• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Aika.

Mietin kaikkea mitä on tehtävänä.
Mietin kaikkea mitä on tekemättä.

Mietin, ja kuuntelen seinäkellon tasaista tikitystä sekunti sekunnilta, ja 
yritän hukuttaa sen meren lailla kuovilla ajatuksillani, onnistumatta siinä.

Niin paljon tekemistä.
Niin paljon tekemättä.

Ja minä tunnen itseni täysin turhaksi, aikaansaamattomaksi luuseriksi,
josta ei koskaan tulisi mitään. Ei mitään järkevää, ei mitään erikoista.

Turhauttavaa, niin turhauttavaa.

Huomenna minä saan paljon aikaiseksi. 
Huomenna minä otan itseäni niskasta kiinni.
Huomenna minä pystyn siihen kaikkeen.

Vai yritänkö minä vain elätellä toiveita, että jaksaisin ?
 Että minusta ihan oikeasti olisi vielä joskus johonkin ?
Eikä vain tekemättömäksi, rikkinäiseksi ihmisraunioksi.

Turhauttavaa, niin turhauttavaa.

Ehkä minun pitäisi vain antaa kaiken yksinkertaisesti .. Antaa vain olla.
Ainakin toistaiseksi. Ainakin jonkin aikaa. Siihen asti, että jaksan taas.

Siihen asti, että minulla on taas voimia, lujuutta ja tahtoa.
Siihen asti, että olen kerännyt itselleni, itseeni sitä voimaa,
joka minusta on kuin hiipunut näiden viime kuukausien aikana.

Kuin huomaamattani voimani, lujuuteni ja tahtoni on kadonnut hitaasti mutta 
varmasti hälveten, kuin savuna ilmaan. Niin olemattomasti, mutta niin selkeästi.

Ehkä kaikki palautuu niin kuin katosikin ? 

Niin olemattomasti, mutta niin selkeästi. 
Niin hitaasti, mutta kuitenkin niin varmasti.

Kaikki tuntuu olevan kuin pysähdyksissä. 
On tuntunut olleen jo pitkän, pitkän aikaa.

Enkä minä tarvitse mitään muuta kuin aikaa.

Ajan kanssahan asiat ovat parantuneet, ja tulevat parantumaan.
Ellei elämä päätä heittää aikaa ja sen kulkua täysin päälaelleen.

3 kommenttia:

  1. http://www.pinterest.com/pin/378372806164691220/ Jos taa yhtaan lohduttaa Niin... Et ole ainoa!

    VastaaPoista
  2. Tämän tekstin jokainen lause ja kirjoitus kokonaisuudessaan, olisi voinut olla minun kynästä lähtöisin (tai näppäimistöstä, anyway...) Tuntuu niin samalta, joka päivä mietin saamattomuuttani johon mikään ei tunnu auttavan.. Sorry avautumiseni, herätti vaan niin paljon tunteita. Et tosiaan ole ainoa tai yksin tämän asian kanssa.
    -Saman mielinen tyttönen

    VastaaPoista
  3. Mitä kaikkea sinun pitäisi tehdä? Ja ennen kaikkea: mitä tai ketä varten? Onko tekemättömyydestä aiheutuva negatiivinen tunne suurempi kuin tekemisestä saatu ilo? Onko tekemisen yrittämisestä, sen vaikeuden kohtaamisesta aiheutuva negatiivinen tunne suurempi kuin onnistumisen ilo? Mitä vikaa tekemättömyydessä tai luuseriudessa lopulta on?

    VastaaPoista