• desireforthefuture.blogspot.fi

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Blogini tarkoitus.

Blogini tarkoitus on ollut sen ihka ensimmäisestä postauksesta lähtien se, että kirjoitan tänne avoimesti omasta elämästäni ja sen tapahtumista. Blogini on kuin avoin päiväkirjani. Tässä postauksessa minun on kuitenkin tarkoitus puhua vain yhdestä kirjoittamastani asiasta; Jessestä ja sen tuomista kommenteista.
   Jessen kuolema oli, ja on edelleen suuri, aivan käsittämättömän suuri asia minulle ja elämälleni. Siksi kirjoitan hänen kuolemastaan, sen tuomista ajatuksista ja tunteista, sekä muistoista vielä tänäkin päivänä. Aivan sama, kun kirjoitan vaikka ahdistuneisuudestani. Nämä kun ovat molemmat läsnä jokapäiväisessä elämässäni. Joidenkin (jostain syystä aina Anonyymien kommentoijien?) mielestä kerjään huomiota ja sääliä kirjoittamalla Jessen kuolemasta. Saanko minä sitä ? Kyllä. Mutta se ei ole kirjoittamiseni syy tai tarkoitus. Postaukset ovat minua itseäni, mutta myöskin blogini lukijoita ja seuraajia varten, jotka ovat kokeneet edes jotain samankaltaista. Niin suuren menetyksen, surun ja kivun. Vertaistukea, tms. Kirjoittamalla Jessestä, hänen itsemurhastaan, hänen teostaan ja sen seurauksista aina silloin kun siltä tuntuu, jätän merkinnän johon voin palata aina myöhemmin ja verrata tuntemuksiani nykyisyyteen. Ja lukijat, jotka ovat kokeneet saman kuin mitä minä olen Jessen itsemurhan myötä kokenut, ymmärtävät etteivät ole surun, kivun, tuskan ja ikävänsä kanssa yksin. Ja onhan tämä minun blogini, kirjoitan tänne mistä itse haluan. Minä kirjoitan, koska koen sen tärkeäksi. Koen tärkeäksi että avaan tunteeni ja ilmaisen ajatukseni. Tottakai saan postauksiin erilaisia osanotto -postauksia, mutta sääliä ja huomiohakuisuutta vartenko minä kirjoitan ? En. Jessen kuolema vaikutti ja vaikuttaa edelleen elämääni niin suurella tapaa, että  hänen kuolemansa, itsemurhansa, pois menonsa oli ja on edelleen suuri osa elämääni, ja sitä myöten myös blogiani. Ihan samoin, kuten vaikka jaksoittaiset masennusjaksot, traumaattiset lapsuudenaikaiset elämäntapahtumat, tai jo mainitsemani ahdistuneisuus.

Jostain syystä en ymmärrä sitä, että miksi ihmiset kokevat minun kerjäävän huomiota ja sääliä juurikin vain Jessen itsemurhalla. Miksi minä en näiden ihmisten mielestä kerjää huomiota myös mielenterveysongelmillani tai vanhempieni kuolemalla ? Ok, vanhempieni kuolemista en pitkään aikaan ole kirjoittanutkaan, mutta oli niilläkin aikansa ja tulee vielä olemaan (postaus tulossa). Vanhempieni kuolemat eivät kuitenkaan vaikuttaneet minuun niin suuresti ja niin pahasti kuin Jessen. Mutta miksi minut leimataan huomiohuoraksi vain siksi, koska puran tunteitani ja ajatuksiani parhaan ystäväni, rakkaimpani kuolemasta, eikä monesta muusta mistä minua voisi syytää huomion ja säälin kerjäämisestä. No, kaikkia tai kaikkea ei voi ymmärtää. En halua edes tietää millaisia ihmisiä näiden kommenttien takana on. Toisaalta olisihan se mielenkiintoista, jos näillä kommentoijilla olisi pokkaa tulla sanomaan ajatuksensa, mielipiteensä ja tuntemuksensa minulle suoraan, omilla kasvoillaan eikä piilosta Anonyymi -nimimerkin takaa ..
   Mutta eiköhän postauksen pointti tullut selväksi. Ihmiset ovat erilaisia, ja he kokevat ja käsittelevät asioita eri tavalla. Jotkut eivät puhu asiasta lainkaan, jotkut taas puhuvat ja jakavat ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Enkä ymmärrä, miksi joidenkin pitää tulla kommentoimaan "Minä menetin 3 kaveria vuoden sisään enkä valita" -meiningillä, sillä jokainen ihminen on erilainen ja käsittelevät asioita erilailla. Jos et valita, niin älä valita, mutta minä en ole sinä etkä sinä ole minä. Ihmisiä ei voi tuomista tunteidensa ja niiden käsittelyn perusteella. Tämä on minun blogini, joka käsittelee minun elämääni, ja kirjoitan tänne minulle tärkeistä-, ja elämääni läsnä olevista asioista kuin avoimeen päiväkirjaan. Koska se on blogini tarkoitus.

16 kommenttia:

  1. Ihan oikein! Jokainen päättää itse elämästään ja siitä mitä haluaa itestään kertoa :)

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus Oona! :) Läheisen ihmisen kuolema on asia, joka on pakko käsitellä jollakin tavalla. Tiedän itse kokemuksesta, että käsittelemättä jättäminen kostautuu myöhemmin, ja vyyhtiä on silloin huomattavasti hankalampi alkaa selvittelemään. Olen iloinen, että olet löytänyt itsellesi sopivan tavan käsitellä kohtaamiasia vaikeuksia. Voi hyvinkin olla, että ilkeät kommentit viestivät juuri siitä, etteivät kommentoijat ehkä itse ole saaneet tarvitsemaansa apua tai löytäneet tapaa käsitellä tunteitaan. Blogisi ja tekstisi eivät kuitenkaan ole keneltäkään muulta pois, ja jos joku kokee tekstit niin vastenmielisinä, niin heidän ei ehkä niitä kannattaisi lukea..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! ♥ Kaikki vastoinkäymiset elämässä on pakko käsitellä jollain tapaa jossain vaiheessa, olivat ne pieniä tai suuria ja jokainen käsittelee asiat tietysti omalla tavallaan, oli se hyvä tai huono tapa .. On harmillista, etteivät jotkut ihmiset (ehkä jotkut anonyymeistäkin kommentoijista) ole saaneet apua asioiden käsittelemiseen, tai yksinkertaisesti ole halunneet käsitellä asioita vaan sysäävät ne pois mielestä, pois elämästä. Minä olen löytänyt tapani, ja se on minulle oikea tapa. Se ei todellakaan ole keltään muulta pois. Jos eivät pidä minun, hyväksi ja toimivaksi todetusta tavastani käsitellä parhaan ystäväni kuolemaa, pitävät sitä niin vastenmielisenä että sitä pitää vielä negatiivisesti kommentoida, niin ei voi muuta sanoa kuin että olen pahoillani heidän puolestaan.

      Poista
  3. Olen huomannut, että vain ne jotka purkavat asioita jotka painavat mieltä tavalla tai toisella ymmärtävät useimmin myös sen purkamisen tarkoituksen.. Mitä vähemmän purkaa tunteitaan sitä vähemmän löytyy ymmärrystä niitä kohtaan jotka purkavat. Ja usein se johtaa käsitykseen että purkaminen on huomion hakua. Tavallaanhan se onkin ja ihmiset reagoivat siihen monella tapaa.. jotkut jäävät uteliaana seuraamaan, jotkut soimaavat siitä, jotkut eivät pysty käsittelemään ollenkaan, jotkut empatisoituvat.. Ennen kaikkea käsitteleminen kuin myös purkaminen on tärkeää prosessointia tulevaisuutta ajatellen. Ja on hyvin henkilökohtaista ja yksilöllistä miten pitkään jonkun asian prosessoiminen kestää.. Näissä asioissa on hyvinkin asiallista olla itsekäs ja jatkaa tavalla joka itsestään tuntuu parhaalta. Paheksujista huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ♥ Kaikki on täysin totta. On todella harmillista että paheksutaan ja jopa haukutaan vain toisen ihmisen asian käsittelytavan perusteella, mikä on hyväksi ja toimivaksi todettu. Mutta minkäs teet, ihmisiä on niin erilaisia. Minä jatkan suru-, ja muuta työskentelyäni niin miten olen sen hyväksi havainnut, paheksujista huolimatta :)

      Poista
  4. Hyvä Oona! Asiallinen postaus. :)

    VastaaPoista
  5. Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että synkistäkin asioista avoimia ihmisiä tulisi olla enemmän. Pahoja asioita tapahtuu jokaisen elämässä ja niistä vaikeneminen aiheuttaa helposti sen harhan, että luulee maailman kohdelleen juuri itseään huonommin kuin muita, vaikka todellisuudessa kaikille muillekin sattuu ja tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ♥, ja totta puhut :)

      Poista
  6. No nyt on kyllä ollut vuosisadan idiootteja liikenteessä. Onko suremiselle joku oma aikarajansa? Ei minusta. Jokainen käsittelee asiat omalla tahdillaan, eikä kukaan voi tulla sanomaan sinulle, että sinun pitäisi jo lakata kirjoittamasta Jessestä. Tai että surusi ei voisi olla aitoa. Tarpeeksi läheinen ihminen kun kuolee, niin sitä voi surra vaikka koko elämänsä.

    Minusta se, että kirjoitat Jessestä yhä on liikuttavaa. Se kertoo, miten paljon olet hänestä todella välittänyt. Pistää ihan vihaksi, miten ihmiset tuntuvat olettavan, että sureminen lopetetaan esimerkiksi vuoden kuluttua kuolemasta ja sen jälkeen ei kuollut enää ajatuksissa pyöri. Minusta se kuulostaa jotenkin kamalan kylmältä ja herättää kysymyksen siitä, millainen ihminen tuollaista edes oikein kommentoi. En toki sano, että henkilö joka ei kirjoittaisi tai puhuisi läheisensä kuolemasta enää myöhemmin olisi automaattisesti kylmä, mutta tuollainen oletus on sitä.

    En ymmärrä, miten sinun saamasi huomio on pois näiltä anonyymeiltä. Niinhän he sen taitavat nähdä, kerran noin paljon häiritsee. Ihan naurettavaa nurista tuollaista, eläisivät omaa elämäänsä. Ihan nousee myötähäpeät pintaan noiden ihmisten tahdittomuutta miettiessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisiä on niin erilaisia .. En kyllä ymmärrä mikä siinä on että toisen surua tullaan kommentoimaan halventavasti ja moititen. Kiitos ihanasta kommentistasi ♥ Ihana kuulla, että kirjoittamani tekstit ovat koskettavia .. :) Jos ihmisten mielestä olen huomiohuora ja sääliä kerjäävä valehtelija, niin voisivat jättää lukematta ja kommentoimatta .. Huoh .. Myötähäpeä nousee kyllä itsellänikin pintaan !

      Poista
  7. Kirjoita ihan just mitä haluat ja mistä tuntuu.

    VastaaPoista
  8. En itse ymmärrä myös tätä ihme jauhantaa. Kenenkään ei tarvitse lukea blogiasi tai ylipäätään mitään muutakaan jos ei miellytä. Ei sen pitäisi olla niin vaikeaa. Minusta olet vain tuhottoman rohkea, että uskallat kirjoittaa julkisesti elämästäsi, omalla naamallasi ja vieläpä omasta mielestäni fiksusti. Ei ole monilla rahkeita siihen. Kaikesta mitä sinusta tiedän, sinua tuntematta, pelkän blogin avulla olet mielestäni todella vahva persoona. Blogiasi jo pari vuotta lukeneena sanoisin että jatka samaa rataa :) Rakastan blogiasi juuri tälläisenä. - Iina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi ♥ Kiva kuulla että avoin ja suorasanainen blogini miellyttää .. :) Kiitos tuhannesti, pyrin jatkamaan samaa rataa ! Ihanaa saada kommentteja noinkin pitkäaikaiselta lukijalta ♥ !

      Poista