• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

tiistai 20. toukokuuta 2014

Dead is there, Dead is here, Dead is everywhere.

Ulkona tuoksuvat vasta kukkaan puhjenneet tulpaanit ja narsissit, sekä juuri leikattu vihreä nurmi. Puut ja pensaat kukkivat valkeaa sekä vaaleanpunaisen ja lilan eri sävyjä, kun mehiläiset pörräävät kirkkaan keltaisista voikukista toiseen. Koivut vihertävät ja lehdet kahisevat tuulessa lämpimän auringon alla, joka paistaa lähes täysin pilvettömältä, vaalean ja puhtaan siniseltä taivaalta. Ja kuin näiden lämpimien päivien valaisemena, ymmärrän päivä päivältä kirkkaammin, että ajattelen kuolemaa päivittäin, jopa monta kertaa päivässä. Mietin, milloin se tapahtuu. Mietin, miten se tapahtuu. Mietin, mitä sen jälkeen tapahtuu. 

Onko olemassa taivas ja helvetti, jonne jompaan kumpaan kuoleman jälkeen joutuu ? Jumala matalalla äänellään ja Jeesus valkeassa kaavussaan ja päässä heiluvassa orjantappurassaan ottamassa vastaan "taivaan valtakuntaan" läpi kultaisten, säkenöivien porttien kohti sielun ikuista elämää ? Saatana, joka repii pitkillä terävillä kynsillään syntisen sielun kohti kiirastulta, ikuista kärsimystä ?
   Vai onko kuoleman jälkeen tiedossa täysin uusi paikka ?Erilainen kuin entinen elämä, entinen maailma ? Paikka, jossa kaikki on päälaellaan. Paikat, värit, kaikki ?
   Vai onko sittenkin kuoleman jälkeen luvassa uusi elämä, jälleen syntyminen tähän maailmaan ? Onko tässä maailmassa eläminen vain yhtä oravanpyörää, josta ei ikinä pääse pois ? Syntyykö ihminen aina uudestaan ? Ja jos syntyy, muistaako hän entisen elämänsä, tiedostaako hän että hän on jo kerran kuollut, vai ovatko hänen muistikuvansa edellisestä elämästä tipotiessään ? Ja jos ihminen syntyy uudestaan, syntyykö hän helpompaan vai vaikeampaan elämään, ihmiseksi vai jopa eläimeksi ?

Vaihtoehtoja ja uskomuksia on monia. Mutta uskonko mihinkään näistä ? -En. Entä haluaisinko uskoa mihinkään näistä ? -En. Haluaisin uskoa vain siihen yhteen ja ainoaan asiaan. Siihen, että näkisin rakkaimpani, Jessen vielä joskus. Haluaisin uskoa, että kuoleman jälkeen pääsisin jälleen hänen luokseen. Haluaisin uskoa, että kuoleman jälkeen saisin olla jälleen hänen kanssaan. Mitään muuta en kuolemalta toivo.
   Minä en tosiaan elä päivääkään ajattelematta, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mitä kuoleman jälkeen on. Ajattelen kuolemaa ja sitä, miten läheiseni ottaisivat kuolemani, miten he sen jälkeen eläisivät. Ajattelen kuolemaa ja sitä, että elän vain muiden ihmisten takia, en itseni takia tai siksi, että minä itse haluaisin elää. Ei, minä elän vain pikkusisaruksieni vuoksi. En itseni, vaan muiden takia. Kaikista tärkeimpiä ovat pikkusisarukseni. Heidän vuoksi minä elän. Minä olen sisaruksista vanhin. En voisi jättää heitä kuin äiti ja isä meidät jättivät.

Mietin, onko minulla muita syitä elää. Mietin, mietin ja mietin, mutta en keksi mitään sen suurempaa syytä. Jessen kuoleman jälkeen olen vähitellen menettänyt haluni elää, enkä minä enää haluaisikaan elää. Tämä maailma tuntuu niin turhalta, tämä elämä tuntuu niin turhalta. Mutta kuolema on peruuttamaton, entä jos en pääsisikään Jessen luokse ? Entä jos en näkisikään häntä enää koskaan ? Entä jos kuoleman jälkeen on jotain, mikä olisi vielä pahempaa kuin tämä elämä ? Haluanko minä siis kuolla ? Sitäkään minä en tiedä. Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä en. En halua kuolla, sillä pelkään kuolemaa. En halua elää, sillä olen väsynyt tähän elämään.

5 kommenttia:

  1. Olen päätynyt pohdinnoissani siihen tulokseen, että kehoni ja mieleni energiat jatkava matkaansa maailmankaikkeudessa kuolemani jälkeen, mutta en minä henkilöitymänä. Tavallaan siis elämä jatkuu, mutta ei ehkä siinä muodossa miten on totuttu ajattelemaan. Se, että koemme tuskaa ja ahdistusta tästä elämästä tai elämättömyydestä on sitä, että olemme kiintyneet aineellisiin olomuotoihin niin tiukasti, ettemme vain osaa enää elää hetkessä, tässä ja nyt.
    Jesse elää sun ajatuksissa, elävien olentojen muistoissa. Lopulta me kaikki ollaan yhtä ja samaa energiaa, joka ei katoa, vaan vaihtaa vain muotoaan. Menemällä riittävän syvälle omaan itseensä, mieleensä, voi olla missä vain, milloin vain, kenen kanssa tahansa. Harjoittelua se vaatii, mutta helpottaa elämää, kun oppii löytämään rauhan tässä hetkessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ajatuksia ja tunteita herättävä vastaus, kiitos siitä ♥ Mitään muuta kun en osaa sanoa, kuin kiitos.

      Poista
  2. Voi kun niin samaistun.. Elellään silti yhdessä epämääräisesti..<3

    VastaaPoista
  3. Oona, on niin ihanaa, kun sä jaksat kuitenskin elää. Sä jaksat elää, taistella ja toivoa parempaa elämää. Mä olen ylpee susta. ♥

    VastaaPoista