, tuntui kuin oksentaisin tai pyörtyisin kohta. Olin tähän mennessä onneksi jo rauhoittunut huomattavasti aamuisesta tilastani. Käärin paksun mustan pyyhkeen Kratoksen matkalaatikon ympäriltä ja noukin pikkuisen laatikosta tutkimuspöydälle, ihan kuten pari vuotta sitten kun toin pikkuiseni samaiseen paikkaan yleistarkastukseen. Onneksi vain muutamien sekuntien kuluttua lääkärin tarkitsteltua vatsan puolella olevia ärtyneitä suomuja, sain pieneksi helpotukseksi kuulla toteamuksen, ettei tilanne ole niin paha miltä se aluksi vaikutti. Nyt edessämme on muutaman päivän tarkkailu ja päivittäinen haavuman putsaaminen. Kaiken pitäisi korjaantua tällä, mutta jos punoitus leviää tai pahenee, ei auta muu kuin mennä takaisin lääkäriin ja sitten saada antibioottikuuri. Toivottavasti Kratoksen tila kuitenkin rauhoittuu ja paranee tällä nykyisellä hoidolla. Lääkärikäynnin jälkeen olin 97,70€ köyhempi, mutta sillä ei ole väliä, kunhan pikkuiseni paranee .. Kaikki vaikuttaa kuitenkin olevan tällähetkellä hyvin, sillä Kratos käyttäytyy normaalisti ja voi muutenkin silminnähden hyvin.


Oona ja Kratos kuittaavat, xoxo  ! 

5 kommenttia:

  1. toivottavasti kaikki menee hyvin ♥

    VastaaPoista
  2. Ihana kuva! ^^ <3

    Hyvä ettei sen pahemmin käynyt,huoli noista pikkuisista on välillä kyllä niin sydäntä raastavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :} ♡
      On tämä kyllä aivan kamala tunne olla niin huolissaan omasta rakkaasta lemmikistä ..

      Poista
  3. Inhottavaa kun lemmikille käy jotain.... VARSINKIN kun kyseessä on eksoottinen lemmikki, ei meinaa apuakaan mistään saada ja sen kerran kun saa niin maksaa ihan liikaa.
    Mulla lintuja kotona ja ovat nyt sairastelleet jo vaikka kuinka kauan. Luulin että ollaan jo paremmassa jamassa mutta taas meni huonompaan suuntaan :((

    VastaaPoista