• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Ulkonäköpaineita.

• Hello, My sweet little Bats ♥ !

- - -  - - -

Kaikista vanhimmat lukijani saattavat muistaa, että olen nuoruudessani elänyt jonkinlaisen syömishäiriön kanssa. Olin hyvin vaikeasti alipainoinen, ja tämän seurauksena myös aneeminen. En muista tuosta ajasta lähestulkoon mitään, mutta voin edelleen kuulla korvissani silloisen psykiatrisen poliklinikan lääkärini sanat "Sä et saa laihtua tästä enää yhtään enempää", kun olin astunut hänen vastaanotto huoneessaan sijaitsevalle vaa'alle. Ja tästä huolimatta tunsin itseni kuvottavaksi, rumaksi ja lihavaksi. Vaikka nämä ajat ovat jo kaukana menneisyydessä, monen monen vuoden takana, kuulen häirintyneet ajatukset päässäni nykypäivänä yhä useammin ja useammin. Ne ovat jääneet kuin kummittelemaan.

Mutta miksi otin asian puheeksi ? Koska tämä helvetillinen endometrioosin aiheuttama turvotus meinaa ajaa minut  h u l l u u d e n  partaalle. En voi sietää peilikuvaani, en voi sietää sitä miltä näytän. Kyllä minä tiedän, etten ole läski tai mitään sinne päinkään, mutta se mitä peilikuvani saa minut tuntemaan ja ajattelemaan itsestäni .. Näytän ryhävalaalta. Olen kokeillut jo niin monia eri asioita helpotukseksi; Ruokavalion muutosta, liikuntaa, ties mitä pillereitä .. Mutta ei, ei, ei, ei, mikään ei auta, ja näytän kirjaimellisesti siltä kuin olisin raskaana. Turhauttavaa, niin helvetin turhauttavaa. En voi edes  p u k e u t u a  niin kuin  h a l u a i s i n, vaan pidän ylläni lähestulkoon kokoajan paitaa, joka peittää valtaisasti turvonneen vatsani. Oversize topit ovat siis kovassa, lähes jatkuvassa käytössä. Ja minulle kun ulkonäkö on muutenkin henkilökohtaisesti niin  p i r u n  tärkeä asia. Niin vartalon kuin vaatteidenkin puolesta. En tunne itseäni itsekseni, kun joudun peittelemään vartaloani enkä pysty pukeutumaan niinkuin tahtoisin pukeutua. Odotan kuin kuuta nousevaa että pääsisin leikkaukseen, jonka jälkeen turvotus kuulemma helpottuisi. Näin minulle ainakin Endometrioosittaret -Facebook ryhmässä sanottiin, että leikkauksen jälkeen tila helpotti heti. Vaikka valtaisa vatsani ei ole omaa syytäni, en siltikään pääse eroon häiriintyneistä ajatuksista ja tuntemuksista itseäni kohtaan. Saatanan ruma läskiKaikista inhottavinta tässähän on juuri se, etten voi tehdä asialle mitään. En yhtikäs mitään. Voin vain odottaa että pääsen leikkaukseen. Voin vain toivoa, että se tekisi vartalostani jälleen sellaisen, millainen sen kuuluu olla, ilman tätä järkyttävän kiusallista ja epämiellyttävää "raskausvatsaa". Koska minä yksinkertaisesti  i n h o a n  peilikuvaani.

- - -  - - -

Eris kuittaa, xoxo ಌ
• See you in your nightmares •


15 kommenttia:

  1. Pitäisikö sun sit saada kulkea puolalasti, että olisit tyytyväinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satun vain pietämään vartaloa myötäilevistä vaatteista. Eikä tuskin kenenkään itsetuntoa kohenna kulkea jatkuvasti ihmisten ilmoilla kuin jätesäkissä.

      Poista
  2. Edellinen ano pisti miettimään että eihän se pötsi sitä puoli alasti kulkemistakaan estäisi. Saattaisi jopa olla ihan vapauttavaa kun ei mikään puristaisi.

    Eiköhän tässä oo ihan kyse siitä että turvonneena on tukala olo ilman mitään kroppakriisejäkään ja jos vähänkään istuvampia vaatteita harrastaa niin ne vyötärön bonussentit saa kaikki aiemin istuneet vaateet näyttää paskalta vaikka ne jotenkin saisi päälleen venyteltyä. En itse ole mikään kovin paljastavien vaatteiden ystävä, mutta istuvuus on minulle aika tärkeää joten sympatiat täältä sinulle Eris..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen lisäksi että peilikuva on epämiellyttävä, niin kyllä olotila on jatkuvasti myös todella tukala .. Tiedät tasan tarkkaan mistä puhun, sympatiat myös täältä sinne ♥ !

      Poista
  3. Juup, mullakin on olleet aika poissuljettuja jo pitkään yhtään tyköistuvammat tai just vyötärön alle yltävät paidat. Vituttaa olla lähdössä jonnekin ja sitten huomata että ei helvetti, taas toi pötsi mainostaa vähän liikaa itteensä. Maha on painosta riippumatta jotenkin pinkee ja pyöree ja erottuu ilkeesti sivuprofiilista. Ei siis sellanen pehmee pömppö, vaan alempaa turvoksissa. Pitäis varmaan jatkaa näitä omia tutkimuksia, mutta kun on jo kertaalleen saanut tuloksen ettei mitään endoa ole, niin ei jaksais väittää vastaankaan.

    Onko sulla ollut kipujen ym. lisäksi sellasta oiretta, että kaikki kosketus alavatsan alueella on ihan helvetin ahdistavaa? Siis sanotaan vaikka että joku halaa takaapäin ja laittaa kädet tohon, niin tulee heti joku lievä selittämätön kipu. Ite aina joudun kivahtamaan että nyt ne kädet helvettiin siitä ja etkö muista että mua sattuu :P Joskus terveyskeskuslääkärin tutkimuksissa olin ihan jumalattoman vihainen, kun se ei edes uskonut että mua se päältä päin painelu vaan sattui aivan perkeleesti: "ei voi sattua noin paljon". Just, sehän sen varmaan ties...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin .. Varsinkin sivuprofiili; Hrr, eieiei.

      Hmm, ei minulla kyllä tuollaista ole :o Nykypäivänä en vain yksinkertaisesti pidä siitä, että kädet laitetaan vatsalle, ja olotila on henkisesti tukala, mutta ei minulla fyysisesti mitään siitä tule. Lääkärillä tutkimuksissa meinasi kyllä välillä itku tulla, kun lieväkin painelu aiheutti todella kovia kipuja ..

      Poista
  4. Susta ei saa rumaa tekemälläkään. Kyllä se siitä. Pärjäile.

    VastaaPoista
  5. Minkälainen ruokavalion muutos kyseessä? Kuinka paljon liikuntaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whoaa, en jaksa edes alkaa listaamaan mitä kaikkea on kokeiltu, mutta onneksi pian tähänkin saa apua :)

      Poista
  6. Mihin aikoihin sairastit syömishäiriötä? Jäi mietityttämään, kun aikoinaan satuin näkemään sut useita kertoja. Kyllähän sä joskus laihempi olit kuin nykyään, mutta en koskaan muista, että olisit ollut mitenkään sairaalloisen laiha. Tarkoitan, kun tekstissäsi mainitsit ollees 'hyvin vaikeasti alipainoinen'.

    Herkästi noi lääkärit sanoo just ton, että ei sais yhtään enempää laihtua. Mullekin on se sanottu siinä vaiheessa, kun paino oli vain muutaman kilon liian vähän. Vissiin sellasta 'heräämistä' koittaa lääkärit sillä saavuttaa. Että ei se välttämättä ihan sitä tarkota, että olis vielä vakava tilanne.

    Takerruin vähän tohon kohtaan, jossa mainitsit ollees hyvin vaikeasti alipainoinen... Itse kuvittelisin sen tarkoittavan tilannetta ns. pahimmillaan eli sillon, kun ollaan jo siellä tiputuksessa, sydämessä on rytmihäiriöitä jne. En sitten tiedä, että mitä sä sillä meinasit...?

    Toivottavasti kommentti ei ollut mitenkään loukkaava tai muuta! Toivoisin vaan vähän selvennystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 6. luokalla kaikki alkoi ja 8. luokalla helpottamaan. Muistaakseni. En tosiaan muista tarkkaan, valitettavasti .. Huonoimmillani olin silloin kun asuin vielä äitini, silloisen naapurini luona ja lastenkodissa.
      Ja olet kyllä aivan oikeassa, parempi sanavalinta olis ollut käyttää pahimmillaan -sanaa. Ja ei tämä ollut lainkaan loukkaava, selvennystä pitää pyytää aina :)

      Poista
    2. Vaikeasti alipainoinen ei välttämättä näytä mitenkään ihan hirveän dramaattiselta vaatteet päällä, etenkin jos kyseessä ei ole mikään läheinen jonka on tottunut näkemään normaalipainoisena. Itse tutustuin erääseen toipuvaan syömishäiriöiseen ja vasta jälkikäteen on kuvista todennut että kyllähän se aika karulta näytti verrattuna nykytilaan silloin kun tutustuttiin. Mutta silloin se vaan oli sen näköinen kuin oli, ei jotenkin osannut nähdä että ne lommoposket ja tikkukaula eivät ole sen uuden ihmisen normaalia ulkonäköä. En siis tiennyt vielä siinä tutustumisvaiheessa mitään siitä syömishäiriöstä, vasta jälkikäteen on tullut ilmi.

      Poista
    3. Totta puhut, eihän se välttämättä niin pahalta näytä kuin mitä se oikeasti on.

      Poista