• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Thinking about Blogging.

• Hello, My sweet little Bats ♥ !

- - -  - - -

Illalla ennen nukkumaan manoa pohdin Blogiani, sitä mitä se on aiemmin ollut ja mitä se nykypäivänä on. Blogini on aina ollut, sen luomispäivästä lähtien, minulle se paikka mihin olen voinut vaipua ja purkaa tuntemuksiani, niin hyviä kuin pahojakin. Ennen olen ollut paljon intensiivisemmin kiinni Blogissani, sillä minulla on ollut paljon enemmän kirjoitettavaa, paljon enemmän ajatuksia ja tuntemuksia joita purkaa pääni sisältä. Niitä pahoja ajatuksia ja tuntemuksia. Nykypäivänä, kun voin paljon paljon paremmin kuin ennen, tuntuu Blogini jokseenkin .. Tylsältä entiseen verrattuna. Elämäni voidessa paljon paremmin, Blogini taasen on tuntunut voivan paljon huonommin. Mutta vaikka pohdinkin tällaista, ei se tarkoita sitä että harkitsisin Bloggaamisen lopettamista, ei todellakaan ! 
   Huonoja hetkiä, päiviä ja aikoja tulee edelleen ja kirjoitan niistä parhaani mukaan, mutta ne eivät enää nykypäivänä ole niin usein ilmaantuvia ja pahoja kuin ennen. Tottahan toki Blogini sisältää nykyisin, ihan kuten ennenkin, muutakin kuin vain asiaa Mielenterveys häiriöistäni, ongelmistani ja muusta vastaavasta. On ulkonäkö juttuja, meikkejä, hiuksia, vaatteita ym. On asiaa parisuhteesta, lemmikeistä, kodista ym. Mutta silti Blogini tuntuu .. Se tuntuu menettäneen syvyyttänsä. Se on latteampi, tullut tylsemmäksi ja mielenkiinnottomammaksi, toisin kuin mitä se oli ennen. Mutta minkäs teet. Mielummin voin paremmin kuin huonommin, sama se miten se Blogiini vaikuttaa. 

○ Onko jotain, mitä te kaipaisitte Blogiini enemmän, ja entä 
kuinka voisin mielestänne parantaa Blogiani vielä jatkossa ? 

- - -  - - -

Eris kuittaa, xoxo ಌ
• See you in your nightmares •


12 kommenttia:

  1. Pitkään blogatessa väkisinkin aina hieman urautuu toistamaan samoja kaavoja, jolloin pieni uudistautuminen on aina paikallaan (pitäisi itsekin ryhtyä keksimään jotakin uutta kivaa, köhköh) Minua ainakin kutkuttelisi nähdä blogissasi jatkossa lisää värikkäitä ja ehkä hieman arkisempiakin kuvia. Esimerkiksi tuo kynsipostaus oli kuin karkkia silmille pitkän mustavalkoisuuden ja kasvopainotteisuuden päätteeksi. Minä ainakin olen sen verran kyylä että minua kiinnostaisi nähdä enemmän bloggaajien elinympäristöä, lemmikeitä ja muuta menoa ulkomaailmassa : D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ! :)

      Kiva kuulla, että arkisetkin asiat kiinnostavat, katsotaan jos niitä alkaisi ujuttumaan joihinkin väleihin ! Yleensä tykkään päivittää tällaisia kuvia Instagramiin, mutta kai niistäkin voisi aina ajoittain tehdä pienen kollaasin tms .. ? :)

      Poista
  2. Tämä ehdotus on vähän tylsä niin täältä kannatusta vaatteille. Erikoisemmista tyyleistä on kiva nähdä päivän asua (hrr mikä sana :D). Tai kuvia eläimistä. Jos tuntuu että tekstiä ei synny niin jos kokeilet että olisi kuvapainotteisempi blogi kiva?
    Niin hienoa että voit paremmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivän asu .. Hrr, kamala sana, ihan niinkuin sanoit ! :D Mutta tämäkin ajatus korvan taakse, enemmän "asukuvia" :)

      Poista
  3. Täällä vähän samat tunnelmat - sillon kun kaikki on hyvin, tuntuu ettei oo mitään kirjotettavaa :D Kun on niin tottunu kirjoittamaan mielenterveysongelmistaan sun muusta paskasta, tuntuu aika oudolta ruveta kääntämään kelkkaa ihan toiseen suuntaan.
    Mut tosi hienoo että voit paremmin! c: *halaus* ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedämme siis tasan tarkkaan toistemme tuntemukset ! :o Mutta kiitos paljon c: Iso halaus takaisin ♥

      Poista
  4. toisaalta on ihanaa seurata tätä miten sun tekstit on muuttunut vähemmän tuskasiksi ku esim kaks vuotta sit ku alotin tätä lukemaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! :) Ihanaa saada tällaisia kommentteja ♥

      Poista
  5. musta tossa sun luonnos listassa on kyl hyviä ideoita, kirjota joskus ne valmiiksi ?? :)

    VastaaPoista
  6. Se on just sairaan hyvä juttu et täst blogista on tullu "positiivisempi". Ei se oo millää lailla tylsempi! Just ihanaa jos sulla menee nykyään henkisesti paremmin, ei siit tarvii kokee "syyllisyyttä" ettet saa lukijoilles sitä mukamas kiinnostavampaa synkkää tekstiä. Kaikkii sun kirjotuksii on ihana lukee, ja varsinki jos ne on niitä hyvän olon kirjotuksii :) oon lukenu tätä blogii nyt parin vuoden ajan. sanon et oot kyl niin niin taitava kirjottaja! Ja tsemppii tohon gynekologiseen vaivaan! Toivotaa et selvii mahollisimman pian ja saadaa kuntoon!!pärjäile!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon ! Ihana kommentti ♥ Arvostan tällaisia todella paljon ! :)

      Poista