• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

lauantai 9. kesäkuuta 2018

My 4 days.

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •

Day 1. Solmin lenkkareiden kirkkaan pinkit nauhat tiukalle rusetille ja vedän tuulitakin vetoketjun kiinni. Nostan aurinkolasit silmilleni ja laitan kuulokkeet korvilleni, ja laitan Spotifysta soimaan soittolistani SUOMiPOP ja ensimmäisenä alkaa soimaan Kaija Koon kappale Siniset tikkaat. Desifioin käteni vielä kerran ennen kuin avaan sairaalan yllättävän raskaan ulko-oven ja lähden kävelemään kohti kotia. Matka on hieman päälle 5 kilometriä pitkä, mutta olisin voinut kävellä tuon matkan vielä moneen kertaan, kerta toisensa jälkeen uudestaan. Ainakin siltä minusta tuntui. Oikeastaan taisin hieman toivoakkin, että se olisi kestänyt pidempään. Mutta kello on jo yhdeksän illalla .. Minun täytyy ottaa iltalääkkeet ja mennä nukkumaan .. 
   Huomaan jälleen kerran ajattelevani sitä surullisen tuttua asiaa, tilannetta, tunnetta. Nimittäin sitä, etten ole enää pariin päivään tuntenut mitään. Enkä ole lainkaan kaivannut tätä tilannetta. Olen tästä aiemminkin puhunut, että en ole ihan varma että tunnenko mitään, vai tunnenko pelkkää tyhjyyttä. Mutta antaapi olla. Nyt minulla on kuitenkin jälleen tällainen olotila. Kävelen ohi yläkoulun. Seuraan, kuinka lapset ja nuoret pelaavat ketkä jalkapalloa, ketkä kirkonrottaa ja ketkä hyppivät ruutua. Muistelen omaa aikaani ala- ja yläasteella. En kaipaa noitta aikoja, en sitten yhtään. Muistan vain pahoja asioita, huonoja muistoja, loputtomia itkuja ja riittämättömyyden tunnetta. Ymmärtämättömyyttä, kiusaamista, haukkumista, hyljeksintää, ivallista naurua, eristäytymistä. On noina kouluvuosina varmasti jonkin verran hyvääkin tapahtunut, mutta pahat asiat hukuttavat ne alleen, enkä muista niitä enää. En lainkaan. Valitettavasti. Siksi, aina kun kävelen koulun ohi ja näen pihalla koulupäivän jälkeen leikkivät ja pelaavat nuoret, olen kateellinen. Olen katkera. Huokaan syvään, suljen hetkeksi raskaat silmäluomeni, ennenkuin käännän katseeni pois ja jatkan matkaani. Näiden tunteiden tunteminen on täysin turhaa. Joten sysään ne syrjään.

Day 2. Päivä toisensa jälkeen menee ohitse. En ole poistanut kodistani kolmeen päivään. En ole sanonut sanaakaan, ja olen vain maannut lamaantuneena sohvalla. Netflixistä pyörii sarja How to get away with Murder, mutta en muista lainkaan mitä edellisessä jaksossa on tapahtunut. Ja tämä jatkumo vain jatkuu ja jatkuu. Kun kello näyttää 8 illalla, nousen ottamaan iltalääkkeeni ja siirryn sänkyyn puhelimeni kanssa, katsomaan edelleen samaa sarjaa. Kuitenkin. Jossain vaiheessa havahdun siihen, että tuijotan puhelimen näytön ohi seinään ja yllätän itseni ajattelemasta kavereita, ystäviä, läheisiä ja tuttavia. Sitä, millaisia toisten ihmisten ihmissuhteet ovat. Millaisia kavereita ja ystäviä heillä on. Mitä he tekevät tuttaviensa kanssa ja mitä he jakavat toistensa kanssa. Mitä he tekevät toistensa puolesta. Miltä se mahtaisi tuntua. Se, että olisi niin läheisiä ihmisiä, tuttavia, kavereita, ystäviä. Minä olen vain niin helvetin yksinäinen. Toisaalta, tiedättehän tekin jo, että olen jo tottunut siihen. Surullista, mutta valitettava tosiasia. Kenenkään yleinen olotila ei saisi olla yksinäisyyden piirittämä, mutta jossain vaiheessa siitä tulee sinulle se "normaali olotila". Tieto yksinäisyydestä häilyy tietoisuudessasi kokoajan, ja välillä se nousee yli muiden ilkkumaan ilkikurisesti.
   " Mutta ethän sä ikinä halua mennä mihinkään ulos ", oli erään ihmisen toteamus. Ehei kultaseni, ei. Se että minua ei näy ikinä missään, ei johdu siitä ettenkö tahtoisi lähteä ulos ja olla ihmisten kanssa, sosialisoitua ym, vaan siitä, että minulla ei ole seuraa. Minua ei pyydetä mihinkään, ja jos minä kysyn joltakulta seuraa, heillä on aina jotain muuta. Okei, joskus hyvin hyvin hyvin harvoin tapahtuu normaalista poikkeava tapahtuma, ja joku kysyykin minua johonkin tai joku sanookin kyllä minun kysymykseeni siitä että lähdetäänkö illalla ulos. Mutta pointtini on kuitenkin edelleen se, että minä en ole kenenkään ensimmäinen valinta, mitä seuran hakuun tulee esim. illanviettoon. Ja tästä pääsin miettimään sitä, että olenko minä tuonut kenenkään ihmisen elämään jotain positiivista, jotain tärkeää, jotain mistä he minut muistavat, jotain minkä vuoksi he eivät halua minusta luopua / minun lähtevän heidän elämästään ? Olenko joillekin ihmisille tärkeä, merkitsenkö minä kenellekään sen enempää ? Minä mietin, mietin ja mietin, mutta en keksinyt mitään. En yhtikäs mitään. Minun käsitykseni mukaan en ole tuonut mitään erityistä tai positiivista kenenkään elämään. Korjatkaa, jos olen väärässä ! Mutta mielestäni en. Miksi näin sitten on ? En minä helvetti tiedä ..

Day 3. Oliko se unta vai ei ? Käännyn sängyssä selälleni, ja muistelen. Tapahtuiko kaikki tuo edellisenä iltana, vai olenko vain nähnyt todella toden tuntuista unta ? Minun on noustava, ja tarkistettava asia. Otan sähkötupakan käteeni, ja ottaessani päivän ensimmäisiä sauhuja, vilkaisen olohoneeseen matkallani keittiöön. Voi jeesuksen vittu, kyllä se vain oli totta ! Siinä hän nukkuu, olohuoneeni mustalla nahkasohvalla. Tv on päällä, mutta äänettömällä ja ikkuna on rakosellaan auki. Seison vielä hetken paikallani tuijottaen tuota 99%'sti mahdotonta näkyä. Tämä aamu on tuo 1%. Pudistan päätäni hämmennyksen vallassa, huokaan syvään, haron mustia karheita hiuksiani ja menen tapani mukaan keittämään kahvia. Tänään tosin kaksi kertaa enemmän kuin normaalisti. Nojaan ihan vain parin sekunnin ajan keittiön pöytää vasten, tai ainakin luulin niin, kun yht'äkkiä huomaan kahvin jo valuneen. Täytän kaksi Star Wars kahvikuppia mustalla kahvilla ja hivuttaudun hiljaa olohuoneen puolelle. Asetan toisen kupillisen hiljaa hänen eteensä, kun itse istahan toiseen päähän sohvaa. Tilanne tuntuu täsyin mahdottomalta, mutta pakkohan se on uskoa. Onhan hän suoraan edessäni. Tökkään häntä hellästi käsivarteen, ja hän avaa uniset silmänsä. Ja ensimmäisenä, kun hän katsoo minua, hän hymyilee. Enkä minä voi muuta kuin hymyillä takaisin, sillä en ole aikoihin nähnyt mitään niin kaunista.


Eikö siun dösän pitäny lähteä jo ennen kuutta ? ", kysyn, kun vilkaisen kelloa, jonka näyttämä aika on hieman yli 7. " Joo .. Niinhän se lähti. " Vaikka hänen piti lähteä, päädymme lopulta olemaan koko päivän, illan ja vielä toisenkin yön yhdessä. Ja vasta seuraavana aamuna hän lähtee luotani. Mutta voi, tuo aika jonka vietimme yhdessä .. Sydämeni pakahtuu, mutta samalla särkyy jok'ikinen kerta enemmän, kun muistelen tuota puoltatoista vuorokautta. Se tunne, mitä tunsin .. Olen puhunut monesti siitä, kuinka positiiviset tunteet ovat minulle todella tuntemattomia, enkä näin ollen osaa myöskään tunnistaa näitä tunteita. Mutta tämän tunteet minä tunnistin. Tunteen, jota en muista tunteneeni aikoihin, ainakaan näin puhtaana. Ja tämä tunne, oli ilon tunne. Minä olin iloinen. Minä olin iloinen kun hän oli luonani, hän teki minut iloiseksi. Hymy kasvoillani oli niin aito, että se jopa hämmensi minua hieman. Miten minä yht'äkkiä vain tunsinkin jotain tallaista ? Mutta voi, kuinka minä nautinkaan tuosta olotilasta, enkä antanut minkään, en yhtikäs minkään pilata sitä. Yleensä onnistun pilaamaan itse oman fiilikseni liialla ajattelulla, jossittelulla ja spekuloinnilla, mutta en nyt. Nyt koko tuo aika oli pelkkää positiivisuutta, pelkkää hyvää, pelkkää iloa.
   .. Mutta tulenko saamaan tämän tunteen takaisin ? Tarkoitan .. Tulenko hänet takaisin luokseni ? Sitä minä en valitettavasti tiedä. Epätietoisuus on pahinta, sen tietää meistä jokainen. Aikaa tästä ilon vuorokaudesta on kulunut vain muutamia päiviä, mutta se tuntuu kuin i k u i s u u d e l t a . Eikä juuri nyt minulla ole yksinkertaisesti muita vaihtoehtoja kuin odottaa.

Day 4. Kaunis blondi nainen kiristää vasempaan ranteeseeni mustaa ja oranssia huutavan rannekkeen, jossa lukee Rockfest. Vedän syvään henkeä, ja astun festarialueelle. Tässäkö tämä nyt on, minun ensimmäiset festarini ? Toisaalta, voiko tätä minun puolestani festareiksi sanoa, kun tulin katsomaan ainoastaan yhtä esiintyjää ? No. Väliäkö tuolla, sillä esiintyjä on minun musiikkimaailmani kirkkain tähti, ehdoton nro. 1. Ainoa joka herättää minussa voimakkaita tunteita, ainoa jolla on minulle suurempi merkitys, pimeyden prinssi, Ozzy Osbourne. Tämän mahdollisuuden ei vain yksinkertaisesti voinut antaa mennä ohitse. Kolmen kuukauden pieni säästäminen, jotta sain ostettua sen 89€ kustantaneen pääsylipun. Ja nyt minä seison tässä. Vihdoin ja viimein ! Vain muutamankymmenen metrin päässä päälavasta, jonne yksi suurimmista idoleistani pian astuu. 
   Ennen tuota jo kuukausia intohimoissani odottamaani esiintyjää nautimme kaverini kanssa pari olutta, siideriä ja lonkeroa, kunnes kello on 10 minuuttia vaille illan tärkeimmän ajankohdan. Toinen silmäni on visusti silmälapun alla, mutta pääsen kuin pääsenkin n. kolmanteen riviin, juuri kun tuo jumalallinen ääni kaikuu korvissani. Seison siinä. Yksin. Omassa seurassani. Koska tahdon vain nauttia, keskittyä vain ja ainoastaan tuohon yhteen asiaan vain n. 10 metrin päässä minusta. Kuvaan pari videota ja laulan mukana, mutta loppuenlopuksi minun on hyväksyttävä se, etten minä tunne mitään. Olen odottanut tätä kuin kuuta nousevaa, mutta miksi nyt, kun seison tässä, on kuin ei olisi mitään. Yritän käsitellä tunnetta, että tuntisin enemmän, mutta epäonnistuttuani täydellisestä, tulen vain entistä huonommalle tuulelle ja surulliseksi, joten epäonnistuttuani täydellisesti päätän poistua lavan edestä ennen kuin Ozzy lopettaa. Ja nyt, kahden päivän jälkeen, olen edelleen aivan helvetin surullinen. Asia josta minun olisi pitänyt nauttia niin että sydämeni tuntuisi repeävän onnesta, olikin jotain aivan muuta. Tottakai olen tyytyväinen siihen, että pääsin kokemaan tämän illan ( sillä tiedän että olisin katunut elämäni viimeiseen päivään asti sitä että en olisi mennyt ), mutta luulin että olisin tuntenut jotain paljon enemmän. Luulin että olisin iloinen, onnellinen, haltioitunut .. Mutta ei. En ole. Siksi olen vihainen itselleni ja huudan väsyneelle peilikuvalleni, " Miksi miun pitää olla niin vitun fucked up ?! "

•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin .
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !


perjantai 4. toukokuuta 2018

Kahdeskymmeneskahdeksas huhtikuuta, Eris 25 vuotta.

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •

On kahdeskymmeneskahdeksas huhtikuuta. Keväinen, mutta harmaan sateinen päivä, 
jolloin ikäni on yksi neljäsosa sadasta, jolloin minä täytän kaksikymmentäviisi vuotta.

Yritän pohtia miltä minusta tuntuu, kun istun tässä kirjoittamassa ja juomassa ensimmäistä kupillista mustaa, höyryävän kuumaa kahvia isosta Darth Vader kahvimukista. Olenko iloinen vai surullinen ? Olenko innoissani vai ahdistunut ? Odotanko tätä päivää, vai toivoisinko sen vain menevän pian ohitse ?
   En taas tiedä mikä minua oikein vaivaa. Jo edellisenä iltana pohdin, että mikä nyt taas on vikana. Minulla on tälle päivälle kyllä suunnitelmia, ja niiden perusteella päivästä pitäisi tulla oikein hyvä, ( sanoisin että nautinnollinen, mutta en tunnista sanan kuvaamaa tunnetta, en tiedä miltä se tuntuu ) mutta silti en saa karistettua tätä kummallista tunnetta silmieni takaa. Miksi minun on  niin pirun vaikeaa nauttia asioista, jotka toisille ovat itsestäänselviä ilon ja juhlan aiheita ? Hyvin usein mietin, että olen aivan totaalisen toivoton tapaus, mitä tällaisiin asioihin tulee.
Mutta se ei tarkoita, että luovuttaisin kuten yleensä ja jäisin kotiin makaamaan itsesäälissäni piehtaroiden, ei todellakaan. Ei tänä vuonna. Ei tänään. Otan heti ensimmäisenä kameran käteen, ja alan kuvaamaan tätä päivää. Jälleen olisi tarkoitus kuvata koko päivän ajan, ja julkaista myöhemmin My Day -video niin tänne, kuin Youtube -kanavalleni. Vaatteet ( tai oikeastan vaatteen ) tälle päivälle valitsin jo edellisenä päivänä. Haalin viimeisen viikon aikana omistukseeni kolme aivan käsittämättömän ihanaa "haalaria", joihin olen hurahtanut aivan totaalisesti ! Vain yksi vaatekappale, mutta silti mielestäni äärimmäisen seksikäs .. ♥ ! 
   Psst. Kaikkea sitä. Kun aloitin tämän tekstin kirjoittamisen, olotilani oli jokseenkin synkän puoleinen. Mutta nyt, kun muutama minuutti on kulunut ja olen päässyt tähän vaiheeseen kirjoittamista, tunnen oloni jopa hieman paremmaksi. Toivon vain, ettei olotilani heitä härän persettä uudestaan, vaan se pysyisi paremman puoleisena. Tietenkin. Sehän on itsestään selvää.

Edit // Kirjoitin yllä olevan tekstin lauantai aamuna ja tarkoitus oli jatkaa sitä myöhemmin. Mutta nyt kun istun tässä .. Valitettavasti en voi sitä enää jatkaa, sillä minulla ei ole siihen minkäänlaista syytä. Ei ikkipikkiriikkistäkään. Nyt, kun istun jälleen tämän tekstin ääressä, on maanantai aamu. Ja voin vain todeta, että lauantai-illan suhteen kaikki meni yksinkertaisesti päin helevettiä. Olen vieläkin jokseenkin järkyttynyt. Mistä näitä ihmisiä oikein tulee ? Toivoisin tuon illan olleen vain pahaa unta, ihan perkeleen pahaa unta. Ihminen, jonka en olisi koskaan ikinä milloinkaan uskonut käyttäytyvän kuten hän käyttäytyi .. No. Tottakai hän käyttäytyi juuri sillä tavalla. Ihmiset osaavat yllättää. Jotkut positiivisesti, jotkut negatiivisesti. Mutta miksi näitä ihmisperseitä pitää juuri minun elämääni jatkuvasti ilmestyä ? Jälleen kerran kohtasin totaalisen pettymyksen ihmiseen.

" Onko se enää jumalauta ihme, 
etten päästä ihmisiä lähelleni ? "


Hyökätä nyt noin kimppuun .. Täysin yllättäen, täysin varoittamatta .. Kuin hullun kiilto silmissään juosta suoraan toisen kaulaan kiinni .. Huutaa "Vittu mä tapan sut, vittu mä tapan sut, vittu mä tapan sut" .. Kuristaa ja lyö .. Onneksemme olla kuitenkin niin humaltunut, että ei pysynyt enää edes kunnolla pystyssä, joten taltuttaminen oli loppuenlopuksi helppoa .. Aiemmin sitä lyödä ja heitellä vielä naistakin ( minua ) siinä rytäkässä niin että kasvot menevät ruvelle .. Niin, että silmälasitkin lensivät korujen kanssa kaaressa pitkin pihaa .. Huutaa kuin mielipuoli .. Nauraa, kun näkee kasvoni .. Puhua minulle kamalia asioita, kun pakkaan tavaroitani hänen asunnostaan .. Rumia, kuvottavia asioita .. Asioita, joita kenenkään ei koskaan pitäisi toiselle sanoa .. Asioita, jotka eivät ole inhimillisiä toiveita ja ajatuksia toista ihmistä kohtaan .. Minusta ei koskaan tule mitään .. Minä olen pelkkää ihmis-saastaa, eikä kukaan tule koskaan rakastamaan minua .. Minä olen ruma huora niin sisältä kuin ulkoa, joka ei ansaitse elämäänsä mitään hyvää .. Hän toivoo, etten löydä elämääni ikinä ketään, ja hän toivoo minulle jatkossa pelkkää paha .. Hän sanoo, että minun pitäisi vain tappaa itseni, sillä minä olen täysin turha, eikä minulla ole tälle maailmalle yhtikäs mitään annettavaa, eikä sillä minulle ..

Seuraava muistikuvani on siitä, kun seison hänen pihansa portin ulkopuolella, ja valahdan heikotuksesta polvilleni. Vasta nyt ymmärrän kunnolla mitä on tapahtunut, ja kyyneleet alkavat vuotamaan suolaisia pisaroita, jotka valuvat kajaalikyynelin poskilleni. Huutoitkuni muuttuu pian hyperventilaatioksi ja tunnen kuinka kynteni raapivat pihamaan hiekkaa, jonka pistävät kivet pureutuvat kipeästi kynsieni alle. Saan paniikkikohtauksen, ja yritän vain saada sen loppumaan, menemään ohi, että pääsisin tuon kylmän kevätyön syleilystä kotiini, turvaani. Nostan katseeni maasta ja katson ystäväni huolestuneisiin silmiin. Hän pitelee minua, yrittää saada minut rauhoittumaan. Saan pian varmistetuksi, että myös hän on kunnossa. Hänen kimpuunsahan edellä mainittu ihminen kävi ensin. Poskessaan on mustelma, mutta muuten hän on kunnossa. Halaan häntä peloissani. Mitä helvettiä tapahtu ? Tää ei voi olla totta. Se oli täysin eri ihminen. Ei sen pitäny olla tollanen. Tää ei voi olla mahdollista. Mitä vittua mä nyt teen ? Onneksi hän oli kanssani.
   Kotona olen edelleen paniikinomaisessa tilassa. Soitan Sijaisäidilleni, vaikka kello on kaksi yöllä. Kun hän huolestuneella äänellä vastaa puhelimeen, yritän itkultani saada puhuttua selkeästi. Hän kuitenkin ymmärtää, ja on pian luonani varmistamassa, että olen kunnossa, että myös avukseni tullut ystäväni on kunnossa. Hän ihmettelee, mitä ihmettä tapahtui. Hänhän vasta päivällä näki tuon ihmisen ja minut hymyilevinä, menossa syömään syntymäpäivieni kunniaksi. Ja nyt olinkin tässä tilanteessa. Hän varmistaa, teemmekö rikosilmoituksen. No. Ei tässä taida olla muita vaihtoehtoja. En yksinkertaisesti voi antaa tällaisen asian vain olla. Kukaan ei voi noin hyökätä ihmisten kimppuun täysin varoittamatta, täysin syytä ! Kukaan ei voi käyttäytyä noin, ei missään tilanteessa, ei missään tapauksessa. Olen niin pettynyt häneen, niin helevetin pettynyt. Toivottavasti hän voi elää hyvillä mielin itsensä kanssa sen jälkeen, kun hän on lyönyt naista jota hän vielä muutama tunti sitten sanoi rakastavan enemmän kuin mitään muuta, kenen vuokseen tekee mitä vain ja blaa blaa blaa. Sitten mennäänkin kliseisiin, jotka jätän kirjoittamatta. Johan oli synttärit, ei voi muuta sanoa.

On aikainen lauantai aamu. Kello : 05:45
Ja vasta nyt päätän julkaista tämän tekstin.

•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin .
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !


keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Miltä se tuntuu, kun yksityisyytesi häväistään salakatselijan toimesta ?

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •


•  •  •    •  •  •


•  •  •    •  •  •

Totta tosiaan, taas on tapahtunut jotain negatiivista ! Onko minulla koskaan tänne mitään positiivista kirjoitettavaa ? Hyvin paljon harvemmin. Epäonni tuntuu seuraavan minua kaikkialle, ja jonkun uskomuksen mukaan ansaitakseni kaiken tämän, menneen, nykyisen ja tulevan, minun on täytynyt olla edellisessä elämässä Adolf Hitler. Mutta annetaan " Miksi aina minä ? " pohdintojen nyt vain olla, ja mennään pidemmittä puheitta itse asiaan :
   Jonkin aikaa sitten menin suureksi epäonnekseni tapaamaan ihmisen, josta ei koitunut mitään hyvää. Ei minulle, eikä tuskin koskaan tulevaisuudessa kenellekään muullekaan. Ainakin toivon sitä suuresti. Joskus sitä vaan jää silmät lautasina ja suu vinosti ammollaan tuijottamaan ja pohtimaan, pitäisikö sitä itkeä vai nauraa. Enkä minä tiedä vieläkään, kumpaa sitä tekisi ! Niin äärimmäisen .. En edes tiedä tälle sanaa ! Niin sanoinkuvaamaton tilanne tämä loppuen lopuksi yksinkertaisessa kaaoksessaan oli. Ei enää nykyään kun aikaa on kulunut, mutta varsinkin aluksi maailmaani horjutti totaalinen tunnehurrikaani. Joskus ihmisten teot menevät aivan helevetin pahasti yli oman hilseen, ja siinä sitä sitten repii hiuksiaan ja vääntelee naamaansa miettien mielessään, että " Mitä helvettiä tämä oikein on olevinaan ?! " Joidenkin tapauksien ihmisyys on selvästi alemmalla tasolla kuin toisten, ja tämän kyseisen henkilön ihmisyyttä epäilen vahvasti lähestulkoon olemattomaksi. Tämä on ainutkertainen ihmisperseyden multihuipentuma vielä lyhyen elämäni historian kirjoissa. 
   N y k y ä ä n  minun ei tarvitse tällä sen enempää päätäni vaivata, vaikka tottakai tunsin itseni näiden tapahtumien jälkeen, varsinkin aluksi, henkisesti maahan poljetulta, sillä olihan yksityisyyttäni raiskattu kuivana kakkoseen ja oikein kunnolla. Olen niin pirun tyytyväinen, että hän jäi kiinni, vaikka se useamman viikon kestikin. Ajatella, jos se olisi jatkunyt vielä pidempään .. Hyi helevetti. Epämiellyttävää, äärimmäisen epämiellyttävää ja kuvottavaa ajatella että hän on nähnyt kaiken. Siis aivan  k a i k e n . Oikea Axl Smith pt. 2. Jatkossa tämä on loistava lempinimi. Tottakai tunteeni olivat hyvinkin sekaiset, sillä saadessani tiedon tilanteesta, menin tiedosta jonkinasteiseen shokkitilaan. Varmasti jokainen ymmärtää kyseisen reaktion. Aluksi olin aivan helvetin hätääntynyt, sitten vihainen, sitten peloissani, sitten tunsin itseni loukatuksi ja häväistyksi .. Myös tähän jokainen voi varmasti jollain asteella samaistua, tällaiseen tunteiden vuoristorataan. Mutta loppuenlopuksi, nyt, tunteeni kyseistä ihmistä ja tilannetta kohtaan on vitutus ja kuvotus. Mikä kaikki minua sitten vituttaa ja kuvottaa ? No se, että jouduin tällaiseen tilanteeseen, että joku jumalauta kehtaa useaan kertaan päivässä useamman viikon ajan kirjautua minun Facebook ja Instagram tunnuksilleni ja lukea viestejäni ym. mitä kyseisillä sivuilla voikaan tehdä. Se, että yksityisyyttäni on loukattu pahemman kerran. Se, että henkilökohtaisia tietojani on jaettu eteenpäin. Se, että keskusteluihini ja ihmissuhteisiini on yritetty vaikuttaa negatiivisesti näitä tietoja jakamalla. Se, ettei tämä ihmisperse ota vastuuta teoistaan, vaan kieltää kaiken. Se, että tämä henkilö levittää puolestaan minusta täysin perättömiä juttuja, haukkuu minua ja syyttää minua täysin keksityistä jutuista. Se, että tällaisia ihmisiä on olemassa. Se, että asumme samalla paikkakunnalla ja näin ollen näkemään hänet vielä.

❝ Never push a Crazy Bitch to the point 
where she no longer Fears her Actions. ❞

- Jos joku yrittää pilata minun elämäni, voi olla varma, 
etten tule tulevaisuudessa jäämään toimettomaksi. Ikinä.


Lopulta mietin : Mitä helevetin väliä tuollaisella psykopaattinarsisti - ihmisperseellä oikein on ? Ei mitään. Ei yhtikäs mitään. Miksi vaivaisin päätäni enää tällaisella ? En miksikään. En yhtikäs miksikään. Jos joku pystyy tosissaan elämään näin ja olemaan sinut itsensä kanssa, syyttämään muita kaikesta ja ajattelemaan olevansa täydellinen, ettei itse ole tehnyt mitään väärää kieltäen kaiken, niin se ei todellakaan ole minun ongelmani. Se on hänen ongelmansa. Ja aivan helevetin iso ongelma onkin ! Tällainen käytös on täydellisen epätervettä. Toki olen pahoillani itseni puolesta, että menin koskaan edes tapaamaan tällaisen henkilön, mutta minkäs teet. When Life gives you Lemons, Squeese them in Peoples Eyes. Onneksi henkilön luonne ja teot paljastuivat, ja pääsin eroon yhdestä pahimmista ihmisperseistä joita olen koskaan joutunut elämäni aikana tapaamaan. Jestas mitä touhua, ihan oikeasti ! Pudistelen edelleen päätäni ihmetyksestä. Kaikista mahdollisista pienistäkin sivutoista ja sovelluksista, joihin vaaditaan sisäänkirjautuminen, olen kirjautunut ulos, vaihtanut salasanani ja suojannut kaiken niin hyvin kuin vain on mahdollista. Mutta. Nyt minä voin onneksi vain tyytyväisenä heiluttaa hänen peräänsä kuninkaallisesti keskisormea leveän hymyn saattelemana, sillä tiedän, että hän tulee saamaan ansionsa mukaan. Koska niinhän kaikki tulevat saamaan. Aina. Karma is a Bitch, and luckily, Karma is also my Best Friend. Ja tottakai Poliisi tekee myös oman osansa ! 
•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin .
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !