• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

perjantai 15. joulukuuta 2017

" .. Niin ehkä asia lakkaisi olemasta, olemasta totta ? "

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •

Terapiani on kestänyt parin viikon päästä vuoden ajan, ja kulunut vuosi on tuntunut vain parilta kuukaudelta. Tuntuu, kuin mikään ei olisi muuttunut, mutta on kuitenkin. Pystyn paremmin asioihin, joiden vuoksi saatoin aiemmin lamaantua täysin, ja / tai saada järkyttäviä ahdistus- ja paniikkikohtauksia. Onhan sekin jotain. En edes tiedä mikä minua on konkreettisesti auttanut asian kanssa, mutta eiköhän sekin selviä ajan kanssa. Mutta nyt olen jälleen siinä tilanteessa, että uusi hakemus pitäisi jättää Kelaan toista terapaiavuotta varten. Odotukseni eivät ole kovin korkealla, sillä Kela kusi minua totaalisesti linssiin pari kuukautta sitten. " Sulla ei ole mitään huolehdittavaa, tuot vain terapiasta saamasi laskut tänne ja ne maksetaan täältä suoraan sinun puolestasi. " Tämän kuultuani meinasi ihan herkistymisen kyynel tirahtaa silmäkulmasta, mutta .. Asia ei kuitenkaan ollut ihan näin. Näin ei tapahtunut. Yht'äkkiä saan ilmoituksen, että minun olisikin itse pitänyt maksaa laskut omista tuistani viimeisen neljän kuukauden ajalta, ilman minkäänlaista erillistä ilmoitusta. Ja nyt olen ihan v*tun syvällä kusessa. Mietin vain, että mistä helvetistä minä nekään laskut olisin voinut maksaa, kun rahat riittävät kuukaudessa juuri ja juuri elämään ? Lähestulkoon kaikki luksus jää näkemättä, kokematta ja saamatta. No. Ei auta rypistellä kun paskat on jo housussa. Kyllä minä tämän jotenkin handlaan, pakkohan minun on, vaihtoehtoja minulla ei ole. Olin vuosi sitten aivan paniikissa terapian laskuista, ja kun sain vastaukseksi aiemmin mainitsemani lauseen rauhoittavalla äänensävyllä vienon hymyn saattelemana, tuntui kuin suuri paino olisi pudonnut harteiltani. - Minä saan kuin saankin apua. Minä saan kuin saankin mahdollisuuden parempaan elämään. - No. Nyt tiedän, että jatkossa pelkkään Kelan sanaan ei ole luottaminen. Viimeisen kerran kun lähdin Kelasta saatuani kuulla tämän minut pohjaan polkeman uutisen, kuuli koko Kelan henkilökunta ja asiakkaat huutoni ja itkuni. Tuolloin menetin itsehillintäni ja romahdin täysin kaikkien niiden ihmisten edessä, jonka jälkeen juoksin pois ja itkin puoli tuntia viereisen Prisman vessassa, ennenkuin pystyin taas hengittää ja kulkea ihmisten seassa. Perkeleen eläke. Miksi tämänkin asian pitää olla niin pirun vaikeaa ? Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä !


Sulkeudun. Sulkeudun yhä enemmän ja enemmän. En puhu. Olen hiljaa. En sano sanaakaan. Mutta eihän minua kukaan kuuntelekaan, saati kysy, " Miksi ? " Ennen puhuin suoraan ja kysymättä, avoimesti ja raa'asti. Mutta en enää. Ainoa paikka jossa puhun, on terapeuttini vastaanottohuone. Eikä puhuminen sielläkään aina ole helppoa tai yksinkertaista. Jotkut asiat tahdon jättää sanomatta, oikeastaan hyvinkin monen, sillä en tahdo niiden olevan totta. Jos olen hiljaa, en puhu tai ajattele, niin ehkä asia lakkaisi olemasta, olemasta totta ? Ja sitten mietin. Miksi nämä jotkut asiat ovat tapahtuneet ? Mitä olen tehnyt, että olen ansainnut sen ja tämän kaiken ? " Ihmiselle annetaan niin paljon kuin hän pystyy kantamaan. " Paskat sanon minä. Enhän minä ole jaksanut moneen vuoteen. Tai ehkä olenkin, kun ylipäätään olen täällä, tässä vielä kirjoittamassa. Ei minulla ole munaa tehdä itselleni mitään. Mutta entä jos jossain vaiheessa romahdankin tämän kaiken painon olla ? - Jälleen kerran. Se on tapahtunut jo kerran. Mutta epäonnistuin. Kuten huomaatte. - Etten jonain päivänä enää jaksakaan kantaa harteillani kaikkea sitä, tätä, mitä niille on laskettu ?

Mutta nyt, rakkaat lepakon poikaseni. Pieni ilmoitus: Päätin, että en lopeta Blogini ylläpitämistä, vaan jatkan niin sitä, kuin myös videoiden tekemistä. Nautin kirjoittamisesta todella paljon, enkä tästä syystä tahdo sitä lopettaa. Joskus vain tuntuu siltä, ettei mistään enää tule mitään. Etten saa kirjoitettua mitään mielestäni julkaisemisen arvoista. Ja aiemmin mainitsemani sulkeutuminen vaikuttaa myös kirjoittamiseeni, kuten olette varmasti huomanneet. Ennen kerroin teille avoimesti aivan kaikesta, siis kaikesta, mutta enää en. En vain tiedä mistä tämäkin muutos johtuu. Pitäää vain toivoa, että asia korjaantuu .. Kaipaan noita menneitä aikoja.


•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !


8 kommenttia:

  1. Kyllä siitä maksusta kerrotaan monta kertaa ennen kuin haet edes terapiaan. Multa sitä varmistettiin 3 vuotta ennen kuin sain luvan hakea terapiaan ja terapeuttikin kysyi, että onko mulla varmasti varaa maksaa terapiat ja varsinkin joka viikolle. Sitä kysyttiin niinkin paljon, että meni hermot.. Terapeuttisi on myös varmasti asiasta sanonut, koska ei kukaan halua epävarmaa maksajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietenkään. Kyllä Kelan puolesta laskut maksettiin aina aiemmin, tietenkin, mutta jostain syystä ei sitten enää. Tottakai tuollaiset asiat on selvitetty ennen terapian alkamista, mutta sitten tällainen yht'äkkinen yllätys .. Ei niin kiva sellainen. Terapeuttinikin on ymmällään ja vihainen Kelalle tästä ja olemme asiaa käyneet läpi ja pohtineet useaan otteeseen. Asia ei siis ole ihan niin kuin tuossa sanoit.

      Poista
    2. Asiaahan on kirjoituksen perusteella selvitetty kelalta ennen terapiaa, että maksaako kela laskut. Itselläni on kans samankaltainen kokemus kelan kanssa, kun kävin kysymässä jostain tuesta että onko tämä nyt varmasti oikein, niin työntekijä vakuutteli että kyllä on, no eipä ollutkaan ja sitten vietiin seuraavien kuiden tuista, mikä minusta nyt on ihan vain sen työntekijän virhe, ei minun kun asiaa selvitin jo ennenkuin kyseiset tuet olivat minun käytettävissäni.

      Poista
    3. Milly, juurikin näin, täysin samanlainen tilanne !

      Poista
  2. "Mietin vain, että mistä helvetistä minä nekään laskut olisin voinut maksaa, kun rahat riittävät kuukaudessa juuri ja juuri elämään ? Lähestulkoon kaikki luksus jää näkemättä, kokematta ja saamatta. "

    Mitä tarkoitat tällä?

    VastaaPoista
  3. Osaat kirjoittaa, oon useamman vuoden lukenut blogiasi ja arvostan, ettet ole lopettanut tätä vaikka varmasti vaikeaa on ollut. Toivottavasti kaikki asiasi järjestyvät! <3

    VastaaPoista