• desireforthefuture.blogspot.fi

tiistai 20. kesäkuuta 2017

demons are real . they live inside of us, and sometimes, they win .

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •





 •  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !


keskiviikko 31. toukokuuta 2017

.. Mutta onneksi se olin minä, joka seisoi ruumiin vieressä ..

ಌ Hello, my sweet little Bats ! 
• I hope you leave a comment after your visit • 

• • • • • •

Jouduin 22.5. kokemaan jotain äärimmäisen epämiellyttävää.

Kuolema voi olla hiljainen ja kaunis. Rauhaisa, odotettu ja hyväksyttävä. Mutta joskus se voi olla myös ruma, sotkuinen ja yksinkertaisen kuvottava. Kaikkea muuta kuin kuoleman pitäisi olla. Ja maanantaina minä jouduin kohtaamaan tämän toisen ääripään. Ruman kuoleman. Ruman poistumisen tästä maailmasta, tästä todellisuudesta.
   Olin parhaan ystäväni Jeren luona Helsingissä. Pasilassa. Olin juuri tulossa kaupasta. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Mieleni oli tehnyt Lidlin jugurttijäätelöä. Mutta pian enää ei. Ei lainkaan. Mieleni teki kaikkea muuta kuin mitään syötävää seuraavien tuntien aikana.
   Yht'äkkiä ympärillä vilkkuivat virkavallan autojen valot. Niin monia poliiseja ja ensihoitajia. Vieressäni lojui epämääräinen kasa pahvia ja muovia, jonka alta pystyin selkeästi erottamaan vatsalleen, kasvot maata kohden makaavan ihmis'vartalon piirteet. Mutta se ei ollut mikätahansa vartalo. Se oli ruumis. Rumaan, äärimmäisen rumaan kuolemaan päätyneen ihmisen ruumis. Tämä puolialaston vanhempi nais / mies -henkilö oli juuri hypännyt kuudennessa kerroksessa sijaitsevan oman asuntonsa ikkunasta alas kivetetylle kävelytielle. Keskellä tuota lämmintä ja kaunista maanantaipäivää. Kello ei ollut edes yhtä, kun lukemattomien virkavallan autojen sireenit peittivät alleen liikenteen melun.
   Vaikka seisoin aivan vieressä, virkavallan oli käännettävä ruumis ympäri tietääkseen, minkä kanssa he ovat tekemisissä ja mitä heidän tarvitsee tehdä. He eivät tietenkään voi keskittyä moneen asiaan samaan aikaan, eikä tällaista varmastikaan käy ihan jokaisena työpäivänä. Mutta se näky .. Ruumis käännettiin, ja minä jäädyin paikalleni. Sen pienen hetken olin kuin shokissa.
   Kasvot olivat runneltuneet tunnistamattomaksi. Oikeastaan niitä ei voinut enää edes sanoa kasvoiksi. Eikä päätä pääksi, sillä sitä ei enää edes ollut. Se oli tuhoutunut täysin. Ruumiin pudotuksesta auki viiltynyt vatsa pursusi ulos rasvakerrosta ja muita sisäelimiä. Veri virtasi hiljalleen alas hieman kaltevaa katua, ja aivot sekä eri ruumiin nesteet ja eritteet olivat levinneet pitkin tietä. Tuskin on ihme, että näky on kuin tatuoitu verkkokalvoilleni. Seurasin virkavallan työskentelyä hyvän matkan päästä ja poistuin, kun ruumista alettiin siirtämään.
   Valitettavasti tällaiset tapahtumat ovat osa elämää, mutta onneksi se olin minä, joka seisoi ruumiin vieressä, eikä esim. pieni lapsi. Ja lapsiahan tietysti kiinnosti kovasti, että mitä on mahtanut tapahtua kun paikalla oli niin paljon virkavaltaa. Koska poliisitkaan eivät voi tehdä kaikkea, alitajuntaisesti pyysin seuraavan tunnin ajan lapsia siirtymään kauemmas paikasta, jotta he eivät vain näkisi samaa minkä itse näin. Tuollainen ei ole lapsen silmille sopivaa. En tosin ymmärrä miksi kukaan muu ei reagoinut lapsien läheisyyteen, kun itselle oli itsestään selvä asia mennä sanomaan pienille, että ymmärrän heitä kiinnostavan mitä on tapahtunut, mutta että näky ei todellakaan ole lapsen silmille. Suurin osa lapsista onneksi ymmärsi lähteä paikalta, mutta joillekin joutui sanomaan useaan otteeseen, että ovat aivan väärässä paikassa edelleen. Mutta lapsen mieli on lapsen mieli, ja yleensä uteliaisuus voittaa. Kukaan lapsi ei onneksi itse tapahtumahetkellä ollut paikalla. Siinäpä vasta mielekäs trauma koko lopun elämäksi pienelle lapselle. Jota se voi tottakai olla aikuiselle ihmisellekin. Lopulta itse reagoin tapahtumaan kuitenkin hyvin neutraalisti, enkä ainakaan ( näköjään ) saanut tästä yhtä traumaa lisää listaani. Mutta että tällainen maanantai.

Entä Sinä ?
- Oletko sinä koskaan todistanut toisen ihmisen itsemurhaa,
tai oletko jostain muusta syytä joutunut kohtaamaan ruumiin ?

• • •  • • •

Viikon kuluttua seuraavana maanantaina kohtasin jälleen kuoleman, mutta hieman erilaisissa merkeissä. Rakkaimpani kuolemasta tuli 29.5.'17 kuluneeksi viisi vuotta. Viisi pitkää, yksinäistä ja kaipauksen täyteistä vuotta. Silloin en osannut kuvitella elämääni ilman häntä. Enkä ole vieläkään hyväksynyt hänen tekoaan. Mutta vaikka hän on poissa, rakkauteni häneen oli silloin, nyt, ja ikuisesti ♥


• • • • • •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
See you in your Nightmares
xoxo, and a lil' bite !


perjantai 12. toukokuuta 2017

Let those Scissors Sing ♪ !

Hello, my sweet little Bats ! 
I hope you leave a comment after your visit • 

•  •  •    •  •  •

Päädyin ( jälleen kerran ) hetken mielijohteesta tekemään jotain radikaalia ulkonäölleni, ja tällä kertaa kohteeksi päätyivät ( tai joutuivat, miten sen nyt ottaa ) hiukseni. Jostain syystä nämä suurimmat ulkonäölliset muutokseni ovat hetken mielijohteen tuloksia, mutta yhtäkään muutosta en ole ( ainakaan vielä ) katunut hetkeäkään ! Muutenkin, hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, ja jos oma tyyli tympii yhtenä päivänä, on helppoa vain vetää peruukki päähän. Selfieiden ottaminenkin alkoi käydä jo vaikeaksi, kun en pitänyt aiemmasta hiuskuontalostani lainkaan, mutta asia on vihdoin ja viimein korjattu ! Nyt peiliin katsominen on taas paljon helpompaa. Aiemmin omasin molemmilla puolilla päätäni laajat sivukaljut, ja keskellä hapsotti epämääräinen kasa melkein olkapäille asti ulottuvia hiuksia. Nyt olen siis saanut kasvatettua sivukaljut pois, ja leikkauttanut muutenkin siistimmän näköisen tyylin. Lyhyen, tyylin. Huomattavasti lyhyemmän tyylin. Nyt en oikein osaa päättää, pidänkö tämän lyhyen kuontalon, vai alanko kasvattamaan puolipitkiä hiuksia. Harkitsen vakavasti myös toiselle puolelle sivukaljun ajamista, mutta paljon pienemmän kuin mitä minulla aikaisemmin oli. Täysin en siis välttämättä pysty / tahdo sivukalju(i)sta luopua .. Mutta aika näyttää !  Kaikista hankalinta hiustyylin valitsemista tekee se, että minulle sopivat kaikki mahdolliset tyylit. En käsitä miten se voi olla mahdollista, mutta näin vain on. Yritä siinä nyt sitten päättää miltä haluat näyttää, kun kaikki näyttää kuitenkin hyvältä ? Ja ei, en ole nyt itsekeskeinen ja "kehuskele ulkonäölläni", vaan tämä on todistettu myös useiden ihmisten toteamuksista moneen moneen moneen otteeseen, kerta toisensa jälkeen.


 •  •  •    •  •  •



 •  •  •    •  •  •

ಌ Quit, Eris Von Sin.
• See you in your Nightmares •
xoxo, and a lil' bite !