• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

torstai 29. toukokuuta 2014

"Jos toinen meist päättää lähtee, me lähetään täält yhessä."

Tänään se jälleen on, Jessen kuolinpäivä, 29.5
Siitä on jo 2 vuotta aikaa, 2 pitkää vuotta aikaa. 
Eikä mikään ole muuttunut. Ei ikävä, ei kaipuu, 
ei kipu, ei suru, ei mikään. Elämää sen saman 
tunteen kanssa. Sen tunteen, jolla ei ole nimeä.

 R.I.P. 29.5.2012 Rakkaimpani, Jesse ♥

- - -  - - -

Minulta on kysytty moneen otteeseen täällä blogin puolella tästä aiheesta. Miksi minä en lähtenyt Jessen perässä ? Mitä jos Jesse odotti minun tulevan hänen perässään ? Miksi minä olen täällä edelleen, enkä omasta puolestani pitänyt lupaustamme ja tappanut itseäni Jessen lähdön jälkeen ? Miksei Jesse pitänyt lupaustaan ? Halusiko Jesse, että minä jään tänne, eikä sen vuoksi pitänyt lupaustamme omasta puolestaan ? Muistiko Jesse edes lupauksemme päätettyään tehdä sen peruuttamattoman ? Uskoiko Jesse minun tulevan hänen perässään ? Koenko minä pettäneeni lupauksemme ? Oliko minun elämäni jatkuminen Jessen tahto ? Halusiko Jesse minun elävän, eikä kuolevan ? Miksi minä elän, enkä ole kuollut ?

Niin paljon kysymyksiä, jotka ovat olleet osana elämääni siitä päivästä lähtien, kun sain kuulla Jessen tappaneen itsensä. Niin paljon kysymyksiä, joihin olen miettinyt vastauksia siitä päivästä lähtien, kun sain kuulla Jessen lähteneen. Niin paljon kysymyksiä, joihin en tule koskaan saamaan vastauksia. Mutta jotkut kysymykset koskevat vain ja ainoastaan minua. Miksi minä jäin ? Miksi minä olen täällä edelleen ? Miksi minä en tappanut itseäni ? En tiedä. En todellakaan tiedä. Ehkä uskon sen olleen Jessen tahto. Ehkä uskon Jessen tahtoneen minun jatkavan elämääni. Mutta entä jos ei ? Entä jos Jesse odotti minun tulevan hänen perässään ? Entä jos Jesse odotti minun täyttäväni lupauksen omasta puolestani ? Ei, niin se ei voi olla. Meidän piti lähteä YHDESSÄ, ei ERIKSEEN. Ei niin, että ensin toinen tappaa itsensä toiselle kertomatta ja toinen tulee sitten perässä saatuaan yllätyksellisen tiedon toisen oman käden kauttaisesta kuolemasta. Ei, ei, ei.

Mutta nyt minä olen täällä ja Jesse on jossain muualla. Ehkä jossain, jossa hän seuraa elämääni. Ehkä jossain, jossa hän tiedostaa minun elävän, kuten hänen tahtonsa oli. Ehkä jossain, jossa hän odottaa minun saapuvan hänen luokseen, sitten kun on minun aikani lähteä täältä ja siirtyä hänen vierelleen. Oli miten oli. Varmaksi en voi sanoa mitään, mutta kuka voisikaan ? Minä en pystynyt, enkä pysty tappamaan itseäni. En nyt, en vielä. Minun on tarkoitus vielä elää. Minun aikani ei ole vielä. Minun aikani tulee vielä joskus. Mutta vielä se ei ole. Minun on elettävä. Minun elämäni on täällä. Mutta toivon enemmän kuin mitään muuta, että kun minun aikani tulee, pääsisin jälleen rakkaimpani luokse.

- - -  - - -

Remember when you swore, you and I would 
never die. We were made to never fall away. 



10 kommenttia:

  1. miks oot kopioinu ton pusuhuulikuvan uinolta ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uinolta ? Löysin tämän kuvan ihan we♥it'stä.
      http://weheartit.com/entry/107947636/via/ER1S?page=2

      Poista
  2. Tsemppiä sulle paljon! Take care<3 En voi edes kuvitella miltä susta tuntuu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ei tätä tunnetta voi olemassa olevin sanoin edes kuvata, tällä tunteella ei ole nimeä ;_;'

      Poista
  3. Täytyykö sitä joka vuosi oikein mehustella sitä kuinka Jesse kuoli ja on niin ikävä?... Ymmärrän kyllä että sattuu, mutta pitääkö siitä aina tehdä joku erillinen postaus, eikö se riitä että laittaisi Facebookiin päivityksen tai muuta...Tuntuu että haluat vaan lukijoiden sääliä ja osanottoa tällä postauksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä postaukset ovat myös minua itseäni varten. Kuten myös niitä varten, jotka ovat itsekin kokeneet samanlaisen, tai samankaltaisen tapahtuman elämässään. Vertaistukea, tms. Jessen kuolemalla on ollut suuri, erittäin suuri merkitys minuun ja elämääni, joten siitä puhuminen on yhtä tärkeää kuin vaikka yleisesti ottaen ahdistuneisuudesta puhuminen. Blogini on avoin kertomus omasta elämästäni, ja Jessen kuolema kuuluu siihen suurella osaa.

      Poista
  4. Edelliseen kommentoijaan liittyen, miksi täytyy lukea jos ärsyttää? mun mielestä on "mukava" lukea näitä postauksia kun itekkin tunsin Jessen. Tsemppiä sinulle ! :)

    VastaaPoista
  5. Kauhiasti jaksamista - kuolemasta pääsee aina välillä yli, mutta ei itsemurhasta. Oman kullan itsemurhasta on päälle seitsemän vuotta ja ajattelen yhä koko ajan. Tiedän, että on nyt paremmassa paikassa, koska inhosi maailmaa niin täysin, mutta silti sattuu ja kirpaisee joka kerta kun menen lähellekään hänen kotiaan...

    VastaaPoista
  6. tää oli tosi koskettava teksti ! melkeen itkin ku luin tätä. ymmärrän miltä sust tuntuu.. voimia <3 !

    VastaaPoista
  7. Sun blogi on ollut suuri vertaistuki mulle. Osaat kirjoittaa niin kauniisti vaikeista asioista. T: Ansku

    VastaaPoista