• d e s i r e f o r t h e f u t u r e . b l o g s p o t . f i

lauantai 20. tammikuuta 2018

Gran Canaria '18 .

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •

Taivas hehkuu intensiivistä punaa, niin heleää vaaleanpunaista kuin myös tummempia lilan sävyjä. Se on yksinkertaisuudessaan kaunista, tuo auringon lasku ja uneen vaipuminen. Taivas ja meri sulautuvat väreissään toisiinsa, ihan kuin tuo vanha pariskunta rannalla. Rakastavaiset ikuisesti toisten rinnalla. Tarttuvat toisiaan kädestä, hymyilevät silmillään ja vaipuvat yön laskevan synkkyyden syleilyyn. Taivas ja meri. Niin kaukana toisistaan ja toistensa tavoittamattomissa, vaikka kuinka kurottaisivat käsi käteen, mutta silti yhdessä. Nyt ja aina. Tästä ikuisuuten. Ja kaikki tämä tapahtuu aina uudestaan ja uudestaan, jok' ikinen ilta. Se on kuin vuosisadan rakkaustarina, mutta samalla niin sydäntä särkevä balladi matalin surusävelin. Ihan kuin kaikki parhaat rakkaustarinat aina ovat. Ihan kuin meidänkin tarinamme on. Ja surullisinta on, että me tiedämme sen tappavan meidät molemmat.




Minun on vaikea nauttia enää yhtään mistään. En enää edes muista, miltä nautinto tuntuu, kuten olen aiemminkin kertonut. Miltä tuntuu oikeasti nauttia jostain, sattumasta, tilanteesta, tapahtumasta, ajatuksesta tai tunteesta ? "Se tunne, kun mikään ei tunnu miltään", kertoo täydellisen puhtaasti kaiken lyhykäisyydessään. Mikä siinä on niin pirun vaikeaa ? Yksinkertaisessa tunteessa, nautinnossa. Kuinka .. Nauttia auringonlaskusta ? Palmupuista ja niiden langettamasta hennosta, viilentävästä varjosta ? Aamuauringon heleästä lämmöstä ihollasi ? Lämpimän meriveden aaltojen kosketuksesta kävellessäsi paljain jaloin hiekkarannalla ? Edes jostain, edes vähän ? Ihan mistä vain. Vaikka edes tästä. Olen päässyt näin kauniiseen paikkaan kahden viikon ajaksi, ihan vain pitämään mummulleni seuraa. Arvostan tätä kyllä, siitä ei ole kyse, ei todellakaan. Olen onnekas, kun olen päässyt tällaiselle matkalle. Tiedän olevani etuoikeutettu, sillä kaikki eivät noin vain pääse ulkomaille. Mutta tästäkään faktasta huolimatta, en osaa täydellisen puhtaasti nauttia kaikesta saamastani. En osaa ottaa " kaikkea iloa irti ". Tiedostan olevani onnekas ja etuoikeutettu, ja arvostan sitä mitä olen saanut, mutta en vain yksinkertaisesti osaa täysin nauttia siitä. En enää edes muista miltä se tuntuu, nauttiminen. Kuten en muista onnellisuuden tunnettakaan. Tästä huolimatta, olen tietenkin äärimmäisen kiitollinen. Vetin mukavan loman rakkaan mummuni kanssa, jonka kanssa voin harvoin viettää laatuaikaa. Mutta nythän sitä on toden totta vietetty !

Mikään positiivinen ei ole tuntunut miltään enää pitkään aikaan. Kaikki negatiivinen sen sijaan tuntuu aina monin kertaisena. "
- Jok' ikinen masennukseen sairastunut tietää tämän surullisen ja mieltä retuuttavan tilanteen, tämän tunteen, tämän ajatuksen.


Paine korvissa kasvaa, kun näkymä lentokoneen ikkunaruudussa muuttuu laskutuessamme hiljalleen yön tummien pilvien alapuolelle. Ja pian saan huomata, kuinka ilma kimmeltää timantteja, kun lumihiutaleet kiitävät näkökenttäni ohitse. Ja minä hymyilen. Hymyilen lumelle, tuulelle ja pakkaselle. Tajuan, että kyllä Suomi on ehdottomasti ja epäilemättä se minun paikkani, minun maani. Olen niin helpottunut, kun pääsen kotiin. Etelä, kuumuus ja hiekkarannat eivät ole minun paikkani, vaan olen sydämeltäni täysin suomalainen. Itsenäinen, kylmä ja epävakaa. Ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon pystyn jälleen hengittämään.

•  •  •    •  •  •


•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !


tiistai 2. tammikuuta 2018

Goth in Gran Canaria.

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •

" Mihin asti sun passi on voimassa ? " " 2020 vuoteen asti, kuinka niin ? "
" Lähtisitkö sä mummun kanssa kahdeksi viikoksi Gran Canarialle ? "

Ja se olisi menoa nyt ! Pienimuotoinen yllätys, mutta oikein tervetullut sellainen ♥ ! Huomenna, 3. tammikuuta lennän pois täältä, kauas kaikesta ja kaikista. Satojen kilometrien päähän rakkaasta 100 vuotiaasta Suomesta. Auttamaan isoäitiäni ja pitämään hänelle seuraa tuonne kesäisen auringon alle. Ainoa huono asia jonka keksin tästä matkasta, on sen tuoma rusketus. Hyi. Inhottavaa. Mutta jos tämä on suurin ongelmani, niin onhan tässä aika pirun hyvät kortit pöydässä. Luksusta, niin äärimmäisen massiivista luksusta ♥ !

Juuri kun viime postauksessa totesin "Lähestulkoon kaikki luksus jää näkemättä, kokematta ja saamatta" ( Luksuksella tarkoitin viime postauksessa mm. uusien vaatteiden ostamista, kampaajalla käymistä, muidenkin kuin vain halvimpien mahdollisten meikkien ostamista, ulkona syömistä, elokuvissa käymistä .. ), niin hetken kuluttua saankin tällaisen uutisen. Tämä on niin mahtavaa ! Olisiko tämäkään voinut tulla parempaan saumaan ? Ei, ei olisi. Ajoitus oli täy-del-li-nen. Kyllä se onni potkii joskus minunkin persettäni !

Mutta nyt minun täytyy laittaa loput tavarat kasaan ja valmistautua lähtöön. 
Ps. Lähtöpäivästä minun olisi tarkotus tehdä peinimuotoinen My Day - video.


•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !


perjantai 15. joulukuuta 2017

" .. Niin ehkä asia lakkaisi olemasta, olemasta totta ? "

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •

Terapiani on kestänyt parin viikon päästä vuoden ajan, ja kulunut vuosi on tuntunut vain parilta kuukaudelta. Tuntuu, kuin mikään ei olisi muuttunut, mutta on kuitenkin. Pystyn paremmin asioihin, joiden vuoksi saatoin aiemmin lamaantua täysin, ja / tai saada järkyttäviä ahdistus- ja paniikkikohtauksia. Onhan sekin jotain. En edes tiedä mikä minua on konkreettisesti auttanut asian kanssa, mutta eiköhän sekin selviä ajan kanssa. Mutta nyt olen jälleen siinä tilanteessa, että uusi hakemus pitäisi jättää Kelaan toista terapaiavuotta varten. Odotukseni eivät ole kovin korkealla, sillä Kela kusi minua totaalisesti linssiin pari kuukautta sitten. " Sulla ei ole mitään huolehdittavaa, tuot vain terapiasta saamasi laskut tänne ja ne maksetaan täältä suoraan sinun puolestasi. " Tämän kuultuani meinasi ihan herkistymisen kyynel tirahtaa silmäkulmasta, mutta .. Asia ei kuitenkaan ollut ihan näin. Näin ei tapahtunut. Yht'äkkiä saan ilmoituksen, että minun olisikin itse pitänyt maksaa laskut omista tuistani viimeisen neljän kuukauden ajalta, ilman minkäänlaista erillistä ilmoitusta. Ja nyt olen ihan v*tun syvällä kusessa. Mietin vain, että mistä helvetistä minä nekään laskut olisin voinut maksaa, kun rahat riittävät kuukaudessa juuri ja juuri elämään ? Lähestulkoon kaikki luksus jää näkemättä, kokematta ja saamatta. No. Ei auta rypistellä kun paskat on jo housussa. Kyllä minä tämän jotenkin handlaan, pakkohan minun on, vaihtoehtoja minulla ei ole. Olin vuosi sitten aivan paniikissa terapian laskuista, ja kun sain vastaukseksi aiemmin mainitsemani lauseen rauhoittavalla äänensävyllä vienon hymyn saattelemana, tuntui kuin suuri paino olisi pudonnut harteiltani. - Minä saan kuin saankin apua. Minä saan kuin saankin mahdollisuuden parempaan elämään. - No. Nyt tiedän, että jatkossa pelkkään Kelan sanaan ei ole luottaminen. Viimeisen kerran kun lähdin Kelasta saatuani kuulla tämän minut pohjaan polkeman uutisen, kuuli koko Kelan henkilökunta ja asiakkaat huutoni ja itkuni. Tuolloin menetin itsehillintäni ja romahdin täysin kaikkien niiden ihmisten edessä, jonka jälkeen juoksin pois ja itkin puoli tuntia viereisen Prisman vessassa, ennenkuin pystyin taas hengittää ja kulkea ihmisten seassa. Perkeleen eläke. Miksi tämänkin asian pitää olla niin pirun vaikeaa ? Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä !


Sulkeudun. Sulkeudun yhä enemmän ja enemmän. En puhu. Olen hiljaa. En sano sanaakaan. Mutta eihän minua kukaan kuuntelekaan, saati kysy, " Miksi ? " Ennen puhuin suoraan ja kysymättä, avoimesti ja raa'asti. Mutta en enää. Ainoa paikka jossa puhun, on terapeuttini vastaanottohuone. Eikä puhuminen sielläkään aina ole helppoa tai yksinkertaista. Jotkut asiat tahdon jättää sanomatta, oikeastaan hyvinkin monen, sillä en tahdo niiden olevan totta. Jos olen hiljaa, en puhu tai ajattele, niin ehkä asia lakkaisi olemasta, olemasta totta ? Ja sitten mietin. Miksi nämä jotkut asiat ovat tapahtuneet ? Mitä olen tehnyt, että olen ansainnut sen ja tämän kaiken ? " Ihmiselle annetaan niin paljon kuin hän pystyy kantamaan. " Paskat sanon minä. Enhän minä ole jaksanut moneen vuoteen. Tai ehkä olenkin, kun ylipäätään olen täällä, tässä vielä kirjoittamassa. Ei minulla ole munaa tehdä itselleni mitään. Mutta entä jos jossain vaiheessa romahdankin tämän kaiken painon olla ? - Jälleen kerran. Se on tapahtunut jo kerran. Mutta epäonnistuin. Kuten huomaatte. - Etten jonain päivänä enää jaksakaan kantaa harteillani kaikkea sitä, tätä, mitä niille on laskettu ?

Mutta nyt, rakkaat lepakon poikaseni. Pieni ilmoitus: Päätin, että en lopeta Blogini ylläpitämistä, vaan jatkan niin sitä, kuin myös videoiden tekemistä. Nautin kirjoittamisesta todella paljon, enkä tästä syystä tahdo sitä lopettaa. Joskus vain tuntuu siltä, ettei mistään enää tule mitään. Etten saa kirjoitettua mitään mielestäni julkaisemisen arvoista. Ja aiemmin mainitsemani sulkeutuminen vaikuttaa myös kirjoittamiseeni, kuten olette varmasti huomanneet. Ennen kerroin teille avoimesti aivan kaikesta, siis kaikesta, mutta enää en. En vain tiedä mistä tämäkin muutos johtuu. Pitäää vain toivoa, että asia korjaantuu .. Kaipaan noita menneitä aikoja.


•  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !