• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

perjantai 15. joulukuuta 2017

" .. Niin ehkä asia lakkaisi olemasta, olemasta totta ? "

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •

Terapiani on kestänyt parin viikon päästä vuoden ajan, ja kulunut vuosi on tuntunut vain parilta kuukaudelta. Tuntuu, kuin mikään ei olisi muuttunut, mutta on kuitenkin. Pystyn paremmin asioihin, joiden vuoksi saatoin aiemmin lamaantua täysin, ja / tai saada järkyttäviä ahdistus- ja paniikkikohtauksia. Onhan sekin jotain. En edes tiedä mikä minua on konkreettisesti auttanut asian kanssa, mutta eiköhän sekin selviä ajan kanssa. Mutta nyt olen jälleen siinä tilanteessa, että uusi hakemus pitäisi jättää Kelaan toista terapaiavuotta varten. Odotukseni eivät ole kovin korkealla, sillä Kela kusi minua totaalisesti linssiin pari kuukautta sitten. " Sulla ei ole mitään huolehdittavaa, tuot vain terapiasta saamasi laskut tänne ja ne maksetaan täältä suoraan sinun puolestasi. " Tämän kuultuani meinasi ihan herkistymisen kyynel tirahtaa silmäkulmasta, mutta .. Asia ei kuitenkaan ollut ihan näin. Näin ei tapahtunut. Yht'äkkiä saan ilmoituksen, että minun olisikin itse pitänyt maksaa laskut omista tuistani viimeisen neljän kuukauden ajalta, ilman minkäänlaista erillistä ilmoitusta. Ja nyt olen ihan v*tun syvällä kusessa. Mietin vain, että mistä helvetistä minä nekään laskut olisin voinut maksaa, kun rahat riittävät kuukaudessa juuri ja juuri elämään ? Lähestulkoon kaikki luksus jää näkemättä, kokematta ja saamatta. No. Ei auta rypistellä kun paskat on jo housussa. Kyllä minä tämän jotenkin handlaan, pakkohan minun on, vaihtoehtoja minulla ei ole. Olin vuosi sitten aivan paniikissa terapian laskuista, ja kun sain vastaukseksi aiemmin mainitsemani lauseen rauhoittavalla äänensävyllä vienon hymyn saattelemana, tuntui kuin suuri paino olisi pudonnut harteiltani. - Minä saan kuin saankin apua. Minä saan kuin saankin mahdollisuuden parempaan elämään. - No. Nyt tiedän, että jatkossa pelkkään Kelan sanaan ei ole luottaminen. Viimeisen kerran kun lähdin Kelasta saatuani kuulla tämän minut pohjaan polkeman uutisen, kuuli koko Kelan henkilökunta ja asiakkaat huutoni ja itkuni. Tuolloin menetin itsehillintäni ja romahdin täysin kaikkien niiden ihmisten edessä, jonka jälkeen juoksin pois ja itkin puoli tuntia viereisen Prisman vessassa, ennenkuin pystyin taas hengittää ja kulkea ihmisten seassa. Perkeleen eläke. Miksi tämänkin asian pitää olla niin pirun vaikeaa ? Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä !


Sulkeudun. Sulkeudun yhä enemmän ja enemmän. En puhu. Olen hiljaa. En sano sanaakaan. Mutta eihän minua kukaan kuuntelekaan, saati kysy, " Miksi ? " Ennen puhuin suoraan ja kysymättä, avoimesti ja raa'asti. Mutta en enää. Ainoa paikka jossa puhun, on terapeuttini vastaanottohuone. Eikä puhuminen sielläkään aina ole helppoa tai yksinkertaista. Jotkut asiat tahdon jättää sanomatta, oikeastaan hyvinkin monen, sillä en tahdo niiden olevan totta. Jos olen hiljaa, en puhu tai ajattele, niin ehkä asia lakkaisi olemasta, olemasta totta ? Ja sitten mietin. Miksi nämä jotkut asiat ovat tapahtuneet ? Mitä olen tehnyt, että olen ansainnut sen ja tämän kaiken ? " Ihmiselle annetaan niin paljon kuin hän pystyy kantamaan. " Paskat sanon minä. Enhän minä ole jaksanut moneen vuoteen. Tai ehkä olenkin, kun ylipäätään olen täällä, tässä vielä kirjoittamassa. Ei minulla ole munaa tehdä itselleni mitään. Mutta entä jos jossain vaiheessa romahdankin tämän kaiken painon olla ? - Jälleen kerran. Se on tapahtunut jo kerran. Mutta epäonnistuin. Kuten huomaatte. - Etten jonain päivänä enää jaksakaan kantaa harteillani kaikkea sitä, tätä, mitä niille on laskettu ?

Mutta nyt, rakkaat lepakon poikaseni. Pieni ilmoitus: Päätin, että en lopeta Blogini ylläpitämistä, vaan jatkan niin sitä, kuin myös videoiden tekemistä. Nautin kirjoittamisesta todella paljon, enkä tästä syystä tahdo sitä lopettaa. Joskus vain tuntuu siltä, ettei mistään enää tule mitään. Etten saa kirjoitettua mitään mielestäni julkaisemisen arvoista. Ja aiemmin mainitsemani sulkeutuminen vaikuttaa myös kirjoittamiseeni, kuten olette varmasti huomanneet. Ennen kerroin teille avoimesti aivan kaikesta, siis kaikesta, mutta enää en. En vain tiedä mistä tämäkin muutos johtuu. Pitäää vain toivoa, että asia korjaantuu .. Kaipaan noita menneitä aikoja.


•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !


sunnuntai 26. marraskuuta 2017

The Tomboy Look is Back !

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •

Siitä on jo piiiiitkän aikaa, kun joku teistä rakkaista lepakon poikasistani kysyi, että milloinhan minut mahdetaan nähdä seuraavan kerran siinä legendaarisessa Tomboy lookissani, sillä hän kaipasi sitä ja piti siitä niin paljon. No, nyt on koittanut taas se hetki elämässä, että kyseinen tyyli teki yllättävän paluun ! En ole koskaan ollut vain yhden tyylisuunnan orja, vaan vaihtelen tyylejäni hyvin radikaalistikin. Mutta uskallan väittää, että empä ole ainakaan tylsää seurattavaa sen osalta. Tässä teille nyt uusimpia otoksia Tomboy tyylin saattelemana. Ja myöhemmin tulen kertomaan teille hieman enemmän ja tarkemmin näistä tyylini äkkinäisistä muutoksista, mistä ne ehkä johtuvat ja miten ne minuun vaikuttavat [ tai miten minä vaikutan niihin ]. Tämä on monimutkainen asia.

Mikähän siinä on, kun joillekkin ihmisille sopivat kaikki mahdolliset tyylit ? 




•  •  •    •  •  •

Tähän loppuun vielä muutama vanha kuva Tomboy lookistani :
[ Pst. Rakastan ihan yli kaiken noita ensimmäisen ja viidennen kuvan lyhyitä hiuksia .. ]





•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !


lauantai 28. lokakuuta 2017

" .. Jotten enää huutaisi apua, aivan täysin turhaan. "

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •

Kuten olette varmasti huomanneet rakkaat lepakon poikaseni, niin en ole pitkään pitkään aikaan kirjoittanut mitään, vaan julkaissut videoita. En tiedä mikä minuun jokin aika sitten iski, mutta kun " se joku " iskee niin se iskee, ja kovaa. En sano että kyisenen muutos bloggaamisn / vloggaamisen / youtubettamisen suhteen olisi pysyvä, joten tahtoisin nyt tietää teidän mielipiteitänne ! Seuraatteko mielummin ihmisiä sosiaalisessa mediassa lukemalla, vai videoita katsomalla ja kuuntelemalla ? Jos vain kerrotte mielipiteenne, niin kuuntelen niitä ja varmasti saan potkun perseelle myös kirjoittamisen suhteen, jos sitä vain enemmän toivotte ♥ . Tilanne on minulle kovin outo, sillä kirjoittaminen on aina ollut suuri vahvuuteni, ei puhuminen ja esiintyminen. Mutta ihmiset kehittyvät, ja ehkä jatkossa osaan tehdä molempia rinta rinnan ? Kirjoittamista en missään nimessä tahdo kokonaan lopettaa, sillä nautin siitä suuresti edelleen. Enkä voi videoissa puhua samoin kuin kirjoittaessa, kirjoittamistyylini kun on silloin tällöin mitä se nyt on. Dramaattisempaa ? Muuten vaikuttaisin kuin miltäkin p*skalta draamanäyttelijältä joka yrittää vääntää pakolla mitä lie Hamletia.


ಌ Tilaamaan  Eris Von Sin .

•  •  •    •  •  •

Viime aikoina elämä on heitellyt minua pitkin seiniä kuin mitäkin räsynukkea. Halpaa, jo puhki leikittyä, kalvakkaa surusilmäsitä nukkea. Paiskaudun seinälle kerta toisensa jälkeen. Olen niin turta, etten pysty enää edes tuntemaan noita loputtomia iskuja kymmenien ja taas kymmenien mustelmieni alta. Saumani repeilevät, ja tuntuu kuin raajani repeytyisivät irti kehostani hitaasti yksi kerrallaan, yksi hento ommel hellittäytyen kerrallaan. Tahtoisin repiä silmät päästäni, jotten näkisi. Korvatkin, jotten vain kuulisi. Tahtoisin purra irti kieleni, jotten enää huutaisi apua, aivan täysin turhaan. Repiä ihoni irti lihastani, jotten tuntisi kosketustakaan. 

[ Ajatelkaa nyt kun olisin puhunut yllä olevalla tavalla videolla .. ]


•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !