• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

torstai 17. heinäkuuta 2014

Apupoika Aaltonen.

Minusta on tuntunut, ettei elämässäni olisi tapahtunut oikeastaan mitään erikoista, ja 
siksi blogissa on ollut hiljaista, mutta tätä tarkemmin ajatellen; Oikeasti on tapahtunut 
paljonkin ! Siitä huolimatta inspiraatio tämän pirun bloggaamisen suhteen on jatkunut 
ja jatkunut lähes täysin nollalukemissa, eikä niitä luonnoksena olevia postauksiakaan 
ole ollut innostusta saada loppuun ja julkaistua. Mutta eiköhän tämä tästä kohta lähde 
taas sujumaan; Niinkuin aina ! Nyt kuitenkin kerron teille suurimmasta kuulumisestani;


Ja onhan tämä ihan käsittämättömän ihana tunne !

Vaikka minä teenkin töitä vain satunnaisesti, aina silloin kun minua siellä 
tarvitaan, niin on tämä silti minulle suuri ja tärkeä asia, siellä työkokemus 
on äärettömän tärkeää minun ikäiselleni. Ja näitä satunnaisia päiviä minä
työskentelen niinkin mielenkiintoisessa paikassa kuin kaalipellolla, mutta 
minä pidän tästä työstä ! Kokoajan on tekemistä, työ on suurimmaksi 
osaksi fyysistä ja aika menee nopeasti. Ei uskoisi, mutta näin asia on !
Jere tekee päivittäin töitä samassa paikassa, ja Jeren avulla minä tähän 
työhön pääsinkin. Teemmekin töitä yhdessä, minä Jeren "apupoikana".


- - -  - - -

+ Päätin, että tulen vastaamaan kysymyspostaukseen laittamiinne
kysymyksiin videolla, aina vain yksi aihepiiri videolla kerrallaan.

+ Suurin osa ajastani on kulunut ja kuluu piirrustuspöytäni ääressä, joten
Sarjakuvablogini on täyttynyt ja täyttyy pikkuhiljaa uusista sarjakuvista !

Oona kuittaa, xoxo 
See you in your nightmares !


6 kommenttia: