• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Feelings ? What Feelings ?

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •

Terapiani jatkuu nyt toista vuotta.  Yht'äkkiä tajusin ensimmäisen vuoden olevan jo ohitse, ja minusta tuntui ettemme olleet saaneet sen aikana yhtikäs mitään aikaiseksi. Hetken aikaa asiaa kuitenkin pohdittuamme, ymmärsin olleeni väärässä. Edistystä oli ehdottomasti tapahtunut, sillä en saa enää läheskään yhtä paljon paniikki- ja / tai ahdistuskohtauksia julkisilla paikoilla ja / tai julkisilla kulkuvälineillä kulkemisesta. Mutta nyt kun ensimmäinen vuosi on takana, alamme vasta tekemään rankemmin töitä. Ja töitä on totta tosiaan tehtävänä. Paljon. Todella,  t o d e l l  a  paljon .. Oikeasti tekemistä on niin paljon, etten ole varma riittääkö 3 vuotinen terapia kaikkeen tähän, kun kerran vuosikin tuntui niin onnettoman lyhyeltä ja nopeasti kuluneelta ajalta. Tuntuu pelottavalta, jos tämä jäisikin kesken, vajanaiseksi. Mitä minä sitten teen ?
   Mitä tällä hetkellä käsittelemme terapiassa, mikä tällä hetkellä on se the juttu, ovat tunteeni. Tai oikeastaan tunteettomuuteni. Tietämättömyyteni tunteista. Ne ovat minulle hyvinkin vahvasti tuntematon käsite. Tunteet. En osaa tunnistaa niitä, en osaa kuvailla niitä, en edes tiedä miltä suurin osa niistä edes tuntuu. Elämä on tuonut minut siihen pisteeseen, etten enää yksinkertaisesti osaa tuntea. Tai vaihtoehtoisesti sysään tunteet alitajuntaisesti " pois tieltäni ". Kyllä te varmasti sen tiedätte, että jossain pisteessä ihmismieli alkaa suojelemaan itse itseään. Tilanne tai vaiva, miksi tätä nyt kutsua, kehittyi hiljalleen ja näin ollen täysin huomaamattani  lopulliseen loistoonsa. Se kesti niin pitkään, niin monta vuotta, että yht'äkkiä ymmärsin, etten enää tuntenut mitään. Ja jos tunsin, se oli negatiivista. Miksi ? No siinäpä vasta äärimmäisen hyvä kysymys, johon minäkin tahtoisin saaad vastauksen ! Negatiivisuutta negatiivisuuden perään. Nopeita, hetkellisiä välähdyksiä, kuin tähdenlentoja arjessani : Vihaisuutta, jännittyneisyyttä, pettymystä, turhaantuneisuutta, raivoa, inhoa, ärtymystä, kateutta, masentuneisuutta, ahdistuneisuutta, epävakautta, anteeksi antamattomuutta, koston halua, aggressiivisuutta .. Ja kaikista pahimpana, suurimpana ja vallitsevimpana, kuin valtavana mustana aukkona, itse  t y h j y y s . Enkä minä tiedä miksi. Se on raivostuttavaa, turhauttavaa. Mistä johtuu, että en osaa tunnistaa tunteita, jos jos pystynkin, ne tunteet ovat kaikkea muuta kuin positiivisia. Ne ovat jok'ikinen negatiivisia. Vai olenko yksinkertaisesti kokenut elämässäni liikaa pahaa, jonka vuoksi elämäni on ehostettu ripauksella tähtipölyä, negatiivisilla tunteilla, kykenemättömyydellä tuntea lähestulkoon lainkaan positiivisia tunteita .. ?
Mutta miten yritämme saada tunteiden tunnistamista toimimaan paremmin ? Terapeutillani on 5 A4 kokoista paperia täynnä ( aakkosjärjetyksessä olevia ) tunteita kuvaavia sanoja, kuten esim. ensimmäisten seassa olleet avuttomuus, alakuloisuus, arvostetuksi tulemisen tunne ja anteeksi antaminen / antamattomuus. Hän sanoo sanan ja kysyy, mitä minä tunnen jos ajattelen kyseistä sanaa, miten se mahdollisesti tuntuu kehossani, millaisissa tilanteissa tunnen tällaista tunnetta ja voisinko kuvailla elämässäni tapahtunutta tilannetta jossa olisin tuntenut tämän tunteen. Joillekkin tämänlainen kysely tuntuu varmasti päivänselvältä, yksinkeraiselta ja helpolta, mutta minä tunnen itseni .. H*lvetti, tämänkin sanan keksimiseen menee aikaa. Olisikohan oikea kuvaava sana epätoivoinen ? Ei kai nyt ihan epätoivoinen, epätoivo tuntuu ehkä hieman radikaalilta. Turhauttavaa kenties ? 

•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !


1 kommentti:

  1. Oma kokemus: terapia saattaa yhtäkkiä edetä suurin harppauksin. Jossain vaiheessa itse jumitin tosi pahasti, mutta tilanteen analysointi terapeutin kanssa johti läpimurtoon. Toisekseen oli todella ahdistavaa lopettaa terapia ja menin huonompaan kuntoon (jouduin osastolle asti) , mutta nyt huomaan terapian hyödyt! Joo, oon edelleen monella tapaa rikki, mutta oon oppinut elämään sen kanssa paremmin ja näen tiettyjä mahdollisuuksia elämässäni, joita en ennen nähnyt. Jos tästä toivun vielä enemmän työkykyiseksi, niin hakeudun ehkä vielä toiselle terapiakierrokselle. Nyt ei oikein ole rahaa.

    VastaaPoista