• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

perjantai 20. tammikuuta 2017

"Hän sopi terapeutikseni täydellisesti."

 ಌ Hello, My sweet little Bats !
I hope you leave a comment after your visit 

  •  •    •  •  

. TERAPIANI ON ALKANUT .

Tuntuu todella kummalliselta olla taas tässä tilanteessa. Tai no, enhän minä koskaan ennen ole käynyt terapiassa, vain juttelemassa säännöllisesti milloin missäkin milloin kenellekin sairaanhoitajalle. Viimeiset 5 vuotta olen kuitenkin elänyt ilman minkäänlaista hoitokontaktia, mutta nyt tälle pitkään kestäneelle yksin yrittämiselle ja taistelemiselle tuli loppu. Psykoterapia

Otin yhteyttä jok'ikiseen mahdolliseen terapeuttiin. Ainoastaan yksi vastasi myöntävästi kysymykseeni, olisiko hänellä tilaa yhdelle potilalle. Ja se hänellä oli; Vain yksi vapaa aika. Ja se oli riittävästi. Olin todella helpottunut siitä, kuinka hyvä tuuri minulla hänen kanssaan kävi. Hän sopi terapeutikseni täydellisesti. Parempaa en olisi osannut odottaa tai toivoa. Jotkut kun eivät löydä sopivaa terapeuttia mistään eivät sitten millään, edes siinäkään tapauksessa, että olisi mahdollista matkata terapeutin luo toiselle paikkakunnalle. Mutta olen iloinen, etten itse joutunut kohtaamaan tätä tulosta. Minä kun oletin etten tulisi millään löytämään itseäni meillyttävää terapeuttia vaativuuteni vuoksi. Olen kohdannut aivan käsittämättömän monta ihmistä, joille minun olisi pitänyt kertoa asioistani, mutta henkilökemiat eivät ole (ainakaan minun puoleltani) kohdanneet eivät sitteen millään lailla. Ja näissä tilanteissa minua on turha edes yrittää saada puhua pihahtamaan, kun sitä ei tule tapahtumaan, ellen pidä ihmisestä ja koe häntä turvalliseksi. Millaisia kokemuksia teillä on ? Tiedän, että lukijoissani on terapiassa käyneitä / käyviä persoonia, ja kuulisin mielelläni teidän kokemuksianne terapeutin etsinnästä. Onko kaikki käynyt helposti vai helvetillisesti .. ?

  •  •    •  •  


Minulta on monesti kysytty, millainen on se ns. "arkimeikkini", jonka teen jos / kun en ihan täyteen tällinkiin itseäni aio laittaa. Ja se on tässä; Mustat huulet, ripsiväri, kulmat ja hieman yksityiskohtia. Yksinkertaista, mutta mustien huulien avulla näyttävää.

  •  •    •  •  

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !

6 kommenttia:

  1. Ite oon kuntouttavassa psykoterapiassa ja kolmas vuosi meneillään. On kyllä niin totta, että jos kemiat ei natsaa, ei siitä oo mitään hyötyä. Ite uskalsin sanoa asiasta vasta nyt kolmantena vuotena, mutta en saanut jostain syystä vaihtaa terapeuttiakaan, enkä jaksa ruveta vänkäämään vastaan/etsimään uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten nuo ensimmäiset vuodet sitten oikein sinulla menivät ? Miten olet tuolloin saanut puhuttua ihmiselle, jota et ole kokenut miellyttäväksi ? Tuo kuulostaa aivan kamalalta tilanteelta ..

      Poista
  2. Aloitin terapiat (tai terapianomaiset käynnit) 12-vuotiaana, ja ensimmäinen sairaanhoitaja neuvoi mulle että 'sanot sille isäpuolelle lujasti vaan vastaan niin sitten kaikki menee hyvin'. Äitini ex-mies oli alkoholisti, joka alisti ja uhkaili väkivallalla. Lapset ei saaneet leikkiä tai nauraa, istuttiin omissa huoneissa hiljaa ja luettiin. Tai tehtiin kotitöitä. Muuten lyötiin.

    Seuraava terapeutti oli vanhempi nainen, joka ei koskaan muistanut, mitä olin edellisellä kerralla puhunut. Hänen tapansa oli, että potilas puhuu traumaattisista tapahtumista, ja hän ehkä esittää tarkentavia kysymyksiä. Kuuden kuukauden käyntien jälkeen sain diagnoosin lievästä masennuksesta varhaisteini-iässä. Olin kertonut vaikeista painajaisista, kohtaamastani väkivallasta, ahdistus-, paniikki- ja masennusoireista ja itsetuhoisuudesta. Se oli viimeinen käyntini, hän ei enää lähettänyt uutta aikaa enkä kysynyt.

    Näiden kahden jälkeen päätin hyvin nopeasti seuraavien parin tyypin kohdalla lopettaa kesken. En uskaltanut ikinä sanoa ääneen, mitä kaipaan terapeutilta. Huomasin kyllä heti, jos toista ei kiinnosta. Kehitin myöskin vaativan maun terapeuttia kohtaan, mm. yhden hylkäsin sen vuoksi, että hän kuunnellessän piti välillä mmh-mmh-mmh -tyyppistä ääntä, joka jostai syystä sai mut tuntemaan äärimmäistä vihaa tätä kohtaan :s

    Paras terapiakokemukseni oli nuorisopolilla, jossa sain juttukaveriksi about 30v naisen, joka selvästi välitti. Hän perehtyi tapaukseeni, antoi neuvoja ja kertoi oireistani sen, mitä olin halunnut tietää mutten osannut kysyä. Hän teetti minulla harjoitteita ahdistuksen ja mielialanvaihteluiden hallintaan, jotka ovat auttaneet. Hänen avullaan pääsin myös muuttamaan lapsuudenkodista.
    Kahden vuoden jälkeen aloin olla jo niin hyvässä kunnossa ja muorisopolille jo yli-ikäinen, että oli aika lopettaa hänen kanssaan - viimeisellä kerralla hän kertoi, että tällä polilla maksimi asiakassuhteen pituus on noin 6 kuukautta, jonka jälkeen nuori ohjataan eteenpäin. Mää itkin. Koskaan ei ollut ollut niin tärkee olo.
    Tän jälkeen kokeilin vielä aikuispolilla yhden terapiatädin kanssa sekä ryhmäterapiaa, mutta niistä ei ollut enää apua edellisen jälkeen. Jos siis hyvä tyyppi löytyy, pidä siitä kiinni -hyvä merkki on myös jos se pitää susta kiinni, kuten mulla kävi. Silloin se paras hyöty tuosta on oikeesti mahdollista saavuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vetää sanattomaksi .. Ymmärrän täysin jos tuollaisten kokemuksien jälkeen ei tahdo / jaksa enää yrittää. Ymmärrän vain paremmin ja paremmin kuinka hyvä tuuri minulla kävi, kun luin sinun tarinasi. Eikö sinua ole pyydetty kokeilemaan ihan Kelan tukemaa terapeuttia ?

      Poista
    2. Suositeltiin intensiivisempää traumaterapiaa kelaterapiana, mutten koskaan kokenut olevani tarpeeksi 'arvokas' siihen. Enkä halunnut etsiä enää uutta henkilöä., ei ollut luottoa siihen että löytäisin enää samanlaista tyyppiä kun tää nuorisoåolin nainen. Halusin myös odottaa että olisin henkisesti tarpeeksi vahva käymään läpi lapsuudenajan kokemuksia ja patoumia, mutta muutaman vuoden omatoimisen, joskin on-off -tyyppisen ja melko radikaalin toipumisen jälkeen oon huomannut, etten välttämättä edes tarvitse sitä enää - muutin kauas perheen läheltä, lähdin opiskelemaan täysin erilaista alaa kuin mihin koin soveltuvani ja pikkuhiljaa ympärille alkoi tulla erilaisia ihmisiä, jotka on muokanneet mun persoonaa avoimemmaksi ja tavallaan viisaammaksi. Kun sitten katsoin taakse elämässä, näin asiat niin erilailla. Katkeruutta ja vihaa on edelleen, mutta pelot ja synkkyys on menneet. Ne ei enää hallitse mua.

      Poista
  3. Mistä oot hankkinu ton kuvan topin :)

    VastaaPoista